Ruoka: Ankkaa Saksasta, juustoperunoita Irlannista, tortellineja Italiasta – matkusta jouluna ruoan voimalla ystävän luo

Uudenlainen kattaus juhlaan syntyy kavereiden lempiresepteillä, joita voi erinomaisesti hyödyntää myös välipäivinä tai uutenavuotena.

Ankka ja punakaali ovat saaneet seurakseen juustoperunat. Herneet sopivat hyvin lisukkeeksi. Mervi Pasanen

Mervi Pasanen

Vietämme joulua poikkeuksellisten olojen keskellä. Moni kaipaa läheisten ja ystävien luo.

Yksi tapa juhlia ystävien kanssa on ruoanlaitto, vaikka ystävä asuisikin Italiassa, Englannissa, Saksassa tai Irlannissa. Tai toisessa maakunnassa.

Kysy ystäviltä heidän lempireseptinsä ja kokkaa ne kotona. Kun vietät viisi tuntia pastaa tehden, ajatus ehtii piipahtaa kaverissa monesti.

Nämä jouluiset ohjeet voi mainiosti toteuttaa myös uudenvuoden juhliin.

Tortellinit ovat Italiasta, Anna Attilianin isoäidin reseptillä tehty. Ankkaa ja punakaalia syödään Katrin Kanian kodissa Saksassa. Irlantilaisen Aislinn Collinsin juhlapöydässä on tietysti perunoita – joko hanhenrasvassa paistettuna tai kuorrutettuna. Christine Carnie leipoo Englannissa joka vuosi valtavat määrät pipareita – myös kuuluisia mantelitähtiään.

Tortellineja juuri kuten Italiassa asuvan ystävän äiti ne tekee. Mervi Pasanen

Isoäidin tortellinit

6–8 annosta

täyte:

1 keitetty kananmuna

30 g mortadella-makkaraa

1 porsaankyljys

150 g possun kylkeä

1 broilerin file

100 g parmesaania

suolaa, pippuria

muskottipähkinää

pasta:

300 g Tipo 00-vehnäjauhoja

3–4 kananmunaa

1 tl suolaa

liemi:

2,5 l vettä

200 g naudan lapaa tai etuselkää

broilerin koipireisi

peruna

porkkana

sipuli

pätkä varsiselleriä

suolaa

(tai lihalientä fondista, jos haluat oikaista)

1. Aloita liemestä. Laita liemen ainekset kattilaan ja hauduta hiljalleen viisi tuntia.

2. Kuori vaahto liemen pinnalta. Siivilöi liemi. Käytä hyvin hautuneet lihat esimerkiksi lihapullien valmistamiseen.

3. Tee täyte. Keitä pienessä vesimäärässä possun kyljys, kylkilihat ja broileri. Hienonna kaikki täytteen ainekset tasaiseksi massaksi. Lisää tarvittaessa hieman keitinlientä. Voit myös hienontaa ainekset veitsellä. Laita täyte jääkaappiin odottamaan.

4. Tee pasta. Muodosta jauhoista ja suolasta keko leivinalustalle, riko munat sen keskelle syvennykseen. Riko haarukalla munien rakenne, heittele jauhoja munien sekaan ja jatka lopuksi taikinan vaivaamista käsin. Laita taikina jääkaappiin vetäytymään ja tasaantumaan noin tunniksi.

5. Kauli pastataikina leivinalustalla hyvin ohueksi levyksi, leikkaa siitä noin 4x4 sentin paloja. Laita hieman täytettä levylle, taita kolmioksi. Painele reunat hyvin yhteen ja taita kolmion kulmat yhteen.

6. Keitä tortellinit lihaliemessä. Tuoreet tortellinit kypsyvät 3–4 minuutissa.

7. Tarjoa tortellinit lihaliemessä alkuruokana.

Kauli pastataikina levyksi ja leikkaa paloiksi. Täytä pala ja taita kolmioksi. Painele reunat tiukasti yhteen. Mervi Pasanen
Nipistä kolmion kulmat yhteen. Mervi Pasanen

Ankkaa ja punakaalia

kahdelle

punakaali:

300 g punakaalia

1 punasipuli

1 pieni omena

1–2 dl punaviiniä

tilkka vettä + lihafondia

n. 1 dl sokeria

suolaa, pippuria

ankka:

1 ankan rintafilee (n. 350 g)

ripaus suolaa + pippuria

kastike:

2 rkl puolikuivaa sherryä

1 rkl soijaa

2 rkl kanafondia

1 dl vettä

2 tl maissijauhoa + tilkka vettä

1. Silppua kaali hienoksi. Hienonna sipuli ja omena. Laita ainekset kattilaan, lisää viini ja hieman vettä. Hauduta miedolla lämmöllä noin tunti. Mausta suolalla ja pippurilla.

2. Lisää tarvittaessa vettä ja lihafondia maun mukaan. Lisää sokeri vähän kerrassaan ja maista välillä.

3. Hauduta kypsän pehmeäksi.

4. Tee ankan fileen nahkaan viiltoja ja mausta suolalla ja pippurilla. Paista fileetä paistinpannulla muutama minuutti, aloita nahkapuolelta.

5. Nosta filee paistovuokaan. Kypsennä uunissa 150 asteessa noin puoli tuntia. Voit käyttää paistomittaria: hyvä sisälämpötila on n. 68 astetta.

6. Ota paistoliemi talteen. Kääri ankka folioon vetäytymään noin 10 minuutiksi.

7. Tee kastike. Lisää paistoliemeen sherry, vettä, kanafondia ja soijaa. Suurusta maissijauholla tai ruskean kastikkeen suuruksella.

8. Leikkaa ankanrinta siivuiksi. Tarjoa punakaalin kera.

Juustoiset valkosipuliperunat

kahdelle

4–6 perunaa

1 valkosipulinkynsi

suolaa, pippuria

2 dl kermaa

1 dl juustoraastetta

1. Kuori ja viipaloi perunat. Kuori ja silppua valkosipulinkynsi. Laita ainekset uunivuokaan, mausta suolalla ja pippurilla.

2. Sekoita kerma ja juustoraaste, kaada vuokaan. Paista 225 asteessa reilut puoli tuntia eli kunnes perunat ovat kypsiä ja ruoka ruskistunut kauniisti.

Mantelitähdet saavat sokerikuorrutteen. Mervi Pasanen

Mantelitähdet

n. 20 kappaletta

2 valkuaista

150 g hienoa sokeria

puolikkaan sitruunan kuori

n. 150 g mantelijauhetta

10–30 g kanelia

leivontaan:

tomusokeria

vehnäjauhoja

kuorrute:

1 valkuainen

n. 3 dl tomusokeria

1. Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Lisää sokeri, vatkaa vielä hetki. Lisää sitruunankuori, kaneli ja mantelijauhe. Alkuperäisessä vanhassa ohjeessa on todella paljon kanelia, voit laittaa sitä taikinaan myös hieman vähemmän.

2. Jauhota työtaso jauhoilla ja tomusokerilla. Kauli taikina noin sentin paksuiseksi levyksi. Leikkaa tähtimuotilla piparkakkuja. Taikina on tahmeaa, joten jauhota muottia välillä.

3. Kun olet leiponut pikkuleivät, vatkaa kuorrutteen valkuainen ja tomusokeri vaahdoksi. Lisää tomusokeri vähän kerrassaan tarpeen mukaan. Kuorruta piparkakut. Anna kuivua tunnin ajan ennen paistamista.

4. Paista 175 asteessa 15–20 minuuttia eli kunnes kuorrute on kellertävää.

Kommentoi

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut