Jaakko Kourula kulkee liikenteessä mieluiten kuulokkeet päässä.
Ohi ajavien autojen äänet tuntuvat häiritsevän kovilta. Baarissa tekisi mieli peittää korvat. Työpaikan avokonttorin kakofonia vie voimia.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tuoreen selvityksen mukaan Suomessa noin viidesosa luokittelee itsensä meluherkäksi. Meluherkälle arkiympäristön äänet voivat olla kuormittava kokemus.
– Häly häiritsee liikenteessä. Samoin rakennustyömaiden äänet rasittavat. Kuljenkin liikenteessä mieluiten kuulokkeet päässä, meluherkkyydestä kärsivä Jaakko Kourula, 38, tiivistää.
Kourulan mukaan hän on herkkä muillekin kuin äänille. Hän puhuisikin meluherkkyyden sijaan erityisherkkyydestä.
– Olin jo lapsena hiljainen ja myös tuntoherkkä. Esimerkiksi sukan saumat saattoivat häiritä. Ehkä se herkkyys tuli kotoa. Äitini oli samalla lailla erityisherkkä, ja meillä oli kotona hiljaista.
Koulussa Kourula huomasi rasittuvansa, jos luokassa oli kovin meluisaa. Myöhemmin hän huomasi saman ilmiön baareissa. Kova meteli aiheutti jälkikäteen uupumusta.
Valittamisesta voi tulla nirppanokkavaikutelma.
Jaakko Kourula
– Aikuisena vasta opin huomaamaan, mistä se johtuu. En ole tykännyt käydä isoissa konserteissakaan, kun musiikki tuntuu voimakkaalta ja raskaalta melulta.
Herkkyys äänille onkin vaikuttanut Kourulan elämään monin tavoin. Kun hän ymmärsi, mitkä tilanteet tuntuvat rasittavilta, niitä oli myös helpompi välttää.
Melu on vaikuttanut Kourulalla myös asuinpaikan valintaan. Aiemmin hän asui kumppaninsa kanssa Helsingin Kalliossa. Meluisa ympäristö vaihtui huomattavasti rauhallisempaan kaupunginosaan eli Herttoniemeen.
Ulkona liikkuessaan Kourula etsii reitit, joilla ei ole paljon autoliikennettä. Avokonttoreissa melulta ei aina voi suojautua. Kourula pystyy kuitenkin tekemään jonkin verran etätöitä, mikä helpottaa.
– Nyt korona-aikana ympäristö on ollut hiljaisempi, mutta olen sen verran sosiaalinen, että haluan olla toimistolla.
Liikenteessä ja kaupungilla liikkuminen on Kourulalla vähentynyt, joten niiden aiheuttama stressi on jäänyt pois.
– Sekin on kaksiteräinen miekka, kun tykkään käydä keskustan kaupoissa ja museoissa. Toisaalta olen sitten nauttinut, kun en ole voinut käydä.
Herkkyys äänille on vaikuttanut myös Kourulan mieliharrastukseen musiikkiin. Bändeissä hän ei pysty soittamaan, mutta omaa musiikintekoa herkkyys ei estä.
– Aikoinaan soitin saksofonia, mutta se kävi liikaa korville. Nyt suosin sellaisia soittimia, joita voi soittaa hiljaa kotona rauhassa, kuten sähkökitaraa. Enemmän tykkään musiikkiakin kuunnella kotona.
Keikoilla käydessään hän suosii klassista musiikkia, jatsia ja ylipäänsä akustisia keikkoja.
Herkkyys aiheuttaa väistämättä kanssaihmisissä ennakkoluuloja. Näihin on Kourulakin törmännyt.
– Valittamisesta voi tulla nirppanokkavaikutelma, vaikka eihän sitä voi muuttaa, miten aistit prosessoivat näitä ärsykkeitä. Sitä on vain tällainen. Normaalien ihmisten on usein vaikeaa ymmärtää, että tilanne kuormittaa.
Parisuhteessakin ääniherkkyys on voinut aiheuttaa närää. Herkän pitää selittää, mistä erilainen reagointi johtuu – ettei ongelma kohdistu henkilöön vaan ympäristöön.
Toki kolikolla on myös kääntöpuolensa. Kourula arvelee, että erityisherkkä voi saada enemmän nautintoa kuin normaalilla herkkyydellä varustettu. Tämä pätee muihinkin aisteihin kuin kuuloon.
– Esimerkiksi luonnossa on tarjolla aivan mahtava äänimaisema linnunlaulusta veden lorinaan. Myös maut, hajut ja tuntoaistit ovat minulle vahvoja. Koen, etten haluaisi luopua niistä.
Mutta miten ääniherkkien olosuhteita voisi parantaa esimerkiksi erilaisten tilojen ja ympäristöjen suunnittelussa?
Kourulan mukaan akustiikkaa mietitään herkästi vasta, kun tilat on jo rakennettu ja ihmisten käytössä. Kahvilat ja ravintolat voivatkin olla ääniherkälle hyvin meluisia paikkoja.
– Liikenteessä melua taas vähentäisi se, että ihmiset käyttäisivät mahdollisimman paljon joukkoliikennettä.
Kourula muistuttaakin, että erityisherkkyys tarkoittaa lopulta sitä, että meluun ei koskaan totu.