Tee virkistää ja rauhoittaa samaan aikaan. Teen sisältämä teaniini toimii kofeiinin vastavaikuttajana.
Ovella tulee vastaan ihana tuoksu – sekoitus hedelmäistä ja makeaa. Théhuoneessa aistii vahvasti teen, jota on kaupan seinillä lukemattomia pusseja ja purkkeja.
– Kahvia ei ole liikkeeseen tuotu, koska silloin teen tuoksu ei enää tuntuisi. Teehen tarttuvat kaikki tuoksut, sanoo Théhuoneen perustaja Nina Lindgren.
Suomalaiset ovat olleet kauan kahvikansaa, ja tee on saanut jäädä sivustakatsojan rooliin. Sittemmin se on alkanut saada yhä enemmän jalansijaa. Lindgren mainitsee, että ennen teenjuojaa pidettiin outona tyyppinä toimistokahvinjuojien keskuudessa. Nykyään teetä juo yhä useampi.
Teessä on kofeiinin lisäksi teaniinia, joka toimii ikään kuin kofeiinin vastavaikuttajana.
– Tee ei saa sellaiseen ylivirittyneeseen tilaan kuin kahvi. Tee yhtä aikaa virkistää ja rauhoittaa. Pää toimii sen kanssa tehokkaasti.
Teekauppoja on avattu yhä enemmän, Théhuone oli ensimmäinen vuonna 2005.
Nina Lindgrenin lapsuudenperheessä juotiin teetä. Laatuja oli kaksi – keltaisessa purkissa oli Earl Greytä ja punaisessa tavallista teetä.
Sittemmin Lindgren alkoi oppia teestä ja eri laaduista entistä enemmän. Vuodet perheen kanssa ulkomailla asuessa opettivat yhä lisää.
– Jokaisella maalla on oma teekulttuurinsa, omia tapojaan.
Valmistustavatkin vaihtelevat. Esimerkiksi pu’erh-tee valmistetaan ikivanhalla menetelmällä Kiinassa Yunnanin maakunnassa, jossa kasvaa hyvin vanhoja teepuita. Pu’erhin annetaan kypsyä ajan kanssa.
– Pu’erh on erinomaista teetä raskaan aterian jälkeen, jos on syönyt vaikka lihaa ja juonut viiniä. Kun juo pienen kupillisen teetä vartin päästä ruokailusta, vatsa rauhoittuu, Lindgren sanoo.
Teesekoituksilla on myös kauniita nimiä.
– Kiinasta tuli juuri Bi tan piao xue, joka tarkoittaa suomeksi lumipilviä jadejärven yllä, kertoo Lindgrenin tytär Venla Haverinen.
Hän vastaa Théhuoneen sosiaalisesta mediasta ja grafiikan töistä sekä auttaa tarvittaessa liikkeessä.
Lindgrenin sisarukset Nina ja Nea perustivat Théhuoneen Helsinkiin ensin ihan pieneen liiketilaan, sitten vähän suurempaan. Nykyään liikkeitä on kaksi, toinen sijaitsee Espoon Tapiolassa.
Kaupassa on noin 400 teelaatua, vuodenajasta riippuen. Tarjontaa on keväällä eniten – satokauden alettua. Teet tulevat Aasiasta, esimerkiksi Kiinasta, Japanista ja Intiasta.
Lindgren aloittaa aamunsa teellä. Koko perhe juo teetä, vaikka aviomies joskus kahviakin.
– Juon paljon Darjeelingin ykköstä eli kevään varhaisinta teetä ja iltapäivisin japanilaista vihreää teetä, Nina Lindgren kertoo.
Perhe vertailee teelaatujen makuja ja tutkii, millaiset haudutusajat niille sopisivat parhaiten.
– Kirjoitamme suositukset itse. Teet ovat kaikki erilaisia, jokaisella on oma karaktääri. On marjaista, herukkaista, hedelmäistä, pinaattista ja niin edelleen.

Kotona voi Lindgrenin mielestä juoda ihan millaista teetä vain, josta tykkää. Parhaan makuelämyksen saa, kun noudattaa paketin kyljessä olevia ohjeita. Lindgren on joskus oikonut käsityksiä vihreästä teestä.
– Jotkut ovat sanoneet, että joisivat vihreää teetä sen terveellisyyden vuoksi, mutta miksi sen pitää maistua niin pahalta. Jos vihreä tee tehdään liian kuumaan, sata-asteiseen veteen, se ei olekaan hyvää. Vihreä tee on yleensä parasta 70 asteessa, kolmen minuutin haudutuksella. Musta tee vaatii kuumaa vettä.
Tee sopii juotavaksi sellaisenaan tai ruokailun yhteyteen. Kello viiden teestä skonsseineen ja pikkuleipineen on tullut suosittu.
