Kiekko-Espoon lennokas kausi jäi vaille loppuhuipennusta

Sirpa Repo

Kiekko-Espoolle otteluiden peruminen koronaviruksen leviämisen ehkäisemiseksi teki lopun joukkueen lennosta Suomi-sarjassa. Sitä oli jatkunut koko kauden ajan.

Joukkue oli ykkönen alkusarjassa ja ylemmässä loppusarjassa. Se ei hävinnyt kotihallissaan ainuttakaan ottelua.

Puolivälierissä joukkue tarvitsi vain kolme ottelua. Välieriä se johti otteluvoitoin 2–0.

Jos joukkue olisi hoidellut Huntersin vielä kerran, olisi se päässyt pelaamaan noususta Mestikseen. Vastassa olisi tuolloin ollut Mestiksen heikoimmin sijoittunut joukkue.

Mestiksen runkosarjassa peränpitäjäksi jäi Hokki Kajaanista. Sen kanssa oli ratkottu paremmuutta paras seitsemästä -systeemillä.

Kiekko-Espoon vastuuvalmentaja Kim Hirshovits paalutti jo viime syksynä, että tähtäin on Mestiksen karsinnoissa. Joukkueen kanssa tähdättiin pitkään kauteen.

Loppukaudesta panoksena olisi ollut myös Suomi-sarjan mestaruus. Sen olisi saanut joukkue, joka selviytyi Mestiksen karsintoihin paremmalta sijalta loppusarjasta.

Koska Kiekko-Espoo oli loppusarjan ykkönen, sillä olisi ollut mahdollisuudet sarjan mestaruuteen.

Kaikki on kuitenkin vain jossittelua, koska kausi sai äkkistopin.

Jääkiekkoliitossa ei ole vielä tehty päätöksiä, miten kauden päättyminen kesken vaikuttaa kauden 2019–2020 sijoituksiin ja ensi kauden sarjapaikkoihin.

Kilpailupäällikkö Pirkka Antila muistuttaa, että niistä tiedotetaan luvatusti kevään aikana.

Liiton lisenssikomitea myönsi jo lisenssin ensi kaudeksi kaikille Mestiksessä kaudella 2019–2020 pelanneille 12 seuralle.

Suomi-sarjan lisenssien hakuaika päättyy 15. huhtikuuta.

Kiekko-Espoo on pelannut kaksi kautta Suomi-sarjassa. Se eteni ensimmäisellä kaudellaan runkosarjasta ylempään loppusarjaan ja pudotuspeleihin.

Niissä matka katkesi välierissä, jotka joukkue pelasi Huntersin kanssa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Espoon seurakunnat rauhoittavat kymmeniä hehtaareja metsää Velskolassa
  2. Keilaniemen edustalle nousee kelluva vesipuisto
  3. Veneetönkin pääsee saaristoon ­– viiteen Espoon saareen kulkee pian reittiliikenne
  4. Matinkylän lukiohanke supistumassa – nuorisotila ja liikuntahalli saamassa punakynää
  5. Espoon ylimmässä johdossa vapautuu virka – perusturvajohtaja Juha Metso jää eläkkeelle
  6. Uutissuomalaisen debatti: Varman Risto Murto: Nuorille työntekijöille pitää tarjota muutakin kuin korkeita veroja ja supistuvia palveluita
  7. Ministeriön selvitys: Kasvosuojista vain niukasti hyötyä, ei tarjoa suojaa tartunnalta
  8. Poliisi tyrmistyi koronakevään rumista luvuista: Nuoret miehet kaahaavat yhä enemmän yli 50 kilometrin ylinopeuksia, humalassa tai huumeissa ajaminenkin yleistynyt
  9. Autoilija törmäsi Veikkolassa lapseen suojatiellä ja poistui paikalta – poliisi kaipaa vihjeitä
  10. Värit ja muodot keskustelevat kahden espoolaistaiteilijan Vastakohtia-näyttelyssä
  11. Entinen Neuvostoliitto näkyy edelleen väestötilastossa – ulkomaalaistaustaisista jo puolet asuu pääkaupunkiseudulla
  12. Mies kärähti 16 kertaa ratista parin vuoden aikana – niin suuri vaara sivullisille että esitetään vangittavaksi
  13. Espoossa sijaitsevan datakeskuksen hukkalämmölle uutta käyttöä – hyödynnetään kotien lämmityksessä syksystä alkaen
  14. Oikeus vangitsi nettipetoksia tehtailleen nuoren miehen – edellisen tuomion jälkeen petokset jatkuivat alle viikossa
  15. Museot avautuvat: Weegeellä on tilaa turvaväleille

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Espoo julkaisee viikoittain aluekohtaisen koronakartan ­– eniten tartuntoja Suur-Leppävaarassa
  2. HSL:n asiakkaat raivostuivat: Vapaavalintainen kausilipun kesto poistuu, kun HSL yhdenmukaistaa kortin ja sovelluksen lippuvalikoiman – "Kehitys kulkee tässä vahvasti väärään suuntaan"
  3. Veneetönkin pääsee saaristoon ­– viiteen Espoon saareen kulkee pian reittiliikenne
  4. Keilaniemeen suunnitteilla Allas Sea Pool Katajanokan tyyliin – hanke voi edetä nopeastikin
  5. Espoon ylimmässä johdossa vapautuu virka – perusturvajohtaja Juha Metso jää eläkkeelle
  6. Matinkylän lukiohanke supistumassa – nuorisotila ja liikuntahalli saamassa punakynää
  7. Oikeus vangitsi nettipetoksia tehtailleen nuoren miehen – edellisen tuomion jälkeen petokset jatkuivat alle viikossa
  8. Keilaniemen edustalle kelluva vesipuisto
  9. Syvällä Otaniemen kallioperässä olevien lämpökaivojen viimeistely on valmis – seuraavana vuorossa maanpäällisten osien rakentaminen
  10. Esteinä luonto ja korona – Karhusaareen ei tule Lastenmaailmaa
  11. Entinen Neuvostoliitto näkyy edelleen väestötilastossa – ulkomaalaistaustaisista jo puolet asuu pääkaupunkiseudulla
  12. Tapiolan kahluualtaan viimeistely jatkuu ennakoitua pidempään
  13. Autoilija törmäsi Veikkolassa lapseen suojatiellä ja poistui paikalta – poliisi kaipaa vihjeitä
  14. Espoossa sijaitsevan datakeskuksen hukkalämmölle uutta käyttöä – hyödynnetään kotien lämmityksessä syksystä alkaen
  15. Kiekko-Espoo teki ensimmäiset kiinnitykset Mestis-kaudelle – paras pistemies jatkaa

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.