Arki maalla on perhekeskeistä. Menot on sovitettava muiden perheenjäsenten menoihin.
Yläkouluiässä maaseutu on siellä asuville pojille elämän keskus. Peruskoulun jälkeen mielipiteet jakaantuvat: osa pojista viihtyy maalla entistä paremmin, osalle pois lähteminen tulee aiempaa tärkeämmäksi.
Väitöskirjatutkija Ville Pöysä, 32, tutkii maaseudun poikia ja mieheksi kasvamista. Tutkimus on osa Nuoret ajassa -hanketta, jossa seurataan noin sataa suomalaista nuorta. He asuvat viidessä erityyppisessä paikassa.
Pöysä haastatteli seitsemää harvaan asutulla maaseudulla asuvaa poikaa ensimmäistä kertaa vuonna 2015, kun he olivat 14–15-vuotiaita. Sen jälkeen hän on haastatellut heitä tutkijakollegojensa kanssa muutaman kerran vuodessa.
Yläkoululaisilla ei ole kiire maalta kaupunkiin. Arki maaseudulla on tuttua ja hyvällä tavalla tavallista. Tosin on myös melkeinpä pakko tulla toimeen toisten kanssa, sillä ikätovereita on vähän eikä asuinpaikkaa ole mahdollista valita.
Poikien puheissa korostuvat vapaus ja asuinpaikan rauhallisuus. Kaupungista katsottuna maaseutu voi näyttää syrjäiseltä, mutta maalla se ei välttämättä tunnu sellaiselta.
– Arki on perhekeskeistä ja vaatii perheiltä paljon aikatauluttamista. Menot on soviteltava muiden perheenjäsenten menojen mukaan, kun välimatkat ovat pitkiä, Pöysä kertoo.
Maalla ei poikien mielestä ole samanlaista massaa kuin kaupungissa, kaikkien ei tarvitse näyttää samalta.
Ville Pöysä
Perhekeskeisyydestä huolimatta – tai juuri sen takia – pojilla on harvoin kitkaa vanhempiensa kanssa. Vanhempien kunnioitus on heille selvä asia.
Maaseudulla harrastukset valikoituvat pitkälti sen mukaan, mitä mahdollisuuksia on. Poikia kiinnostavat etenkin tietokoneet ja mopot, myöhemmin autot. Mopot ja autot myös mahdollistavat liikkumisen vaikkapa kaverin luo.
– Auto on nuorille myös lämmin tila, jossa voi olla kavereiden kanssa.
Pojat viettävät paljon aikaansa tietokoneella ja virtuaalitiloissa koulun jälkeen, esimerkiksi pelaavat ja juttelevat. Kaupungissa on totuttu, että nuoret hengailevat esimerkiksi kauppakeskuksissa. Maalla vastaavia, pitkään auki olevia lämpimiä tiloja ei yleensä ole.
– Korona-aikana on uutisoitu, että nuorisotiloja on pantu kiinni eikä nuorilla ole paikkaa, jossa kokoontua. Tämä on maaseudulla asuville arkipäivää usein muutenkin.
Metsäinen luonto ei ole erityisen merkittävä asia poikien nuoruudessa, toisin kuin lapsuudessa. Metsässä he liikkuvat lähinnä perheen kanssa, esimerkiksi isän tai sukulaismiehen kanssa metsällä tai kalassa.
– Pojat ovat ylpeitä siitä, että osaavat tehdä kaikenlaista. He arvostavat työntekoa kovasti, Pöysä kertoo.
– Lisäksi he arvostavat sitä, että saavat olla sellaisia kuin ovat. Maalla ei poikien mielestä ole samanlaista massaa kuin kaupungissa, kaikkien ei tarvitse näyttää samalta. Se on hieno asia.
Maalla on Pöysän mukaan mahdollista olla monella tavalla mies. Kaikkien ei tarvitse esimerkiksi metsästää tai kalastaa. Vaikka puhumista ei sinänsä pidetä erityisen miehekkäänä, pojat puhuvat paljon keskenään – paitsi kasvokkain niin myös virtuaalisesti.
– Pelimaailman rinnalla puhuminen on tärkeää. Nekin jotka eivät pelaa, saattavat jutella Discordissa.
Peruskoulun jälkeen maalta on lähdettävä kaupunkiin jatkamaan opintoja. Harva pystyy muuttamaan sinne, joten aamut ovat aikaisia ja päivät pitkiä varsinkin, jos on kuljettava bussilla.
– Moni on saanut tuetun bussikortin, joka ei ole kesällä voimassa. Jos perheellä ei ole varaa maksaa bussikorttia, kesäloma voi olla ankea.
Kun kaupungista tulee aiempaa isompi osa poikien arkea, suhde maaseutuun usein muuttuu. Osa alkaa viihtyä kaupungissa entistä paremmin, osa taas maalla. Alkuhuuma kaupungin tarjonnasta iskee niihinkin, jotka myöhemmin viihtyvät maalla oikein hyvin.
Kun ikää tulee, osa pojista ei löydä yhteisössä sellaista mieheksi kasvamisen tilaa, jota he tarvitsisivat. Heille saattaa tulla tunne, että esimerkiksi seksuaalivähemmistöjen edustajiin ei suhtauduta kovin hyvin.
– Myöskään kovin uraorientoituneelle tai kilpailuhenkiselle joukkuelajin harrastajalle ei välttämättä ole tilaa.
Osa muualle haikailevista ja kaupunkiin muuttaneista tai muuttavista kuitenkin ajattelee, että maaseutu on hyvä paikka kasvattaa lapsia. Ehkei mieluusti oma kotikylä mutta vaikka jokin samankaltainen.
Kaikki eivät lähde, eikä heistä silti tule peräkammarin poikia.
– Myös sinne jääminen on rohkea valinta. Jäävät eivät ole mitään ressukoita, Pöysä sanoo.
15-vuotiaat Juuso Jormanainen ja Niklas Kuusela asuvat maaseudulla Joensuussa. Jormanaisella on kaupunkiin matkaa yli 50 kilometriä, Kuuselalla yli 30.
Kaupungissa he käyvät harvakseltaan, Jormanainen ehkä kolme kertaa kuussa.
– Minä käyn kaupungissa, jos täytyy ostaa esimerkiksi rakennustarvikkeita, Kuusela sanoo.
Molemmat viihtyvät maalla erittäin hyvin.
– Tykkään, rauhallista on. Miinusta on se, että palveluita on hävinnyt, Jormanainen sanoo.
Jormanainen harrastaa maastohiihtoa ja punttisalia. Hyvä, rauhallinen sali on lähellä, mutta maastohiihtoa hän treenaa naapurikunnan puolella.
Kuuselan harrastuksia ovat mopot, tietokoneet ja liikunta. Metsästyskin on molemmille tuttua puuhaa, ja Kuusela myös kalastaa.
Peruskoulun jälkeen Jormanainen aikoo jatkaa ammattikouluun todennäköisesti opiskelemaan metsäalaa ja Kuusela lukioon. Molempien perässä on lähdettävä kaupunkiin.
– Se ei haittaa. Tietysti päivät vähän pitenevät, Jormanainen toteaa.