– Valkoiset teelaadut ja oolongit sopivat hyvin ruuan yhteyteen. Jälkiruokateenä hyviä ovat esimerkiksi pu’erh ja vietnamilainen jasmiinitee.
Nina Lindgren rakentaa myös teesekoituksia, jotka sopivat hänestä hyvin suomalaisille. Niissä on hyvän teepohjan lisäksi usein marjoja ja hedelmiä.
– Tämä on luovaa käsityötä.
Yksi uusimmista Lindgrenin kehittämistä sekoituksista on Moulin Rouge -talvitee. Sen pohjana on ceylon-tee. Joukossa on muun muassa punaista kirsikkaa, mustaherukkaa, seljanmarjoja, mansikkaa ja vadelmaa.
Lindgren kertoo, että korona-ajalla on ollut monenlaisia vaikutuksia teekauppaan. Joidenkin tuotteiden toimitus on hidastunut tai hankaloitunut, mutta toisaalta teen kysyntä ja nettikauppa on kasvanut.
– Huomasimme selvän piikin, kun moni jäi etätöihin ja kotiin. Teetä alkoi kulua. Ihmiset juovat sitä enemmän kuin ennen.
Tee on, etenkin ilman sokeria nautittuna, hyvänmakuinen, lämmittävä ja mahdollisesti terveyttä edistävä juoma. Näin sanoo Helsingin yliopiston farmaseuttisten biotieteiden yliopistonlehtori, tohtori Yvonne Holm.
Euroopan elintarviketurvallisuusviranomainen EFSA on katsonut, että tieteellistä näyttöä teen terveysvaikutuksille ei ole, mutta erilaisia tutkimustuloksia on jo paljon.
Teen terveysvaikutukset liitetään Yvonne Holmin mukaan pääasiassa sen sisältämiin polyfenoleihin eli tanniineihin eli parkkiaineisiin.
– Ne toimivat antioksidantteina ja vaikuttavat esimerkiksi niin sanottuun hiljaiseen tulehdukseen. Vihreässä teessä on enemmän antioksidantteja kuin mustassa teessä.
Hiljainen tulehdus voi olla useiden kroonisten sairauksien, kuten sydän- ja verisuonisairauksien, taustalla. Syövän ennaltaehkäisyä on tutkittu runsaasti. On huomattu, että polyfenolit muun muassa vähentävät kasvainten muodostamien uusien verisuonten syntyä. Ne myös edistävät ohjattua solukuolemaa, jossa vialliset solut poistuvat.
Polyfenolit tuhoavat viruksia. Tätä on hyödynnetty esimerkiksi genitaaliherpeksen hoitoon käytetyssä voiteessa. Tieto on inspiroinut tutkimaan teen polyfenolien mahdollista aktiivisuutta SARS-Covid-2-virusta vastaan. Näyttää siltä, että varsinkin tietty teaflaviini TF3 kykenee sitoutumaan virukseen.
Teelehdissä on kofeiinia 2,4–4 prosenttia. Teelehtien valmistus vaikuttaa jonkin verran kofeiinipitoisuuteen. Se on Holmin mukaan suurin mustassa teessä, sitten oolongissa ja vihreässä.
Kofeiini on keskushermostostimulantti. Se parantaa keskittymiskykyä lyhytaikaisesti. Jotkut herkät ihmiset voivat saada kofeiinista sydämentykytystä. Kofeiini lisää jonkin verran virtsan eritystä.
– Teetä on kofeiinisisältönsä vuoksi pidetty laihduttavana, koska kofeiinin katsotaan stimuloivan aineenvaihduntaa. Ilman sokeria ja maitoa tee on kaloriton juoma.
Tee sisältää teaniinia, joka rauhoittaa. Tee sisältää enemmän kofeiinia kuin kahvi painoyksikköä kohti. Teaniini toimii kuitenkin kofeiinin vastavaikuttajana, joten tee ei piristä yhtä voimakkaasti kuin kahvi.
Holm sanoo, että teetä voi huoletta juoda 4–5 kupillista päivässä.
– Tee sisältää jonkin verran fluoria, joten erittäin runsas teenjuonti on etenkin lapsilla vaurioittanut hampaita.
Jos teehen lisää maitoa, maidon proteiinit sitovat teen katekiineja eli antioksidantteja, jolloin saatetaan menettää niiden hyödyt.
Teen vaikutuksia on tutkittu enimmäkseen koeputkissa tai vastaavissa ja eläinkokeilla.
Joitakin väestötason tutkimuksia on tehty syövän ehkäisyyn liittyen, kuten verrattu kiinalaista populaatiota pohjoiseurooppalaiseen. Samoin on tehty kliinisiä kokeita syövän ehkäisystä. Näistä puuttuu vielä paljon tietoa esimerkiksi EGCG:n imeytymisestä, metaboloitumisesta elimistössä ja vaikutuskohteista.