Kahvi oli jo 1920-luvulla suomalaisille tärkeä osa päivää.
Aamupalaksi kauraleipää, proteiinirahka ja vihersmoothie. Kahdesta jälkimmäisestä ei sata vuotta sitten aamiaista syönyt suomalainen osannut vielä edes haaveilla.
Aamiaiset olivat 1920-luvulla paljon raskaampia kuin nyt, sillä niin olivat työtkin, etenkin maaseudulla. Usein aamiaisesta puhuttaessa tarkoitettiin vasta noin kello 11:n aikaan syötävää ruokaa. Monelle nykysuomalaiselle se on jo lounas.
Yleensä jo ennen varsinaista aamiaista syötiin jotain, esimerkiksi puuroa.
– Ruoka oli todella tuhtia, myös kevyttä työtä tekevillä. Aamiaisella saattoi olla puuron ohella esimerkiksi paistettuja perunoita, sianlihakastiketta ja silliä, arktisen ja pohjoisen historian yliopistonlehtori Ritva Kylli Oulun yliopistosta kertoo.
Kahvin voima tunnettiin jo sata vuotta sitten. Se oli kaikkien suomalaisten juoma, ei vain varakkaiden.
– Köyhimmät saattoivat joutua jatkamaan sitä esimerkiksi sikurilla tai voikukanjuurilla. Samat purut saatettiin käyttää uudelleen, ruokaviestinnän ja kasvatuksen asiantuntija Hanna Larjavaara Ruokatiedosta sanoo.
Kahvista oli jo ennen 1920-lukua tullut suomalaisille todella tärkeä.
– Esimerkiksi sairaaloissa oli ongelmallista, kun siellä ei tarjoiltu päiväkahvia. Potilaiden omaiset toivat kahvia, mutta termospullot eivät olleet vielä yleistyneet, Kylli kertoo.
Kahvia otettiin tehtaalle evääksi, vaikka se oli käytännössä mahdotonta saada säilymään lämpimänä. Kahvilla ja voileivällä alettiin korvata lämpimiä aterioita, ja pullasta tuli tärkeä kaveri kahvikupposelle.
Talvisaikaan syötiin vielä tuhdimmin kuin muulloin, ja tarjolla saattoi olla esimerkiksi ryyni- tai verimakkaroita ja munuaismuhennosta. Sisäelimiä ei nykyisin ruokapöydissä juuri näy, mutta sata vuotta sitten ruoaksi käytettiin kaikki, mikä ruoaksi kelpasi. Läskisoosi oli hyvin tyypillinen ruoka, ja erilaisia keittoja syötiin paljon.
– Valkoinen kastike ja perunat olivat hyvin tavallinen ruoka. Monet suomalaiset olivat ruoantuottajia, sillä maaseudulla asui paljon ihmisiä. Syötiin sitä, mitä saatiin läheltä, Kylli sanoo.
Ruoka oli paljon yksinkertaisempaa kuin nyt. Peruna ja viljatuotteet olivat tärkeässä roolissa, eikä niille ollut näkyvissä haastajia.
– Lihaa ei ollut saatavilla niin helposti kuin nyt, Larjavaara sanoo.
Muun muassa martat puhuivat paljon kasvisten käytöstä, mutta merkittävästi niiden käyttö lisääntyi vasta vuosikymmeniä myöhemmin. Voita pidettiin tärkeänä vitamiinien lähteenä.
Margariinistakin puhuttiin paljon ja sitä mainostettiin hyvänä rasvana. Moni suomalainen oli silti sitä mieltä, että voi on ainoa vaihtoehto.
Ruoan kanssa juotiin esimerkiksi piimää ja kotikaljaa. Maitoakin juotiin jo selvästi enemmän kuin ennen. Etenkin täysmaito oli suosittu ruokajuoma.
– Meijerit olivat hyvin yleisiä. Todella varakkaissa perheissä alkoi jo olla kylmäsäilytystiloja, Kylli kertoo.
Kaupungissa tarjontaa oli enemmän kuin maaseudulla. Esimerkiksi appelsiineja ei moni maalla asuva ollut edes nähnyt, mutta kaupungissa meren takaa tuotuja herkkuja oli saatavilla.
