Jukka Salminen on kiertänyt maailman pyörän satulassa. Reissussa hävisivät turhat pelot ja huolet.
Jukka Salminen, 38, tutkii karttakirjaa. Sitten hän tekee päätöksen. Jos kerran aikoo tehdä pitkän pyöräreissun, miksei pyöräilisi saman tien maailman ympäri.
– Olin 23-vuotias, kun lähdin. Silloin en löytänyt netistä yhtään suomalaista, joka olisi tehnyt saman. Ulkomaalaisilta sivustoiltakaan ei montaa tapausta löytynyt, Salminen miettii viisitoista vuotta myöhemmin.
Idea pyörämatkasta tuli Salmiselle luonnostaan. Hän tottui pyöräilemään jo lapsena, kun hän reissasi isänsä kanssa kesäisin Ahvenanmaalle ja Ruotsiin.
– Ihmettelin vain, miksen ollut keksinyt ideaa aiemmin. Olin kuitenkin tottunut reissaamaan, treenaamaan kovaa, viihtymään luonnossa ja olin kiinnostunut eri maista ja kulttuureista.
Matkasuunnitelma tuli sopivaan saumaan. Salminen opiskeli maantiedettä yliopistossa. Opinnot eivät oikein sujuneet, ja hän kärsi unettomuudesta.
Salminen päätti pitää opinnoista lukukauden tauon, ja hänen tutorinsa ehdotti matkalle lähtöä. Lopulta Salminen sitten vaihtoi lentolippunsa Bangkokiin pelkäksi menolipuksi.
Sen huomasin, että aina kun tarvitsin apua ihmisiltä, sitä myös sain.
Kovin suuria suunnitelmia ei Salminen ehtinyt muutamassa viikossa tehdä.
– Minulla oli 3 000 euroa kesätyörahoja säästössä. Mietin tietysti, pystynkö siihen ja miten rahat riittävät.
Ensimmäisellä etapillaan Salminen matkasi Aasiasta Australiaan ja sieltä takaisin. Matka jatkui edelleen Eurooppaan ja Suomeen.
Seuraavaksi vuorossa oli Afrikka. Siellä hän taittoi matkaa kymmenen kuukauden ajan vuorotteluvapaata ottaneen isänsä kanssa.
– Sitten matkailuun tuli lähes vuoden tauko, kun sain selkävamman. Kun välilevy tuli levolla kuntoon, palasin Nairobiin, minne matka oli keskeytynyt.
Afrikan jälkeen Salminen jatkoi reissaamista vielä Meksikoon ja Yhdysvaltoihin. Viimeisenä maanosana hän kiersi puolentoista vuoden ajan Etelä-Amerikkaa.
Matkan varrelta kertyi ikimuistoisia kokemuksia, mutta harvat niistä olivat ikäviä. Australiassa Salmiselta varastettiin pyörä. Samoin vietiin ohjaustangon laukku, jossa oli kamera ja vähän rahaa. Muuten ei hankaluuksia ollut.
– Sen huomasin, että aina kun tarvitsin apua ihmisiltä, sitä myös sain.
Reiteiksi Salminen valitsi pieniä hiekkateitä, jotka veivät lähelle luontoa ja ainutlaatuista paikallista elämää. Etelä-Amerikasta löytyi mieleenpainuvimpia maisemia.
– Alkuperäisasukkaiden pienet kylät olivat sellaisia Andien helmiä, joita ei turistioppaista löydä. Perun maisemat sopivat minulle, sillä tykkään radikaaleista vaihteluista. Siellä näki sademetsää ja jäätikköä samana päivänä.
Afrikasta Salmiselle jäi mieleen Pohjois-Sudan ja matka Egyptistä Sudaniin. Salminen ja hänen isänsä seurasivat Niilin vartta aavikkoreittiä, jonka rekat olivat ajaneet hiekkaan.
– Kerran päivässä sitten päädyimme keskellä aavikkoa johonkin kylään, jossa oli upeat puutarhat, taatelipalmulehtoja ja värikkäitä taloja. Niissä meille tarjottiin yösijaa ja käsittämättömän hyvää ruokaa.
Upeita kokemuksia tarjosivat myös Tiibet ja Himalaja. Viisumirajoitukset tekivät tosin matkanteosta hankalaa.
– Olisin halunnut olla siellä kuukausia, mutta viisumin sai vain kuudeksi viikoksi. Poliisi käski pariin otteeseen mennä takaisin Kiinaan. Sanoin, että menen, mutta meninkin Tiibetiin, Salminen naurahtaa.
Salminen taittoi matkaa 30–200 kilometriä päivässä. Hän piti paljon kokonaisia lepopäiviä, ja kuormaa hän vähensi matkojen edetessä.
– Suosin koko ajan kevyempää varustusta. Andeilla varusteita oli mukana noin 20 kiloa. Siinä olivat mukana teltta, kamera, tietokone, vaatteet ja hyvä tyyny.
Ensimmäisellä reissulla Salminen kertoi miettineensä vielä tulevaa: mihin hän on menossa, ja mitä reittimahdollisuuksia oli tarjolla. Myöhemmin matkantekoa pohti syvällisemmin.
– Matkoilla tuli vahva ykseyden kokemus. Me olemme kaikki yhtä kokonaisuutta, eikä täällä ole mitään hätää. Voimme omilla peloilla ja huolilla luoda tarinoita, mutta jokainen yksilö kykenee kasvamaan omaksi itsekseen.
Korona-aika on muuttanut matkailijankin elämää. Salminen asuu puolisonsa ja tämän lapsen kanssa. Perhe tuo pysyvyyttä, mutta elämä tuntuu silti dynaamiselta ja muuttuvalta.
– Kotona tulee liikuttua monipuolisemmin. Syön paremmin ja lepään enemmän. Se on keholle hyvää vaihtelua. Koti tuntuu silti siltä, että se on väliaikaisesti lainassa ja matka jatkuu jonnekin.
Pyöräillä voi lähimaastoissakin, ja pyöräilyn taika ei häviä. Salminen kehuu, miten pyöräillessä liikutaan omien voimien ja lihaksien tahtiin. Se tulee luonnostaan. Se on läsnä olevaa oman kehon kuuntelua.
– Pyöräily vahvistaa. Se antaa vapauden mennä silloin kun haluaa, ja aina voi valita itse reitin.