Pysäköinnintarkastajien työ auttaa yhteiskuntaa toimimaan, sanoo äskettäin alalle vaihtanut Joni Puura, 27.
Nuori nainen harppoo puolijuoksua autolleen ja pälyilee ympärilleen. Jouni Tuupainen, 52, nousee puhelin kädessään omasta autostaan ja valmistautuu ottamaan kuvaa.
Nainen ehtii ensin.
– Nämä on näitä, sanoo pelkääjän paikalla istuva työpari Joni Puura, 27.
”Näillä” hän tarkoittaa henkilöitä, jotka tulevat juoksujalkaa siirtämään autoaan vasta silloin, kun sen käytännössä pitäisi olla jo siirretty.
– Tässä hommassa pitää joskus olla nopea, muuten ne ehtivät karkuun, Puura sanoo.
Jouni Tuupainen on työskennellyt pysäköinnintarkastajana vasta vajaan kuukauden. Ainakin nyt hänestä tuntuu siltä, että työtä voisi tehdä eläkeikään saakka.
Myös Joni Puura on melko uusi alalla: työtä Jyväskylän kaupungin palveluksessa on takana kolmisen kuukautta.
Pysäköinnintarkastajien työ pitää osaltaan yhteiskuntaa pyörimässä, Puura uskoo.
Ihmisillä pitää olla mahdollisuus parkkeerata auto, liikenteen tulee olla sujuvaa, ja lumet pitää saada kaduilta ja niiden varsilta pois.
– Jos autot seisovat missä sattuu, tämä ei ole mahdollista.
Joni Puura on koulutukseltaan levyseppähitsaaja. Hän on kuitenkin työskennellyt lähinnä turva-alalla: piirivartijana, kauppojen vartijana sekä järjestyksenvalvojana tapahtumissa.
Puura haki pysäköinnintarkastajaksi lähinnä vitsillä. Vitsi johti työhaastatteluun, rekrytointiin ja vakituiseen virkaan.
– Sekin on hyvä, että pääsen olemaan paljon liikkeellä ja ulkona, Puura sanoo.
Joskus kaksikko vain ajelee tuntikaupalla ympäri kaupunkia.
Parhaita päiviä ovatkin ne, jolloin pysäköintivirhemaksuja ei tarvitse juuri kirjoittaa.
– Jotkut ajattelevat, että saamme pysäköintivirhemaksuista provikkaa. Emme todellakaan saa, Puura painottaa.
Molemmat ovat kaupungin palkkalistoilla. Yksi syy alanvaihtoon oli mahdollisuus saada vakituinen virka.
Pysäköinnintarkastajien keskipalkka on Duunitorin mukaan kuntasektorilla noin 2 300 euroa. Miehet kuvailevat saavansa palkkaa, jolla pärjää.
– Niinhän sitä sanotaan, että valtion ja kaupungin leipä on pitkä mutta kapea, Puura toteaa ja naurahtaa.
Hän ei oikeastaan edes ajatellut palkkausta vaihtaessaan työpaikkaa.
– Isompi asia on saada tehdä työtä, jossa viihtyy. Palkkaa tarvitsen sen verran, että sillä tulee toimeen.
Jouni Tuupainen on kouluttautunut yo-merkonomiksi ja suorittanut erinäisiä yliopisto-opintoja. Ennen pysäköinnintarkastajan työtään hän työskenteli muun muassa autoliikkeessä.
Hän teki myyntityötä ja selvitti myös asiakasreklamaatioita. Niissä oli usein kyse isoista rahoista, joten asiakkaiden tunteet kuumenivat herkästi ja ärräpäitä satoi.
Tuupaisen rauhallinen olemus ja pitkä pinna olivat työssä enemmän kuin tarpeen. Niitä hän tarvitsee myös pysäköinnintarkastajana.
– Halusin vaativan asiakaspalvelutyön. Hain tänne monta kertaa ja neljännellä pääsin, Tuupainen sanoo.
Kello kymmenen on tänään merkittävä hetki. Se on hetki, jolloin pysäköintikielto siirtyy kadun toiselta puolelta toiselle.
