Skitsofreniadiagnoosin saanut Tapio Gauffin suhtautuu varauksellisesti diagnooseihin ja lääkkeisiin. Hän turvautui poikkeukselliseen ratkaisuun, joka ei ollut lääkärin mieleen.
Tamperelainen sosiaalipolitiikan opiskelija Tapio Gauffin, 34, sai skitsofreniadiagnoosin vuonna 2006. Silloin diagnoosi tuntui helpotukselta.
– Se tuntui antavan sosiaalisesti hyväksyttävän selityksen epänormaalille käyttäytymiselle, hän sanoo.
Seuraavan kymmenen vuoden aikana Gauffin söi neuroleptejä ja SSRI-lääkkeitä eli antipsykoottisia, rauhoittavia lääkkeitä ja masennuslääkkeitä.
Neljä vuotta sitten hän kiersi purkin kannen kiinni. Lääkkeiden syöminen alkoi tuntua väärältä, ja sivuvaikutukset olivat rankat.
– Psykoosit päättyivät vuosia sitten, ja silti söin lääkettä niihin, Gauffin kertaa päätöksensä taustoja.
Palataan Gauffinin tapaukseen pian. Annetaan ensin puheenvuoro ylilääkäri ja lääketieteen tohtori Jukka Kärkkäiselle.
Lääkkeitä ja niiden annostusta pitää Kärkkäisen mukaan tarkistaa säännöllisesti.
– Mutta lääkkeiden vähentämistä pitää aina pohtia yhteistyössä lääkärin kanssa, hän sanoo.
Lääkkeiden itsenäinen lopettaminen voi Kärkkäisen mukaan pahentaa oireita ja lisätä psykoosin uusiutumisen riskiä. Myös itsemurha-alttius voi lisääntyä.
Kärkkäisen mukaan valtaosa skitsofreniaa sairastavista hyötyy psykoosilääkkeistä. Mahdollisesti joka kymmenes potilas pärjätä ilman lääkitystä pitkiäkin aikoja, hän muotoilee.
Sitä, miten hyvin potilas selviytyisi ilman lääkehoitoa, ei ole mahdollista ennustaa yksilötasolla.
– Siksi lääkkeet ovat edelleen keskeinen osa skitsofrenian hoitoa.
Lääkkeiden lopettami nen ei ollut Gauffinille helppoa. Ratkaisusta seurasivat kahdeksan kuukautta kestäneet vieroitusoireet.
Niistä Gauffin sanoo selvinneensä sosiaalisen tuen, läheistensä ja terapeuttinsa tuella.
– Psykiatrinen poliklinikka oli ainoa, joka yritti saada minut jatkamaan lääkkeiden syömistä.
Gauffin katkaisi yhteyden poliklinikkaan eikä nyt ole minkäänlaisen hoidon piirissä, ei myöskään psykoterapian. Hän olisi päässyt työkyvyttömyyseläkkeelle mutta kirjautui mieluummin yliopistoon opiskelemaan.
Diagnooseihin Gauffin suhtautuu epäillen. Hän on huomannut, että kun ihminen saa diagnoosin, hän alkaa herkästi käyttäytyä sen mukaisesti ja kierre pahenee.
– Siksi en tarkkaile itseäni ja etsi oireita, Gauffin sanoo.
Hän uskoo myös, että mielen sairauksissa yksilöllinen hoitotapa olisi perinteistä, lääkekeskeistä hoitoa miellyttävämpi sekä lääkärille että potilaalle.
Gauffin kannattaisi Länsi-Pohjan sairaalassa 1990-luvulla kukoistanutta avoimen dialogin mallia, joka perustui nopeaan hoitoon pääsyyn ja aktiiviseen vuorovaikutukseen.
Jukka Kärkkäinen korostaa, että skitsofrenia on vaikea mutta ei toivoton sairaus.
Yli kolmekymmentävuotisen uran psykiatrina tehnyt Kärkkäinen haluaa luoda toivoa mutta olla myös realistinen. Hän muistuttaa, että joka viidennellä skitsofrenia jatkuu pitkäaikaisesti – osalla koko elämän – vaikeaoireisena.
Toisaalta lähes yhtä moni diagnoosin saanut kuntoutuu työ- ja opiskelukykyiseksi. Loput 60 prosenttia häilyvät siinä välissä.
– Hyvin pieni osuus, ehkä pari prosenttia, paranee sairaudesta kokonaan, Kärkkäinen sanoo.
Myös sairaudesta kuntoutunut potilas tarvitsee hänen mukaansa yleensä tuekseen loppuelämän lääkitystä.
Kärkkäinen kuvailee skitsofreniaa yhdeksi tieteen mysteereistä.
Sairauteen liittyy lukuisia yksilöllisiä piirteitä. Skitsofrenian syntytarinat ovat kirjavia, eikä niitä pohjamutia myöten tunneta. Sairaus voi muuttaa vuosien mittaan muotoaan ja diagnoosi vaatia tarkennusta. Siksi se on yksi vaikeimmin hoidettavista sairauksista.
Kärkkäisen mukaan skitsofrenian taustalla voi olla aivojen hermoverkkojen kehityksen lievä häiriintyminen, joka on saanut alkunsa sikiövaiheessa.
– Mutta vain joissakin tapauksissa, hän korostaa.
Psykoottiset, skitsofreniaan viittaavat oireet alkavat yleensä nuoruudessa tai nuorella aikuisiällä.
