Päivi Rantanen häpeili velkaantumistaan ja sitä, että ruokaan ei jäänyt rahaa palkkatyöstä huolimatta. Edes kahden työn tekeminen ei katkaissut velkakierrettä.
Viitisen vuotta sitten Päivi Rantanen, 34, mietti koko yön, miten hän selviäisi seuraavasta päivästä. Ahdisti, hävetti ja keho kävi ylikierroksilla.
Seuraava yö kului yhtä hitaasti, samoin sitä seuraavat. Unilääkkeet auttoivat välillä.
Rantanen ei halunnut puhua raha-asioistaan muille. Hän pelkäsi tilanteita, joissa voisi selvitä, ettei rahaa normaaliin elämiseen yksinkertaisesti enää ole. Hän otti lisää pikavippejä, jotta ei paljastuisi.
Elämä oli pinnallista ja ikään kuin näyteltyä. Lopulta Rantanen alkoi vältellä ystäviään.
Päivi Rantasen kaksi pienintä lasta nukkuvat haastattelun aikana päiväunia, kaksi isompaa on koulussa.
Rantanen kokee oppineensa ahdistavasta elämänvaiheestaan paljon.
Olen aina ollut huono pyytämään apua ja halunnut näyttää, että pärjään itse.
– Olisi pitänyt puhua asioista jollekin heti ensimmäisen pikavipin jälkeen. Olen aina ollut huono pyytämään apua ja halunnut näyttää, että pärjään itse.
Suomalaiset tuntuvat häpeilevän rahavaikeuksiaan. Siksi Rantanen perusti @kolmiokuudelle-nimisen Instagram-tilin.
Rantanen saa usein yhteydenottoja talousvaikeuksissa olevilta ihmisiltä. Hän toimii parhaansa mukaan vertaistukena ja neuvonantajana. Se vie paljon aikaa mutta tuntuu merkitykselliseltä.
– Todella monet ovat kertoneet, että olen ensimmäinen, jolle he uskaltavat myöntää ongelmansa, Rantanen sanoo.
Kaikkiin kysymyksiin hän ei osaa vastata mutta ohjaa ihmisiä esimerkiksi talous- ja velkaneuvojien hoteisiin.
– Tärkeintä on, ettei ongelmien kanssa jää yksin. Jos kenellekään ei puhu, on ihan mahdotonta saada apua.
Kuten Instagram-tilinkin nimi kertoo, neljä lasta ja kaksi aikuista mahtuvat nyt kerrostalokolmioon. Se on yksi tapa pienentää elämiseen kuluvaa rahamäärää.

Rantasen velkaantuminen alkoi vuonna 2012. Hän erosi tuolloin miehestään, osti rivitaloasunnon ja alkoi remontoida sitä ilman omaa rahaa.
– Ostin täysin velaksi asunnon sekä kaikki materiaalit ja tarvikkeet. Tilasin jatkuvasti kaikenlaista kivaa sisustustavaraa.
Shoppailu koukutti, ja Rantanen hankki myös läjäpäin uusia vaatteita niin itselleen kuin lapsilleenkin. Se toi hyvää oloa.
Lapsilla oli monet merkkihaalarit ja perheellä kaunis koti. Kaiken pystyi maksamaan osamaksulla – kunnes ei enää pystynyt.
Laskuja oli kertynyt jo 30 eri paikkaan.
– Ulosottoon laskut eivät koskaan päätyneet, vaan onnistuin aina jotenkin järjestelemään ne, Rantanen sanoo.
Vuonna 2016 osamaksut ja pikavipit eivät enää lyhentyneet, vaan Rantanen maksoi pelkkiä korkoja. Ruokaostoksia varten oli pakko ottaa lisää lainaa.
– Olin jatkuvasti ahdistunut. Lopulta oli pakko kertoa vanhemmilleni, miten asiat ovat. Otin heidän avullaan pankkilainan ja maksoin sillä kaikki laskut ja vipit pois. Silloin niiden summa oli 18 850 euroa.
