Lontoossa asuva Ripattila työskenteli pitkään Harrodsin tavaratalossa, mutta vuosi sitten hän sai luksusmerkeistä tarpeekseen. Raha ei korvannut sitä tosiasiaa, että hän vihasi työtään.
Vuosi sitten, juuri ennen kuin koronavirus otti niskalenkin maailmasta, Jouni Ripattila teki elämänmuutoksen.
Hän jätti työnsä Harrodsin maineikkaassa tavaratalossa Lontoossa ja ryhtyi pitämään terapiavastaanottoa. Suunnitelma oli ollut olemassa jo pitkään, olihan hän opiskellut töiden ohessa uutta alaa jo jonkin aikaa.
Taustalla oli lopullinen kyllästyminen siihen, minkä hän oli kuvitellut tekevän hänet onnelliseksi: hyväpalkkainen työ luksusmerkkien parissa, matkustelu ja juhliminen. Nyt hän koki löytäneensä kutsumusammattinsa.
– Ajattelin pitkään, että ehkä raha korvaa sen, että vihaan työtäni joka päivä, hän sanoo ja naurahtaa.
Ei korvannut. Ripattila oli jo aikaisemmin oivaltanut eläneensä valheessa ja kadottaneensa yhteyden itseensä.
Hän kiinnostui omasta hyvinvoinnistaan, haki apua terapiasta ja törmäsi brittiläiseen RTT-terapeuttiin Marisa Peeriin. Peeristä tuli hänen oppiäitinsä, jonka johdolla hän opiskeli itsekin terapeutiksi.
Sillä ei ole väliä, mistä tulee ja kuka on. Kaikki voivat oppia ajattelemaan uudella tavalla.
Jouni Ripattila
RTT-lyhenne tulee sanoista Rapid Transformational Therapy eli nopean muutoksen tekevä terapia.
Peerin tavoin Ripattila käyttää terapiaistuntojensa osana hypnoosia. Hän kuvailee sitä luonnolliseksi rentoutumisen tilaksi, jossa asiakas pääsee käsiksi omiin tiedostamattomiin ajatusmalleihinsa.
– Hypnoosi mahdollistaa mallien muuttamisen paremmiksi. Se on tärkeää, sillä alitajuiset uskomukset ohjaavat meitä 95 prosenttia ajastamme, Ripattila sanoo.
Hän muistuttaa, että asiakas ei hypnoosin missään vaiheessa menetä hallintaansa vaan on koko ajan tietoinen ympäristöstään.
Ripattila tapaa työssään ihmisiä, joilla on samantyyppisiä ongelmia kuin hänellä itselläänkin oli. Ongelmat liittyvät usein itsetuntoon ja itsetuntemukseen.
Kulissit saattavat olla kunnossa, mutta tunne siitä, että jotakin puuttuu, on vahva. Elämän suunta ja tarkoitus ovat hukassa.
– Monet miehet osaavat tehdä työtä ja rahaa, mutta heillä ei ole taitoja löytää onnea elämäänsä, hän sanoo.
Seurauksena saattaa olla esimerkiksi se, että parisuhteet eivät kestä. Takana voi olla kolme avioeroa ja luulo siitä, etteivät ihmissuhteet ikinä onnistu.
Erilaisten ongelmien taustalla on Ripattilan mukaan usein vinksahtanut alitajuinen uskomus siitä, mitä ansaitsemme ja mitä emme ansaitse.
Hän on huomannut, että moni elää elämänsä kuin sisällään olevaa salaisuutta piilotellen. Kuin häveten sitä, että on huonompi kuin muut.
– Kun herää tästä valheesta, alkaa nähdä muiden läpi ja lakkaa vertaamasta itseään muihin. Ymmärtää, etteivät muut ole sen kummempia.
Ripattila sanoo olleensa itse nuorempana arka ja huono puhumaan omista asioistaan. Nuoruus Helsingissä kului töitä tehden, rumpuja paukutellen ja bailaten. Ei ollut pakko pysähtyä, vielä.
Hän tunnisti orastavat huonovointisuuden oireet jo kymmenkunta vuotta sitten Suomessa asuessaan. Silloin hän kävi myös ensimmäisen kerran itse terapiassa.
– Se oli sellainen OK kokemus, hän muotoilee.
Hän ei usko siihen, että pelkkä keskustelu ammattilaisen kanssa tuottaisi kestäviä tuloksia. Puhuminen helpottaa, mutta vasta toiminta- ja ajattelutapojen muutokset vievät eteenpäin.
Vaikkei Ripattilan ensimmäinen terapiakäynti ollutkaan mullistava, siinä tapahtui jotakin hyvää. Terapeutti kysyi Ripattilalta tärkeän kysymyksen: mitä tekisit, jos mikään ei estäisi sinua?
Parin kuukauden kuluttua Ripattila kantoi muuttokuorman Lontooseen.
Kaverit kysyvät toisiaan Ripattilalta, miten hän on uskaltanut tehdä elämässään niin suuria muutoksia.
– Ei siinä ole mitään ihmeellistä. On vain luotettava siihen, että itsellä on samat mahdollisuudet kuin muillakin, hän yleensä vastaa.
Ripattila muistuttaa, että muutos voi olla ulkoisesti pieni. Sen ei tarvitse merkitä eroa, lopputiliä tai muuttoa maapallon toiselle puolelle. Mutta kun muuttaa ajatteluaan, ulkoiset muutokset seuraavat usein perässä.
– Sillä ei ole väliä, mistä tulee ja kuka on. Kaikki voivat oppia ajattelemaan uudella tavalla. Itse päätin olla onnellinen ilman syytä, riippumatta siitä, miten asiat ovat, Ripattila sanoo.
Kukaan ei ole syntynyt tänne voimaan huonosti. Siinä on yksi Ripattilan pääviesteistä.
Hänestä olisi surullista, jos ihminen elämänsä päätepistettä lähestyessään joutuisi pohtimaan, kannattiko kaikki kipu todella pitää sisällä loppuun asti.
Vai olisiko sittenkin pitänyt katsoa, mitä elämä olisi voinut tarjota.