Vedonlyönnissä raviurheilu on Suomessa jääkiekkoa ja jalkapalloa isompi laji. Iivari Ingves, 33, pelaa kuusinumeroisen summan vuodessa, mutta valtaosa urheilupelaajista sijoittaa pikkusummia.
Ravipelaamisen eli Toto-pelien suosio oli pitkään hiipuvaa, mutta koronapandemia muutti kurssia. Ensin syynä oli se, että kun muut urheilutapahtumat peruttiin, Ruotsissa ravattiin edelleen.
Suomalaispelaajat innostuivat pelaamaan Ruotsin raveja vielä aiempaakin enemmän. Suosio heijastui myös Suomen ravikohteisiin.
– Toto on jäänyt paremmalle tasolle kuin ennen koronaa sekä euroissa että viikoittaisissa pelimäärissä. Myös Toto-tv:n katsojaluvut ovat nousseet, kertoo Veikkauksen vedonlyönnin johtaja Juha-Matti Mäkilä.
Ravitunnelmia pääse aistimaan ympärivuotisesti. Vaikka marraskuinen perjantai-ilta on kylmä ja pimeä, loistavat Metsämäen raviradan valot kauas. Turun ravirata on pelivaihdoltaan Suomen neljänneksi suurin.
Kyltti kertoo, että elämyksiä on tarjottu jo vuodesta 1978. Tv-ruuduista pääsee seuraamaan hevosten lämmittelyä. Sisätilan katsomosta rata näyttää paljon suuremmalta kuin tv-ruudusta.

Hieno laji kiinnostaa, on jännitystä ja rahan voittamisen mahdollisuus.
Iivari Ingves
Ravintolapuolella Reima Karonen, Jouko Santanen ja Markku Wahala ovat asettuneet vakiopöytäänsä. Edessä ovat olutlasit ja 7 Oikein -lehti. Tv-ruuduilta seurataan kohteiden peliprosentteja ja hevosten poisjääntejä.
– Raveissa on tullut käytyä 50 ellei jopa 60 vuotta. Aikoinaan äijät ajoivat juovuksissa karvalakit päässä, Santanen naurahtaa.
Karonen kertoo pelanneensa Totoa 40 vuotta. Hän kasvoi hevosten parissa, ja Wahalan kanssa heillä oli aikoinaan myös oma kimpparavihevonen.
Miehet kertovat, että he pelaavat maltillisesti. Karosen mukaan ravitapahtumassa tulee harvoin laitettua peleihin yli 50 euroa. Voitot ovat kuitenkin olleet isojakin.
– Isoin on 16 000 euroa, Karonen sanoo.
Wahalalla suurimmat voitot ovat olleet 2 000–3 000 euron luokkaa.
Se miehiä hieman harmittaa, että aiemmin raveissa oli aina iso määrä yleisöä. Pelaaminenkin tapahtui paikan päällä eikä verkossa.
– Nyt porukka on hajonnut, Santanen toteaa.
Metsämäen raviradan markkinointipäällikkö Henri Toiviainen istahtaa myös ravintolan pöytään. Hän kertoo, että ravitapahtumien järjestämisessä on nykyisin selkeä työnjako. Veikkaus järjestää pelipuolen, tapahtumajärjestäjä vastaa muusta.
Ja sitä muuta riittää. Koko ravintolatoiminnan lisäksi tarvitaan esimerkiksi tuomarit, lähdönvalvojat, eläinlääkäri avustajineen ja Toto-myyjiä.

Perjantai-iltaisessa tapahtumassa lähtöjä on kymmenen. Raviurheilussa liikkuvat isot rahat. Pelkästään Metsämäen raveissa jaetaan palkintoja ensi vuonna 1,25 miljoonaa.
– Tänään palkintorahaa on jaossa runsaat 37 000 euroa, Toiviainen kertoo.
Kuulutus kertoo, että ensimmäiseen lähtöön on viisi minuuttia aikaa. Pian Nightwish kajahtaa soimaan ja dramaattiset rummut päristävät hevoset liikkeelle.
Pelaajat seuraavat radan tapahtumia silmä tarkkana. Toto-pisteellä käydään täyttämässä uusia lappuja ja kynät sauhuavat.
Välillä jokin lähtö uusitaan, kun hevonen on ylittänyt lähtölinjan liian aikaisin. Joku osallistujista lähtee kesken kisan liian pitkälle laukalle ja hylätään.
Ravintolapuolella lasit kilisevät ja odottava tunnelma muuttuu huudoiksi ja nauruksi. Yhden pöytäseurueen suosikki vei ilmeisesti voiton.
Lähtöjen kääntyessä kohti loppupuolta käyn kyselemässä herraseurueen illan saldoa. Karonen kertoo olevansa parikymppiä voitolla.
– Olen vähän menopuolella. Pari yllätystä on tullut, mutta muuten suosikit ovat voittaneet, Santanen summaa.
Ulkona pikkupakkasessa tunnelma on täysin erilainen kuin sisätiloissa. Täysikuu loistaa, ja radan vieressä kuulee, miten ohjastajat kiroilevat lähdön viivästymistä.
Kuraisia ovat niin hevoset kuin ajajatkin. Kun lähtö koittaa, hevosten kavioiden kopse kuuluu rytmikkäästi.
Ravien haastattelijana toimii Iivari Ingves, 33. Hän on ravitoimittaja ja kuvaa itseään tavoitteelliseksi pelaajaksi.
– Kävin raveissa jo pikkuvauvana, kun isä oli raviselostaja. Pelaamisen aloitin ala-asteella.
Rahapeleissä Ingves on keskittynyt ravipelaamiseen. Sitä hän tekee lähes päivittäin. Näissä raveissa hän ei pelaa, sillä toimihenkilönä se ei olisi edes sallittua.

Pelikohteiden analysointi käy melkein täysipäiväisestä työstä.
– Siinä on monenlaista viehätystä. Hieno laji kiinnostaa, on jännitystä ja rahan voittamisen mahdollisuus. Nykypäivänä minulla on ensisijaisena tavoitteena ansaita raveissa rahaa.
Ingves kertoo pelaavansa vuodessa kuusinumeroisen summan. Hän pelaa lähinnä helpompia pelimuotoja, joten yksittäiset voitot eivät ole välttämättä suuria. Kimppapelissä suurin voitto on ollut runsaat 70 000 euroa.

– Pelaaminen on intensiivistä. Kertoimet muuttuvat loppuun asti, ja niihin vaikuttaa yleinen mielipide. Voi tehdä oletuksia, mutta aina tapahtuu jotain yllättävää.
Ingvesin mukaan tavoitteellinen pelaaminen on aikaa vievää ja sitovaa. Suomessa on paljon todella hyviä pelaajia.
– Erottautuminen joukosta vaatii luottamista omaan näkemykseensä.
Ingvesin mukaan pelaamisen siirtyminen verkkoon on ollut alalla iso ja selkeä muutos. Ravitapahtumat ovat kuitenkin edelleen suosittuja.
Alan huipputapahtumiksi hän nostaa Kuninkuusravit ja Suur-Hollola-viikonlopun. Ruotsin puolella Elitloppet kerää kehut.
Ingves on aiemmin ollut mukana omistamassa kimpparavihevosia, mutta tällä hetkellä sellaista ei ole.
– Siitä saa vielä ihan erilaisen elämyksen kuin pelaamisesta. Jännitys on startissa moninkertainen, hän kehuu.