Rankinta työnhaussa oli se, että kaikista paikoista ei koskaan tullut edes kuittausta, että hakemus on saapunut perille.
Kun Eeva Kilpi-Nevalainen, 56, kertaa työhistoriaansa, käy nopeasti ilmi, että hän on elämässään toiminut eikä tuumaillut.
Polvijärvellä asuva Kilpi-Nevalainen ei itsekään tarkasti muista, miten ja missä järjestyksessä asiat ovat tapahtuneet.
– Odotas, pakko katsoa kansiosta, Kilpi-Nevalainen sanoo ja nappaa edessään olevasta hyllystä mapin.
Mapin sisällä oleva cv eli ansioluettelo on viilattu viimeisen päälle kuntoon. Se on napakka, ja siinä on kaikki olennainen.
Ansioluettelolle onkin ollut käyttöä kesän 2021 jälkeen. Silloin Kilpi-Nevalainen valmistui uuteen ammattiin 55-vuotiaana.
Silloin alkoi myös vimmattu töiden haku.
Palataan hetkeksi takaisin noin 35 vuoden taakse. Silloin Kilpi-Nevalainen asui Savitaipaleella ja oli tuore ylioppilas. Hän ei vielä tiennyt, mitä haluaisi isona tehdä, joten hän haki töihin kahvila-ravintolaan Helsinkiin.
– Silloin kiinnostuin ruoka-alasta. Ajattelin, että ainahan ihmiset syövät, hän muistaa aprikoineensa.
Kilpi-Nevalainen haki Lappeenrantaan opiskelemaan ravitsemusteknikoksi. Hän valmistui ammattiinsa vuonna 1991 – keskelle pahenevaa lamaa.
Lamasta huolimatta Kilpi-Nevalaiselle riitti seuraavina vuosina vakituisia töitä omalla alalla. Hän ahkeroi muun muassa Ilomantsin kunnassa pääemäntänä ja toimi opettajan viransijaisena ammattioppilaitoksessa.
Vuonna 1994 elämä heitti Kilpi-Nevalaisen Joensuuhun, jossa hänen sisarensa asui. Pohjois-Karjalan maakuntakirjaston kahvilaan haettiin vuokralaista, ja Kilpi-Nevalainen sisarineen päätti tarttua tilaisuuteen.
Yrittäjyyttä kesti kaikkiaan kahdeksan vuotta. Sisarensa hän osti ulos jo parin vuoden jälkeen ja jatkoi kahvilatoimintaa työntekijänsä kanssa. Lopulta he myivät yrityksen ja siirtyivät vieraan leipiin.
Seurasi liuta erilaisia töitä. Kilpi-Nevalainen oli muun muassa keittiötyöntekijänä ja keittäjänä sekä leirikeskuksen emäntänä.
Pisimmän pestin hän teki Polvijärven kunnassa. Siellä hän oli runsaat yksitoista vuotta suurkeittiössä aluksi pääemäntänä ja nimikkeenvaihdon jälkeen ruokapalveluiden esimiehenä.
Maaliskuussa 2019 aika suurkeittiössä tuli täyteen. Kilpi-Nevalainen jäi aluksi vuorotteluvapaalle ja irtisanoutui lopulta työstään syyskuussa.
Irtisanoutumisesta seurasi pitkä karenssi, sillä hän oli irtisanoutunut ”ilman pätevää syytä”. Ansiosidonnainen alkoi juosta tammikuussa 2020.
Kilpi-Nevalainen alkoi haaveilla uudelleen kouluttautumisesta. Vastaan tuli monimuoto-opiskeluna toteutettava merkonomikoulutus. Hän ilahtui huomatessaan, että merkonomin työnkuva on paljon monipuolisempi kuin hän oli ajatellut.
– Tajusin, että merkonomit eivät sijoitukaan aina pelkästään palkanlaskijoiksi tai kirjanpitäjiksi.
Hän sai kuulla, että merkonomeja työskentelee muun muassa kirjastoissa. Tämä kiehtoi lukemisesta kiinnostunutta Kilpi-Nevalaista.
Pian kuitenkin selvisi, että jo pelkät harjoittelupaikat olivat kirjastoissa kiven alla. Hän haki useita mutta joutui aina pettymään.
Oli haudattava haave kirjastosta. Kilpi-Nevalainen päätyi parin kuukauden työssäoppimisjaksolle erään rengashotellin vastaanottoon. Toinen työssäoppimispaikka oli kulttuurialalla toimivassa yhdistyksessä, jossa hän suoritti muun muassa myynnin ja visuaalisen myyntityön näytöt.
