Tuleeko Alkoon ennätysvahvaa samppanjaa? – "Mielenkiintoista nähdä"

Samppanjasta voi tulla tänä vuonna tavallista vahvempaa.

Kuumuuden piinaamilla Euroopan viinialueilla on koettu tänä syksynä uusi mullistus. Kasvukausi eteni monin paikoin poikkeuksellisen nopeasti, ja sadonkorjuu alkoi useilla alueilla selvästi tavanomaista aikaisemmin.

– Tänä vuonna monilla viinitarhoilla tapahtui jotain poikkeuksellista: syyskuu saapui, mutta sadonkorjuu oli jo pitkällä. Kasvukausi eteni monin paikoin poikkeuksellisen nopeasti, ja sadonkorjuu alkoi useilla alueilla selvästi tavanomaista aikaisemmin, Alkon tuoteviestintäpäällikkö Anri Lindström kertoo tiedotteesa.

Harva alue puuttui kuumaan kasvukauteen yhtä konkreettisesti kuin Ranskan Champagne.

– Alue, jonka maine perustuu viileään ilmastoon, viinien korkeaan hapokkuuteen ja eleganttiin tyyliin, joutui mukauttamaan sääntöjään muuttuneisiin kasvuolosuhteisiin, Lindström sanoo.

Poikkeuksellisen kuuman kasvukauden vuoksi alueelle myönnettiin väliaikainen poikkeus, joka nosti samppanjan sallitun enimmäisalkoholipitoisuuden 13 prosentista 15 prosenttiin.

Länsiväylän sisarlehti Helsingin Uutiset kysyi, tuleeko ennätysvahvojaa samppanjaa myös Alkoon.

– Perussamppanjaa tältä vuodelta saatamme nähdä myymälöiden hyllyillä aikaisintaan vuoden 2027 ihan lopussa, realistisemmin kuitenkin aikaisintaan vuonna 2028, Lindström kertoo.

Vuosikertasamppanjat ovat asia erikseen.

–  Vuosikertasamppanjoiden toinen käyminen ja hiivasakkakypsytys pullossa on perussamppanjaa pidempi (36 kuukautta), joten niitä saisimme teoriassa odottaa vuoteen 2029–2031 tuottajasta riippuen. Todellisuudessa vuosikertasamppanjat ovat usein lain vaatimaa aikaa huomattavasti pidempään hiivasakoilla. Onkin mielenkiintoista nähdä, kuinka moni tuottaja päättää tehdä tämän vuoden sadosta vuosikertasamppanjan.

Muutos koskee vuoden 2026 satoa, jossa rypäleiden korkea sokeripitoisuus saattaa nostaa alkoholitasoa normaalin rajan yläpuolelle.

Lindströmin mukaan Champagnen sadon arvioidaan jäävän noin puoleen sekä vuoden 2025 tasosta että viiden vuoden keskiarvosta.