Perinnekeruita järjestetään vuosittain 10–20.
Millaista on ollut tavallisten suomalaisten elämä vuosituhannen vaihteessa? Jos tutkija tulevaisuudessa haluaa perehtyä asiaan, hän voi aloittaa Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran (SKS) arkistosta. Sinne on tallennettu kymmenientuhansien suomalaisten kertomukset omasta arjestaan tiistailta 2. helmikuuta 1999.
– Suomalaisen päivä -keräys on ollut tähän asti isoin perinnekeruumme. Siihen osallistui yli 23 000 ihmistä, kertoo SKS:n kehittämispäällikkö Eija Stark.
SKS järjestää vuosittain noin 10–20 keruuta, jotka ovat kaikille avoimia.
Kansanperinteen keräämisestä tulee kenties mieleen valkolakkinen ylioppilas, joka kesälomallaan kiertää maaseudulla kirjaamassa muistiin ikäihmisten kertomuksia. Starkin mukaan kuva pitää kyllä paikkansa mutta on runsaat sata vuotta vanhentunut: ylioppilaiden perinnekeruiden kulta-aikaa elettiin 1800–1900-lukujen vaihteessa.
Jo 1930-luvulla alettiin kiertävien kerääjien tilalle värvätä paikallisia aktiiveja, joista muodostui koko maan kattava kerääjäverkosto. Nämä keräsivät tietoa omilta lähialueiltaan ja toimittivat sitä SKS:lle.
Verkosto on edelleen olemassa, mutta enää sen jäsenet eivät haastattele muita vaan kertovat omasta elämästään. Noin 450 jäsentä vastaa kyselyihin ja teemakeruisiin enemmän tai vähemmän vakituisesti. Heidän lisäkseen keruisiin voivat vapaasti osallistua kaikki muutkin.
Yhden ihmisen tarina on aina subjektiivinen kokemus ja näkemys.
Eija Stark
– Kuka tahansa voi kirjoittaa meille ja kertoa omasta elämästään ja arjestaan, Stark tiivistää.
Myös kerättävä tieto on muuttunut vuosien varrella. Kun SKS 1800-luvulla aloitti perinnekeruut, tavoitteena oli muinaisen historian ja vanhan kansanperinteen tallentaminen.
– Ajateltiin, että kansan keskuudessa säilynyt tarinaperinne ja kansanrunot olivat ikään kuin kirjoittamatonta kirjallisuutta, jonka katsottiin kuvastavan kansakunnan historiaa, Eija Stark kertoo.
Samasta syystä vanhaa perinnettä pidettiin pitkään arvokkaampana keruukohteena kuin kuluvan hetken tapahtumia ja ilmiöitä. Haastateltaviksi valittiin usein vanhuksia kertomaan menneiden aikojen elämästä.
Suuri muutos tapahtui Starkin mukaan 1960-luvulla, kun keräämisessä siirryttiin omaehtoisuuteen. Enää ei pyydetty ihmisiä muistelemaan vanhoja pakana-ajoilta periytyviä tapoja vaan annettiin heidän itsensä kertoa omista kokemuksistaan.
Nykyisen keruutoiminnan tarkoitus on siis tallentaa tavallista suomalaista arkea sukupolvelta toiselle.
– Demokraattisen yhteiskunnan tärkeä osa on se, että dokumentoidaan tavallisten ihmisten ääntä. Suomessa on esimerkiksi Kansallisarkisto ja erilaisten viranomaisten, kuten THL:n, arkistoja, joihin kerätään tietoa meistä kaikista. Mutta elämä on paljon muutakin kun viranomaisdokumentteja, Stark muistuttaa.
Aineistoja hyödyntävät niin eri alojen tutkijat, tietokirjailijat kuin sukututkijatkin. Toisinaan yhteyttä ottaa myös joku, joka tietää kerääjien haastatelleen aikoinaan vaikkapa isovanhempaansa ja haluaa vastausten kautta tutustua tämän ajatuksiin.
Kun ihmisten kokemuksia on kerätty jo lähes 200 vuoden ajan, se antaa mahdollisuuden myös historialliseen tarkasteluun.
– Yhden ihmisen tarina on aina subjektiivinen kokemus ja näkemys. Mutta kun tarinoita kertyy enemmän, alkavat isommat ilmiöt hahmottua.
Vuosikymmenten takaisissa vastauksissa esiintyy muun muassa sellaista rasistista ja seksististä huumoria, jota nykyään pidettäisiin täysin sopimattomana. Tällainen asenteiden muuttuminen tulee parhaiten esiin juuri ihmisten omissa arkisissa kertomuksissa.
Perinnekeruissa olennaista on saada kuuluville erilaisten ihmisten ääni. Kun alkuaikojen keruissa korostuivat maaseudun miesten vastaukset, niin nykyisen vastaajaverkoston jäsenistä noin 80 prosenttia on naisia, suuri osa heistä kaupunkilaisia ja korkeasti koulutettuja.
Stark toivoisikin vastaajiksi nykyistä enemmän alle 50-vuotiaita miehiä sekä maahanmuuttajia. Haasteena on hänen mukaansa se, miten luoda yhteys ihmisiin, joista osalla voi olla vaikeuksia suomen kielen kanssa tai joiden on vaikea ilmaista itseään kirjoittamalla.
Moniäänisyys on kuitenkin tärkeää, sillä suomalaisia ja heidän kokemuksiaan on monenlaisia. Yhdessä niistä muodostuu kokonaisuus, joka on enemmän kuin osiensa summa.
– Muutos on pysyvää. Siksi on tärkeää, että jokaisesta aikakaudesta saadaan todistusvoimainen kuva talteen, Stark tiivistää.
Keruisiin voi osallistua Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran verkkosivuilla finlit.fi. Parhaillaan ovat meneillään keruut rahankäytöstä ja säästämisestä, mielenterveydestä sekä elämästä Vantaalla.