– Ymmärsin, että asiakaspalvelu on minun juttuni, Kilpi-Nevalainen kertoo.
Valmistumisen jälkeen Kilpi-Nevalainen alkoi tehtailla työhakemuksia. Ensin toiveikkaana muutaman, sitten yhä kiihtyvään tahtiin useampia.
– Välillä oli pidettävä muutama päivä taukoa hakemusten lähettämisessä, sillä se kävi niin voimille.
Kilpi-Nevalainen haki erilaisia myyntitöitä, asiakaspalvelutehtäviä ja toimistotöitä. Kaikkea sellaista, mihin hänellä on sopiva koulutus. Pian hakemuksia oli lähtenyt maailmalle lähes sata.
Haastatteluihin pääsy oli vaikeaa. Ainoastaan pari kolme kertaa hän pääsi juttelemaan mahdollisen työnantajan kanssa kasvotusten ja muutaman kerran etäyhteydellä.
Tunnelmat vaihtelivat toivosta turhautumiseen. Raskainta oli, ettei kaikkiin hakemuksiin koskaan tullut mitään vastausta – ei edes kuittausta hakemuksen vastaanottamisesta.
– Ymmärrän, että hakemuksia voi tulla paljon, mutta kohteliaan ryhmäviestin lähettäminen ei luulisi olevan vaikeaa. Se on pieni vaiva firmalle mutta iso asia hakijalle, Kilpi-Nevalainen sanoo.
Hän ei yleensä saanut tietää, miksi valinta ei kohdistunut häneen. Hän on vakuuttunut, että yksi este oli ikä.
– Sitä ei vain tietenkään voi sanoa ääneen missään, hän sanoo.
Lisäksi hän on pohtinut, mahtoiko hänen esimiestaustansa vaikuttaa siihen, ettei häntä haluttu palkata.
– Ajateltiin ehkä, että alan pomottaa, Kilpi-Nevalainen sanoo huvittuneena.
Sitten Kilpi-Nevalaisen suvussa sattui kuolemantapaus. Matkalla hautajaisiin perhe pysähtyi Joensuun Kukkatalolle.
Siellä tuoksui ihanalta, ja tunnelmassa oli muutenkin jotakin kiehtovaa. Kilpi-Nevalainen katseli hetken ympärilleen ja hetken mielijohteesta hän kysäisi tiskin takana seisovalta myymälänhoitajalta, oliko yrityksessä työvoiman tarvetta.
Myymälänhoitaja pohti hetken ja sanoi, että ei myymälässä, mutta yrityspuolella voisi olla. Hän kehotti Kilpi-Nevalaista lähettämään cv:nsä.
Kilpi-Nevalaiselle on jäänyt mieleen tyttären sanat, kun hän palasi autoon ja kertoi, mitä oli tapahtunut:
– Olisi muuten aika jännää, jos saisit työpaikan tuolla tavalla.
Ja olihan se jännää.
Kilpi-Nevalainen oli juuri tippunut ansiosidonnaiselta työmarkkinatuelle ja lähettänyt tasan sata työhakemusta. 101:s hakemus lähti Joensuun Kukkataloon.
Tämän jälkeen hän lähetti vielä 16 työhakemusta ennen kuin hän päätti soittaa kukkakauppaan ja kysyä, onko vastaanottaja ennättänyt perehtyä hänen hakemukseensa. Häntä pyydettiin lähettämään cv uudestaan, ja jo samana päivänä tuli kutsu haastatteluun.
– Haastattelun päätteeksi minulta kysyttiin, milloin pääsen aloittamaan, hän kertoo.
Kilpi-Nevalainen aloitti pestinsä yritysasiakasvastaavana maaliskuun alussa ja viihtyy hyvin. Työkavereitaan hän kuvailee huikeiksi. Työ on monipuolista, ja siihen kuuluu hänen kaipaamaa asiakaspalvelua.
– Olen käynyt muun muassa hoitamassa yritysten viherkasveja toisen työntekijän apuna, hän kertoo.
Sopimus on toistaiseksi voimassa oleva, eli kansankielellä työpaikka on vakituinen.
Kilpi-Nevalainen toivoo olevansa hyvä esimerkki siitä, että sitkeys ja suun avaaminen kannattavat, kotiin jääminen ei.
– Kannattaa uskoa siihen, että jotakin löytyy jossakin vaiheessa, hän sanoo.
Joskus se jokin on piilotyöpaikka, jota ei julkisesti ole ehditty vielä panna hakuun.