Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Kolmen lajin kahvipöytä kymmenelle syntyy 20 eurolla, katso reseptit

Tiukka budjetti ja vieraiden kestitseminen voi olla yhtälö, joka aiheuttaa päänvaivaa.

Kahvipöydän tai pienten juhlien tarjoiluiden ei tarvitse olla kuitenkaan kalliita, jos raaka-aineet valitsee huolellisesti ja leipoo itse.

Leivonnassa voi esimerkiksi voin sijasta käyttää edullisempaa margariinia varsinkin silloin, kun leivonnaiseen on tulossa makua muualtakin kuin rasvasta.

Kuluja saa karsittua myös valitsemalla juhlapöytään leivonnaisia, joihin voi hyödyntää keskenään samoja raaka-aineita – perusraaka-aineiden pakkausten myyntikoot kun ovat yleensä huomattavasti suurempia kuin yhteen reseptiin menee.

Tämän jutun tarjoiluista riittää kymmenelle hengelle, ja reseptien raaka-aineet saa ostettua parillakympillä. Oletuksena on, että kaapissa on kauppalistan ainesten lisäksi ennestään suolaa ja pippuria.

Sipulipiirakka on hyvä ja edullinen suolainen tarjottava.

Kun piirakan täytteen sekoittaa creme fraichesta ja kananmunasta, ei piirakkaan tarvitse laittaa juustoraastetta.

Kahvipöydän keskipisteeksi sopii suklaakakku.

Mehevän ja runsaan suklaakakun ei senkään tarvitse olla kallis. Tummasta kaakaojauheesta saa kakkupohjaan vahvan suklaisen maun. Täytteen ja kuorrutteen suklaavaahto valmistuu helposti kermavaahdosta ja sulatetusta tummasta suklaasta.

Appelsiininkuoriraaste ja -mehu puolestaan antavat kakulle raikkautta.

Kakusta jäljelle jäävän appelsiininkuoriraasteen voi hyödyntää pikkuleipätaikinassa.

Yksinkertaisista vaaleista kekseistä saa runsaammat ja kiinnostavamman näköiset, kun ne täyttää aprikoosimarmeladilla.

Sipulipiirakka

10 annosta

Pohja:

3 dl vehnäjauhoja

0,25 tl suolaa

125 g margariinia

1,5 rkl kylmää vettä

Täyte:

25 g margariinia

3 sipulia

Kahvipöydän keskipisteeksi sopii suklaakakku.

0,75 tl suolaa

0,5 tl mustapippurirouhetta

180 g creme fraichea

1 kananmuna

1 Mittaa kulhoon vehnäjauhot, suola ja margariini. Nypi murumaiseksi seokseksi ja lisää joukkoon kylmä vesi. Sekoita nopeasti tasaiseksi taikinaksi.

2 Painele taikina piirakkavuoan pohjalle ja reunoille. Laita pohja jääkaappiin siksi aikaa, kun valmistat täytteen.

3 Hienonna yksi sipuli ja kuullota nokareessa margariinia, mausta 0,25 tl suolalla. Sekoita kulhossa creme fraiche, kananmuna, 0,25 tl suolaa ja 0,5 tl mustapippuria. Lisää joukkoon kuullotettu sipulisilppu.

4 Siivuta kiekoiksi loput kaksi sipulia. Sulata loppu margariini paistinpannulla ja lado sipulikiekot pannulle. Kuumenna sipuleita miedolla lämmöllä välillä käännellen, kunnes ne ovat pehmeitä. Mausta 0,25 tl suolalla.

5 Kaada creme fraiche -täyte jäähtyneen piirakkapohjan päälle. Lado päälle tasaisesti sipulikiekot.

6 Paista 200 asteessa uunin keskitasolla noin 35 minuuttia, kunnes pinta on saanut väriä ja pohja on kypsä.

Appelsiini-suklaakakku

10 annosta

Pohja:

5 kananmunaa

1,75 dl sokeria

1 dl kaakaojauhetta

2 dl vehnäjauhoja tai perunajauhoja

1 tl leivinjauhetta

Täyte ja kuorrute:

4 dl kuohukermaa

200 g tummaa suklaata

1,5 appelsiinia

1 Vaahdota kananmunat ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi.

2 Sekoita erillisessä kulhossa kaakaojauhe, jauhot ja leivinjauhe. Siivilöi ja kääntele kuivat aineet taikinaan muutamassa erässä.

3 Voitele ja jauhota pieni kakkuvuoka (halkaisija 18–20 cm). Kaada taikina vuokaan ja paista 175 asteessa noin 45 minuuttia. Testaa kypsyys esimerkiksi hammastikulla.

4 Valmista täyte: Säästä pari palaa suklaata ja pari siivua appelsiinia koristeluun. Sulata loppu suklaa joko mikrossa tai vesihauteessa. Vaahdota kerma – jätä hieman vaahdotusvaraa, jotta voit sekoittaa suklaan vaahdon joukkoon. Pese appelsiinit ja raasta niiden kuori. Lisää appelsiininkuoriraaste ja jäähtynyt suklaa kermavaahdon joukkoon ja vatkaa tasaiseksi.

5 Purista appelsiineista mehu ja jaa leikkaa kakkupohja kolmeksi levyksi.

6 Täytä kakku: kostuta kerrokset appelsiinimehulla ja käytä puolet suklaavaahdosta kakun täyttämiseen.

7 Kuorruta kakku lopulla suklaavaahdolla. Koristele rouhitulla suklaalla ja appelsiinisiivuilla.

Aprikoositäytekeksit

25 keksiä

200 g margariinia

1 dl sokeria

ripaus suolaa

4 dl perunajauhoja

1 tl leivinjauhetta

0,5 appelsiinin kuori

1 kananmuna

230 g aprikoosimarmeladia

1 Vaahdota huoneenlämpöinen margariini ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi.

2 Sekoita erillisessä kulhossa suola, perunajauhot ja leivinjauhe. Lisää kuivat aineet muutamassa erässä taikinaan.

3 Raasta appelsiininkuori ja lisää taikinaan. Sekoita lopuksi taikinaan kananmuna. Kääri taikina kelmuun ja laita jääkaappiin vähintään puoleksi tunniksi jähmettymään.

4 Muotoile taikinasta kaksi tankoa ja leikkaa tangoista yhteensä 50 kiekkoa. Taputtele kiekot ohuiksi kekseiksi leivinpaperilla vuoratuille pelleille. Tee 25 kiekon keskelle reikä esimerkiksi pullonsuun tai pursotusterän avulla.

5 Paista keksit pellillinen kerrallaan 200 asteessa noin 8 minuuttia. Anna jäähtyä hyvin ennen täyttöä.

6 Täytä jäähtyneet keksit aprikoosimarmeladilla.