FC Hongan miehet kahden viikon vuosilomalla – kapteeni Duarte Tammilehto sanoo, ettei kellään ole varaa päästää itseään rapakuntoon

Sirpa Repo

Duarte Tammilehto ja kaikki muut 21 Esport Hongan Veikkausliigan pelaajaa ovat nyt vuosilomalla.

Manageri Hexi Artevan mukaan yhteisellä sopimuksella on päätetty, että Veikkausliigan ammattilaiset aloittivat tällä viikolla vuosilomansa. Sen kestoksi on sovittu kaksi viikkoa.

– Tämä on normaali palkallinen vuosiloma, mutta erikoiseen aikaan, FC Hongan kapteeni Tammilehto sanoo.

Hän ymmärtää täysin maamme hallituksen tekemät linjaukset, jotka vaikuttavat hänen arkeensa. Tammilehto muistuttaa, että jalkapallo on vain urheilua. Nyt on kyse terveydestä.

Toisaalta mies kokee, että kaksi viikkoa menee hukkaan.

– Olimme fyysisesti, henkisesti ja pelillisesti valmiita kauden alkuun. Meillä oli Espanjassa hyvä 10 päivän leiri ja pelasimme kaksi ottelua. Sieltä pääsimme juuri ja juuri pois koronan alta.

Koska Tammilehto on lomalla, ei häntä voi velvoittaa harjoittelemaan.

– Me olemme ammattilaisia, joten kaikki varmasti pitävät huolta kunnostaan. Kukaan ei voi päästää itseään huonoon kuntoon. Jos päästää itsensä rapakuntoon, kusee omiin ja joukkuekaverien muroihin.

Kaikki joukkueen 22 pelaajaa on saanut fysiikkavalmentajalta ja kakkosvalkulta treenisuosituksia.

Viimeisen kerran joukkue harjoitteli viime perjantaina. Se oli valmistava treeni seuraavan päivän Suomen Cupin neljännesvälierään.

Joukkue oli jo Tikkurilassa hyppäämässä junaan kohti Oulua, kun Arteva kertoi, että lauantain ottelu on peruttu.

– Me pelaajat olimme jo ehtineet ihmetellä, miten neljännesvälierä on niin tärkeä ottelu, että se pelattaisiin. Palasimme vielä takaisin Tapiolaan kuulemaan lisää tilanteesta.

– Sain huoltajaltamme mukaan kuusi palloa treenausta varten. Hän käski pitää niistä hyvää huolta ja palauttaa sitten, kun pääsemme taas joukkuetreeneihin.

Tammilehto kertoo tehneensä joka päivä jotain treeniä. Hän on juossut lenkkejä, tehnyt lihaskuntoa, ottanut spurtteja tekonurmella pallon kanssa ja ilman.

Aika monena päivänä Tammilehto on saanut kaverikseen muita lähellä asuvia pelaajia.

– Olemme käyneet vähän potkimassa, pelanneet pienpelejä ja vain pelailleet. Meillä kaikilla on rakkaus lajiin.

Tammilehto korostaa, että heitä on ollut kentällä enintään viisi samaan aikaan.

Lajiharjoittelua ei nyt ole, koska joukkue ei pääse pelaamaan 11 vastaan 11. Viime kaudellakin FC Honkaa kipparoinut pelaaja uskoo, että tuntuma peliin säilyy silti.

– Saimme jo hyviä askelmerkkejä ennen tätä koronaa. Kuten aina, joukkueessa on vaihtuvuutta, mutta perusrunko säilyi. Osa uusista pelaajista on entisiä honkalaisia, joten se helpottaa tilannetta.

Kapteeni kokee, että nyt heillä hyvä aikaa pitää kroppa kunnossa. Tarvetta ei ole lyödä itseään lukkoon vaan tehdä enemmän huoltavaa treeniä.

– Tämä on enemmän kunnon ylläpitoa kuin kunnon kehittämistä. Nyt on aikaa panostaa omiin kehityskohteisiin, Tammilehto sanoo.

Omia heikkouksiaan eli niitä kehitystä kaipaavia asioita hän ei suostu paljastamaan.

– Tämä on uniikkia aikaa. Meillä on kuuden viikon ikäinen lapsi ja 3-vuotias on lomalla tarhasta. Me kaikki neljä saamme olla kotosalla, löytää Tammilehto positiivista puolta nykyiseen tilanteeseen.

Miesten edustusjoukkueen pelaajat ja Esport sopivat vuosilomasta tämän viikon tiistaina.

Arteva kertoo että heidän lisäkseen yhteensä 12 toimihenkilöä ja muuta huippu-urheiluyksikössä työskentelevää ovat jääneet kahden viikon vuosilomalle. Tähän joukkoon kuuluvat muassa miesten ja naisten ja akatemiajoukkueen valmentajat.

Koronaviruksen leviämisen hidastamiseksi Esport Hongan kaikkien muidenkin joukkueiden toiminta keskeytyi viime viikon perjantaina ainakin maaliskuun loppuun.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. HSL:n asiakkaat raivostuivat: Vapaavalintainen kausilipun kesto poistuu, kun HSL yhdenmukaistaa kortin ja sovelluksen lippuvalikoiman – "Kehitys kulkee tässä vahvasti väärään suuntaan"
  2. Espoo julkaisee viikoittain aluekohtaisen koronakartan ­– eniten tartuntoja Suur-Leppävaarassa
  3. Veneetönkin pääsee saaristoon ­– viiteen Espoon saareen kulkee pian reittiliikenne
  4. Keilaniemeen suunnitteilla Allas Sea Pool Katajanokan tyyliin – hanke voi edetä nopeastikin
  5. Espoon ylimmässä johdossa vapautuu virka – perusturvajohtaja Juha Metso jää eläkkeelle
  6. Matinkylän lukiohanke supistumassa – nuorisotila ja liikuntahalli saamassa punakynää
  7. Oikeus vangitsi nettipetoksia tehtailleen nuoren miehen – edellisen tuomion jälkeen petokset jatkuivat alle viikossa
  8. Keilaniemen edustalle nousee kelluva vesipuisto
  9. Syvällä Otaniemen kallioperässä olevien lämpökaivojen viimeistely on valmis – seuraavana vuorossa maanpäällisten osien rakentaminen
  10. Entinen Neuvostoliitto näkyy edelleen väestötilastossa – ulkomaalaistaustaisista jo puolet asuu pääkaupunkiseudulla
  11. Esteinä luonto ja korona – Karhusaareen ei tule Lastenmaailmaa
  12. Tapiolan kahluualtaan viimeistely jatkuu ennakoitua pidempään
  13. Espoossa sijaitsevan datakeskuksen hukkalämmölle uutta käyttöä – hyödynnetään kotien lämmityksessä syksystä alkaen
  14. Autoilija törmäsi Veikkolassa lapseen suojatiellä ja poistui paikalta – poliisi kaipaa vihjeitä
  15. Kiekko-Espoo teki ensimmäiset kiinnitykset Mestis-kaudelle – paras pistemies jatkaa

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.