– Skitsofrenia tulee yhteiskunnalle kalliiksi, kun ihminen sairastuu jo nuorena. Se aiheuttaa paljon inhimillistä kärsimystä sekä sairastuneelle että hänen läheisilleen.
Skitsofreniadiagnoosi tehdään kuvailevin perustein. Kriteerinä ovat muun muassa potilaan ja hänen läheistensä kuvaukset oireista sekä lääkärin ja muiden asiantuntijoiden havainnot potilaan käytöksestä.
– Skitsofreniaa ei voi arvioida samalla tavalla objektiivisesti kuin vaikkapa diabetesta tai verenpainetautia, Kärkkäinen sanoo.
Diagnoosin tekee psykiatrian erikoislääkäri tai nuorisopsykiatrian erikoislääkäri kansainvälisen ICD-10-tautiluokituksen kriteerien perusteella.
Hoito nojautuu Lääkäriseura Duodecimin antamiin Käypä hoito -suosituksiin. Maaliskuussa 2020 päivitetyissä suosituksissa painotetaan aiempaa enemmän sairastuneen psykososiaalista kuntoutusta – kuten työelämään pääsyä – ja somaattista hoitoa. Somaattisia eli fyysisiä sairauksia ovat muun muassa sydän- ja verisuonitaudit ja syövät.
– Pelkästään lääkehoitoa niissä ei suositella, Kärkkäinen sanoo.
Ympäristötekijät ovat lääkärin mukaan suurimmassa roolissa skitsofrenian puhkeamisessa.
Odottavan äidin stressi, lapsuudessa sairastetut keskushermoston tulehdukset, lapsuus- ja nuoruusiän traumat ja kaltoinkohtelu voivat altistaa skitsofreniaan sairastumiselle. Huumeiden, esimerkiksi kannabiksen, käyttö voi laukaista skitsofrenian.
– Kaikki, joilla alttius on, eivät suinkaan sairastu, Kärkkäinen muistuttaa.
Geeneilläkin on kaksostutkimusten mukaan merkitystä. Jos identtisellä kaksosella on skitsofrenia, toinen, samassa ympäristössä kasvanut kaksonen sairastuu samaan tautiin lähes 50-prosenttisella todennäköisyydellä.
– Varsinaista skitsofreniageeniä ei ole olemassa. Pikemminkin on kokooma erilaisia geenejä, jotka aiheuttavat alttiuden sairastua. Geenit voivat aiheuttaa alttiuden, eivät sairautta, Kärkkäinen sanoo.
Tapio Gauffinin lapsuus ja nuoruus olivat vaikeat. Perheessä oli alkoholismia ja koulussa kiusaamista. Poika jäi yksin.
Parikymppisenä Gauffin hakeutui lääkäriin, sai masennusdiagnoosin ja ensimmäiset mielialalääkkeet. Hänen mukaansa siitä alkoi noidankehä:
– Lääkkeet tekivät minut impulsiiviseksi ja aggressiiviseksi, hän sanoo.
Tämän seurauksena hän sai pian uusia diagnooseja – ja yhtä vahvempia lääkkeitä.
– Aivojani lääkittiin, mutta mieleni ongelmiin en saanut mitään apua.
Gauffin kuvailee lopulta olleensa tehostetussa hoitokodissa asuva tyynylle kuolaava nuorimies, jolla ei ollut yhteyttä omiin tunteisiinsa. Vuosien varrella hän joutui 15 kertaa suljetulle osastolle.
Kärkkäinen sanoo, että ajoissa saatu diagnoosi on kaikkien etu.
Hän ei muista yhtään omaa potilastaan, joka olisi reagoinut kielteisesti saamaansa diagnoosiin. Potilas on voinut olla jopa helpottunut, kun vaikeille oireille on löytynyt selitys.
– Diagnoosin perusteella voidaan suunnitella ja aloittaa tehokas ja oikea hoito. Lisäksi potilas saa sen ansiosta sosiaalivakuutuksesta hänelle kuuluvat edut.
Kärkkäinen korostaa ihmisen toimintakyvyn tärkeyttä. Kaikkia oireita ei tarvitse lääkitä tai hoitaa pois, jos ihminen niistä huolimatta suoriutuu arjestaan ja ihmissuhteistaan.
– Joku voi kuulla ääniä mutta pystyä elämään niiden kanssa.
Gauffin tietää olevansa poikkeusyksilö. Omatoiminen lääkehoidon lopettaminen skitsofreniadiagnoosin jälkeen on harvinaista, eikä hän voi moraalisista syistä suositella sitä kenellekään. Hänen mielestään se on kuitenkin ollut hänelle itselleen ”ainoa parantava hoito”.
– Minulla on ollut kapasiteettia käsitellä näitä asioita. Lopetin itse lääkityksen ja hilasin itseni yliopistoon. Tiedän, että kaikki eivät tähän pysty.
Nykyisin Gauffin toimii kokemusasiantuntijana ja Nouseva mieli – Suomen skitsofreniayhdistys ry:n puheenjohtajana. Hän valmistuu yhteiskuntatieteiden kandidaatiksi joulukuussa.
Voiko sanoa, että elät normaalia elämää?
– Voi sanoa, mutta totta kai identiteetin kanssa on ollut haasteita. Minua on kuitenkin kymmenen vuotta kohdeltu skitsofreenikkona.