Yskä on normaalisti refleksi, jonka tehtävänä on puhdistaa hengitysteistä esimerkiksi limaa. Yskä voi kuitenkin olla myös tulehduksen tai sairauden oire, ja se on yksi yleisimmistä syistä hakeutua yleislääkärin vastaanotolle.
Milloin yskästä tulisi huolestua, erikoislääkäri Jere Reijula Mehiläisestä?
Jos yskiessä tulee verta tai siihen liittyy muita yleisoireita, kuten korkeaa sahaavaa kuumetta, painonlaskua tai hengenahdistusta, voi olla kyse vakavammasta sairaudesta. Mikäli yskä on jatkunut yli kolme viikkoa, kyseessä on pitkittynyt yskä. Sekin on poikkeavaa, jos joka kuukausi on flunssa ja yskitään viikkoja.
Yskän liittyessä flunssaan sitä ei tarvitse hoitaa.
Jere Reijula
Koronaoireisiin liitetään myös pitkittynyt yskä. Mistä tämä johtuu?
Koronavirus aiheuttaa tavallisesti hengitystieinfektion, minkä vuoksi siihen liittyy osin samoja pitkittyneitä keuhko-oireita kuin muidenkin virusflunssien jälkeen. Yskän taustalta voi myös paljastua tuore tai niin kutsuttu piilevä astma, jonka oireet virus tuo esiin.
Mistä erilaiset yskät kertovat?
Jos yskiessä nousee märkää ja jonkin väristäkin limaa, kyse on todennäköisesti flunssan oireesta. Yskän jatkuminen voi olla oire nenänielu- tai poskiontelotulehduksesta tai astmasta. Pitkittynyt kuiva yskä voi liittyä lääkkeiden haittavaikutuksiin, refluksitautiin ja eri keuhkosairauksiin, kuten sarkoidoosiin. Syynä voi olla myös tupakkayskä tai pölyisessä ympäristössä ilmenevä ärsytysyskä. Välillä tulee lähetteitä myös tapayskästä, eli kyseessä on opittu tapa selvitellä kurkkua. Osalle yskästä ei löydy selittävää tekijää.
Miten yskää pitäisi hoitaa?
Yskän liittyessä flunssaan sitä ei tarvitse hoitaa. Jos taustalta paljastuu astma, sitä hoidetaan lääkkeillä. Refluksitaudissa puututaan esimerkiksi mahdolliseen ylipainoon ja ruokavalioon. Hyvin harvoin ihmisen anatomiassa on sellaista vikaa, joka aiheuttaisi yskää. Tärkeintä on, että pitkittyneestä yskästä kerrotaan lääkärille. Ennuste paranee, mitä aikaisemmin esimerkiksi taustalla oleva keuhkosyöpä löydetään. Tavallinen keuhkokuva on erinomainen tutkimus sen ja monen muun vakavamman syyn poissulkuun.