Joiltakin se on unohtunut, ja Tuupainen nousee taas autostaan kirjoittamaan pysäköintivirhemaksua.
Yhdeksältä alkaneessa työvuorossa niitä on ehditty jakaa jo muutama.
– Tuossa herra tuli juuri autolle, se on väärällä puolella tietä, Tuupainen sanoo ja parkkeeraa oman autonsa niin ikään väärälle puolelle katua.
Pysäköinnintarkastaja voi virkatehtävää suorittaessaan pysäköidä myös kiellettyihin paikkoihin, Puura perustelee.
Eräällä tiellä on perjantaisin tietyissä kohdissa pysähtymiskielto talvikunnossapidon takia. Sitä on ihmisten vaikea huomata tai muistaa.
– Tuo on juurikin se syy, miksi kadunvarteen ei saa pysäköidä eikä pysäyttää autoa, Joni Puura sanoo ja viittilöi kuormaajaan, joka nostaa lumia penkalta.
Pysähtymiskielto vaikuttaa perustellulta. Kun maa oli vielä musta, se ei sitä monien mielestä ollut. Tämä tuli erittäin selväksi myös pysäköinnintarkastajille.
– Alueet on määriteltävä etukäteen ja liikennemerkit vietävä paikoilleen. Sitten, kun lumi on jo maassa, on myöhäistä, Puura perustelee.
Jonkun auto seisoo käynnissä pysäköintikieltoalueella. Tuupainen pysäyttää omansa sen taakse.
Puura käy keskustelemassa kuljettajan kanssa.
Kuljettaja oli kuulemma vain viemässä papereita nopeasti verotoimistoon ja pahoittelee erehtyväisyyttään.
Matkustaja on kiukkuisempi.
– Usein vihaisimpia ovat juuri matkustajat tai täysin ulkopuoliset henkilöt, Puura kertoo.
Vartijan ja järjestyksenvalvojan töissä opitulle, ihmisten rauhalliselle mutta määrätietoiselle puhuttamiselle on tarvetta myös pysäköinnintarkastajana.
– Etenkin keskusta-alueella saamme usein ”kavereita”, Puura mainitsee.
Saavumme kadulle, jonka varressa on kiekkopaikkoja.
Puura puhdistaa tuulilaseista lumia nähdäkseen kiekot kellonaikoineen. Kaikki kunnossa.
Yksi tyypillinen tapa yrittää välttää parkkimaksut sekä pysäköintivirhemaksut on käydä kääntämässä kiekkoa eteenpäin aina uudelleen ja uudelleen.
Puura muistuttaa, että pysäköinnintarkastajat katsovat ja kuvaavat myös renkaiden jälkiä.
Jotkut ajavat korttelin ympäri vain palatakseen samalle kiekkopaikalle.
– Silloin paikka on ainakin teoriassa hetken muiden saatavilla eikä pysäköintivirhemaksua tule.
Puuralla ja Tuupaisella on käytössään haalarikamerat vaaratilanteita varten, ja työtä tehdään turvallisuussyistä pareina.
Kumpaakaan miehistä ei ole uhkailtu. Kiukkua ja tuohtumusta riittää kyllä, ja selityksissä on vain taivas rajana.
– Jos ihminen vaikkapa sanoo, että rinnasta ottaa, on vain arvioitava paikan päällä, pitääkö se paikkansa, Puura sanoo.
Jos alueella on pysähtymiskielto, pysähtyä saa ainoastaan silloin, jos tiellä on pakottava este tai kyseessä on hätätapaus, kuten sairauskohtaus.
On olemassa myös ihmisiä, jotka pysäköintivirhemaksun saatuaan pahoittelevat tapahtunutta. Ja sitten on heitä, jotka tulevat kyselemään neuvoa ja rupattelemaan muuten vain.
– Kyllä me ennen kaikkea asiakaspalveluammatissa olemme, Puura vakuuttaa.
Juttusarjassa haastatellaan alanvaihtajia.