Appelsiinit olivat osa sata vuotta sitten käytyä vitamiinikeskustelua. Ohjeena saattoi olla jakaa terveellinen appelsiini perheen kesken, jos enempää ei ollut mahdollista saada.
– Vaikka edellisiin vuosisatoihin verrattuna ruokaa oli runsaasti, ei siihen aikaan voitu puhua lainkaan samanlaisesta paljoudesta kuin nyt, Kylli vertaa.
Toisinaan oli mahdollisuus herkutella. Sadan vuoden takaiset lehti-ilmoitukset kertovat, että karamellitehtaisiin haettiin työntekijöitä. Kodeissa tehtiin muun muassa marja- ja suklaakiisseliä, pannukakkua ja uuniomenoita. Myös vispipuuroa tehtiin jo tuolloin. Lapset saattoivat saada suun makeaksi rusinoista tai pienestä palasta sokeria.
Täytekakku alkoi yleistyä juhlapöydissä. Kakku täytettiin mansikkahillolla ja päälle pursotettiin voivaahtoa.
– Taustalla on se, että kananmunia sai aiempaa enemmän. Kanoja ei aiemmin ollut yhtä paljon, eikä kananmunia aina riittänyt leivontaan, Kylli pohtii.
Lapset söivät pitkälti samaa ruokaa kuin aikuisetkin.
– Heidät opetettiin kunnioittamaan ruokaa. Ruokaa ei saanut jättää eikä yökötellä saanut, Larjavaara sanoo.
1920-luvulla eri puolilla maata syötiin vielä melko erilaisia ruokia. Esimerkiksi idässä uuniruoat olivat yleisiä, ja Lapissa syötiin runsaasti poronlihaa ja lohta.
Ravintoloissa käyminen oli harvinaista, sillä sata vuotta sitten elettiin kieltolain aikaa. Työpaikkaruokalat alkoivat yleistyä, samoin teollinen ruoanvalmistus.
Kaupungissa asuttiin usein ahtaasti, eikä ruoanlaittoon aina ollut mahdollisuutta. Siksi työväestö kävi omissa ravintoloissaan tai haki ruokaa porttöörillä, jossa oli kantokahvan alla useampi metalliastia päällekkäin. Noutoruoka oli siis jo keksitty.
Luukeitto
Luukeittoon kelpaavat niin hyvin paistinluut kuin myöskin palvatun tai keitetyn lihan luut, jotka rikotaan ja ruskeutetaan uunissa ja pannaan kiehumaan sekoittaen sekaan 1 ruokalusikallinen kokonaisia ohra- tai riisiryynejä, sipulia, vähän maustepippuria sekä vähän juureksia.
Toisessa kasarissa keitetään 1 litrassa vettä 1 ruokalusikallinen ryynejä, puhdistettuja ja kauniiksi palasiksi leikeltyjä porkkanoita, lanttuja ja viimeksi kuorittuja perunoita.
Kun luut ovat kylliksi kiehuneet, siivilöidään keitto. Erikseen keitetyt ryynit ja juurekset liemineen sekoitetaan keittoon.
Keitto maustetaan suolalla ja hienonnetulla persiljalla.
Emäntälehti: Martta-yhdistyksen äänenkannattaja 7–8/1922
Omenakakku
Hyvistä, hapahkoista omenista keitetään sokerin kera hyvä sose.
Korkea, pyöreä vuoka voidellaan runsaasti voilla ja sen päälle sirotetaan runsaasti sokeria.
Vuoan pohja ja sivut päällystetään voisulaan pistetyillä vehnäleipäviipaleilla, joista syrjät on leikattu pois. Vuoka täytetään omenasoseella ja peitetään vehnäleipäviipaleilla, jotka myöskin on voisulaan pistetty.
Päälle sirotetaan runsaasti sokeria ja kakku paistetaan uunissa, kunnes vuoka on ikään kuin karamellilla peittynyt. Kaadetaan vuoasta ja tarjotaan kuumana kermavaahdon tahi vaniljakastikkeen ohella.
Kotiliesi 20/1923