Oma raha | Ari Hämäläinen, 61, ei pidä uuden auton ostamista tuhlaamisena, jos siihen on varaa, mutta itse hän venyttää senttiä – "Jos kympin päiväbudjetti ylittyy, tulee huono omatunto"

Mikä on järkevää kuluttamista ja mikä tuhlaamista? Yhtä vastausta ei ole, sillä tuhlaamisen raja on yksilöllinen: Se riippuu taloustilanteesta ja omista kulutustottumuksista, jopa elämänfilosofiasta. Joku tuntee tuhlanneensa, kun on ostanut tuhannen euron merkkilaukun. Toiselle tuhlaamista voi olla vähän paremman kinkkupaketin ostaminen ruokakaupasta.

Tuhlaamisen tunnistaa parhaiten siitä, että ostoksesta seuraa – ainakin hetkellisesti – huono omatunto.

Näin voi päätellä heinäkuussa tehdystä Teemasuomalaisen kyselystä. Siihen vastasi 305 lukijaa.

Yksi vastaajista oli työkyvyttömyyseläkkeellä oleva Ari Hämäläinen, 61. Hän on laatinut itselleen ja puolisolleen päiväbudjetin. Se on 5–10 euroa. Ruokakaupassa käydessään Hämäläisestä tuntuu, että kaikki, mikä maksaa yli kolme euroa, on liian kallista. Eli tuhlaamista.

Hämäläinen on huomannut, että tuhlaaminen liitetään usein rikkaisiin ihmisiin ja suuriin summiin.

– Pienituloisellekin voi tulla tuhlaamisesta huono omatunto. Sitä ei aina muisteta, hän sanoo

Vakava sairastuminen on invalidisoinut Hämäläisen ja kiristänyt talouden äärimmilleen. Velat ovat kasautuneet. Pelkästään hänen lääkkeisiinsä menee elokuussa 250 euroa. Nyt hän on päässyt velkajärjestelyn piiriin ja elämä on hiukan helpottunut.

Tilanne on uusi, sillä Hämäläisen ollessa työelämässä talousasiat olivat kunnossa.

– Ei silloin tarvinnut katsoa niin tarkasti, mitä mikäkin maksaa, varastotöissä ja logistiikka-alalla työskennellyt Hämäläinen sanoo.

Hän asuu vaimonsa kanssa Helsingissä, jossa eläminen on kallista.

Venla Peltoniemi, 37, ei ole sen enempää tuhlaileva kuin säästäväinenkään, vaan jotakin siltä väliltä. Joskus nuorempana hän sortui harvakseltaan ostamaan vaatteita, joita ei koskaan tullut käytettyä. Se tuntui tuhlaamiselta.

– Annoin vaatteen sitten myöhemmin pois, hän kertoo.

Jyväskylässä asuva Peltoniemi ajattelee, että pienet, ylimääräiset hankinnat ja elämykset, kuten kulttuuritapahtumiin osallistuminen, eivät ole rahan haaskaamista. Juuri elämykset ovat elämän suola.

– Koen, että niistä maksaminen on minun tapani pyörittää tätä yhteiskuntaa, Postin palveluksessa oleva Peltoniemi sanoo.

Matkustamista hän ei pidä turhuutena. Hän on huomannut, että moni muukin pitää sitä sallittuna sijoituksena itseensä. Sen sijaan Peltoniemi pitää tuhlaamisena sitä, että ostaa jotakin, jota ei oikeasti tarvitse.

– Jotakin sellaista, mitä katuu jälkeenpäin ja mihin oikeastaan ei olisi ollut varaa, hän jatkaa.

Valtaosa nettikyselyyn vastanneista ihmisistä on Peltoniemen kanssa samaa mieltä. Lähes seitsemän kymmenestä mainitsi, että heräteostokset ovat rahojen haaskaamista pahimmillaan.

Myös Ari Hämäläinen ajattelee, että turhan tilpehöörin ostaminen on tuhlaamista. Sen sijaan hän ymmärtää, jos joku nauttii esimerkiksi urheilemisesta ja käyttää rahaa lempiharrastukseensa.

– Silloin ostos tuottaa ihmiselle iloa.

Uuden auton hankkimistakaan Hämäläinen ei pidä tuhlaamisena, jos ostajalla on mahdollisuus ja aikomus pysyä uudessa autokannassa. Silloin auto on hänen mielestään fiksua vaihtaa uuteen tietyin väliajoin, olkoonkin, että se menettää arvoaan.

Hän ajaa itse 20 vuotta vanhalla autolla.

Yli 70 prosenttia verkkokyselyyn vastanneista piti itseään joko säästäväisinä tai omat varansa hyvin tietävinä. Jos ylimääräistä rahaa olisi käytettävissä tuhlattavaksi asti, joka neljäs käyttäisi varat hyvään ruokaan tai juomaan. Toiseksi eniten ääniä sai matkustelu. Hieman useampi kuin joka kymmenes sijoittaisi rahat autoon tai hyvinvointiin.

Hämäläinen käyttäisi liikenevät rahat mieluiten juuri matkusteluun tai esimerkiksi konsertteihin. Hän laskee, että edellisestä ulkomaanmatkasta on vierähtänyt lähes seitsemän vuotta.