Netillä on iso rooli designtietoisuuden lisääjänä. Voiko löytöjä enää tehdä?
Kirpputorin pitämisessä on mielenkiintoista se, että joka päivä tapaa uusia ihmisiä. Näin näkee Pirita Ranck, joka pitää Punavuoren Patina -kirppistä Helsingin Sepänkadulla Mikael Agricolan kirkon naapurissa.
– Eikä ikinä tiedä minkälaista tavaraa tuodaan myyntiin, Ranck lisää.
Hän avasi itsepalvelukirpputorinsa reilut kuusi vuotta sitten.
– Käytetty tavara on aina kiinnostanut minua ja olen ollut koko ikäni ”kirppistelijä”.
Kirpputorille tuodaan myytäväksi kaikenlaista kodintavaraa ja vaatteita. Vaatteita tulee myyntiin paljon, niitä tuntuu ihmisillä olevan komerot täynnä.
– Tavaroita voisi tulla myytäväksi enemmänkin. Ne tekevät myyntipaikan aina mielenkiintoisemmaksi. Ja varsinkin vaatteissa kannattaa ehdottomasti kiinnittää huomiota niiden kuntoon ja laatuun. Kaikella on elämänkaarensa, niin myös vaatteilla.
Olen ollut koko ikäni ”kirppistelijä”.
– Kannattaa jo kotona karsia huonokuntoisemmat pois ja laittaa ne kierrätykseen, jossa niistä tuotetaan uutta materiaalia uusille tuotteille. Näin myyntirekki on myyvemmän näköinen, Ranck neuvoo.
Nykyään puhutaan pikamuodista, mutta Ranckin mielestä ihmiset kuitenkin kaipaavat muuta, sillä pikamuodin ostaminen ei ole paras tapa pelastaa maailmaa. Pikamuodilla tarkoitetaan halpoja vaatteita, jatkuvia uutuuksia ja tavaran nopeaa kiertoa. Pikamuoti ei synnytä klassikoita.
– Kun kirpputorit lisääntyivät paljon 1990-luvun laman aikana, ostivat monet käytettyjä vaatteita siksi, että oli paljon työttömyyttä eikä rahaa ollut paljon käytettävissä. Nyt tuntuu, että rahaa on paljon käytettävissä, ja kirpputorivaatteita ostetaan enemmän ideologisista ja ekologisista syistä, Ranck miettii.
Hän uskoo, että kirpputorit tulevat lisääntymään tulevaisuudessa juuri sen vuoksi, että ekologinen ajattelu lisääntyy.
– Ihmiset ajattelevat yhä enemmän kuluttamistaan. Hyvälaatuisia vaatteita saa myös käytettyinä.
Netti on vaikuttanut kirpputoreihin ja niiden hinnoitteluun siten, että tunnettuja brändimerkkejä tai kuuluisan suunnittelijan tuotteita ei välttämättä enää löydä pilkkahintaan edes kirpputorilta. Netistä löytyy niin paljon tietoa designtuotteista, että se tavallaan määrittelee niiden hinnat.
– Jos tuo tavaraa myytäväksi kirpputorille kannattaa aina ottaa huomioon myyntiaika ja hinnoitella tuotteet sen mukaisesti. Designtuotteita voi löytää edelleen halvemmalla kirpputoreilta kuin esimerkiksi antiikki- ja second hand -liikkeistä, Ranck sanoo.
Punavuoren Patinalla on myös verkkokauppa, jossa myydään lähinnä kotimaista designia.
– Muutama antiikkimyyjä pitää huolta siitä, että liikkeestämme löytyy myös laadukasta antiikkia.
Patinassa on myös avaimet käteen -palvelu, jossa asiakas tuo myytävät tavaransa kirpputorille ja liike hoitaa loput.
– Eli hinnoittelemme myytävät tuotteet ja asetamme ne esille. Myyntituotto jaetaan tasan asiakkaan kanssa.