Tilanne helpottui hetkeksi. Rantanen muutti lasten ja uuden miesystävänsä kanssa toiselle paikkakunnalle. Hän työskenteli kaupassa vuoropäällikkönä ja aloitti myös toisen työn, jotta saisi muiden kulujen lisäksi lainansa maksettua.
Samalla hän huolehti perheen arjesta.
Vapaapäiviä oli harvoin. Silloin kun niitä oli, rahaa kului paljon. Luottokorteilla oli taas maksuvaraa, ja asioiden ostaminen oli helppoa.
– Elämäntapamme oli tuhlaileva. Omat voimat loppuivat liian työnteon takia, ja tein elämisestä kallista. Ostelin taas kaikkea, ja ruokakulutkin olivat nykyiseen verrattuna moninkertaiset. Paremmat tulot eivät merkitse oikeastaan mitään, jos rahaa ei osaa käyttää.
Kesällä 2018 velkaa ja maksamattomia laskuja oli auto- ja asuntolainan lisäksi jo 30 000 euroa.
Rantanen sai vanhemmiltaan lahjaksi säästämistä käsittelevän kirjan. Viimeistään se avasi silmät.
– Ymmärsin, että en voi elää koko ajan velaksi. Olin eronnut silloisesta miehestäni ja ymmärsin, että nyt on pakko pärjätä yksin. Oli pakko ottaa vastuu raha-asioista kunnolla, itse.
Muutokset olivat isoja. Rantanen muutti kahden lapsensa kanssa omakotitalosta kerrostaloon, laski ruokakulut minimiin ja vaihtoi auton velattomaan.
Kaikki vaatteet hän osti käytettyinä, jos niitä oli pakko ostaa. Ripsienpidennykset jäivät laittamatta, kuntosalijäsenyys keskeytyi ja kampaajakäynnit harvenivat. Kun kulut pienenivät merkittävästi, Rantanen pystyi lopettamaan toisen työnsä.
– Minun tapauksessani kulutus oli muutettava kokonaan. Hankin talousvalmentajan, joka teki minulle suunnitelman velkojen maksuun.
Myöhemmin asuntoon muutti myös Rantasen nykyinen mies.
Tammikuussa 2019 Rantanen teki positiivisen raskaustestin, mikä kannusti velkojen maksuun entistä kovemmin.
Tämän vuoden maaliskuussa koko 30 000 euroa oli maksettu pois.
Ensimmäisten lasten syntymän jälkeen Rantanen palasi pian töihin. Kahden pienimmän kanssa hän haluaa olla pitempään kotona.
Nyt hän pystyy sen tekemään. Rantanen jopa säästi itselleen puskuria vanhempainvapaan aikana.
Elämä tuntuu helpolta siitäkin huolimatta, että Rantanen seuraa kuluttamistaan hyvin tarkasti.
– Lasten syysvaatteisiin käytin kuusi euroa. Niitä saa paljon ilmaiseksi, hän sanoo.
Lapsilla on oltava leluja, mutta muuten Rantanen pyrkii minimoimaan tavaramäärän. Minimalismi on alkanut kiehtoa häntä koko ajan enemmän.
– Materia on menettänyt merkityksensä ihan kokonaan. En koe sitä itselleni tärkeäksi. Arvostan tätä aikaa, jonka voin viettää lasten kanssa ilman, että tarvitsisi tehdä montaa työtä. Ja sitä, että voin mennä ruokakauppaan normaalisti ilman paniikkia.
Ruokakulut ovat pudonneet merkittävästi. Rantasen mukaan perhe käyttää ruokaan vain noin 300 euroa kuukaudessa.
– Teen itse alusta asti kaikki ruuat perusraaka-aineista. Hevi-puolen tuotteet saa alle kahden euron kilohinnalla, ja lihat ostamme ilta-alesta. Leivät ja leivonnaiset teen itse. Suunnitelmallisuus on tärkeää.