Espooseen perustettu kartingin erikoisseura

Nuori kuski on pian valmiina starttiin Omnian ja Espoo Kartingin tiedotustilaisuudesssa. *

Sirpa Repo

Viime syksynä perustettu Espoo Karting (EK) on vasta aloittelemassa toimintaansa.

Yhdistys on jo kuitenkin ehtinyt tehdä Espoon seudun koulutuskuntayhtymä Omnian kanssa sopimuksen yhteistyöstä. Sen tavoitteena on moottoriurheilun edistäminen lasten ja nuorten parissa ja alan opiskelijoiden opintojen edesauttaminen.

Yhdistyksen puheenjohtaja Markus Ulan kertoo, että nyt ovat hakusessa jäsenet uuteen yhdistykseen. Se tulee hakemaan Autourheilun kansallisen lajiliiton AKK:n jäsenyyttä.

Espoon kaksi autourheiluseuraa yhdistyivät vuonna 2014 Espoo Motorsport Clubiksi (EMSC). Karting on yksi osa sen toimintaa.

Ulan sanoo EMSC:n toimivan hyvin pitkälti rallin ehdoilla. Sen vuoksi Espooseen tarvitaan hänen mukaansa vain kartingiin keskittyvä seura, jotta lapset ja nuoret voivat harrastaa lajia.

– Omnian opiskelijat rakentavat seuramme käyttöön sähkökartingautoja, joista ei lähde isoa ääntä. Niitä tulee kaikkiaan 20. Meidän tehtävämme on hankki niihin sponsorit, Ulan esittelee toimintaa.

– Nuoret tekevät autoja nuorille. Sähkökartingautot ovat aika uutta, joten niissä riittää kehitettävää.

Ajatus on, että osa autojen kuskeista valittaisiin sosiaalisin perustein. Sillä tavalla halutaan mahdollistaa ajamisesta innostuneiden mahdollisuuksia harrastaa perheen taloudellisesta tilanteesta riippumatta.

Ulan muistuttaa, että karting sopii sekä tytöille että pojille. Ikähaitarin hän sijoittaa noin 3–15-vuoden välille.

– Pääpaikkamme on Bembölen karting-rata, jossa EMSC on vuokralla. Toimimme varmasti myös muualla ja järjestämme nuorille kuskeille tapahtumia, joissa tehdään muutakin kuin ajetaan kartingia.

Yhteistyöhön Omnian kanssa kuuluu myös kilpailutapahtumien järjestäminen.

Omniassa käynnistyy lisäksi ensi syksynä moottoriurheilupolku. Polulla aletaan kouluttaa moottoriurheilun ammattilaisia AKK:n kanssa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Espoossa avautuu talousneuvola – kokeilussa kysymyksiä vuokrarästeistä, kulutusluotoista ja ulosotosta
  2. Kakkuja, pullaa, piirakoita, hapanjuurileipää... – korona nostatti leivontabuumin
  3. Leppävaaran uimahallissa ja maauimalassa viikonloppuna olleella henkilöllä todettu koronavirustartunta
  4. Maskisuositus tuli: Espoo pohtii nyt, missä ja milloin kasvomaskeja aletaan jakaa vähävaraisille
  5. Espoossa todettu 981 koronatartuntaa – viikon aikana 30 uutta tapausta
  6. Hyvinvointi: Harva ihminen on täysin symmetrinen – kehon toispuoleisuus voi aiheuttaa kipua sekä ongelmia liikkuvuuteen ja voimantuottoon
  7. Odotettu maskisuositus tuli – HSL toivoo matkustajien käyttävän suojaa
  8. Kasvomaskeista tuli nyt virallinen suositus – suojaus on tarpeen esimerkiksi joukkoliikenteessä, katso muistilista maskin käytöstä
  9. Yrittäjägallup: Moni yritys aikoo jatkaa etätöitä pysyvästi – "Työtyytyväisyys on etätyön myötä selvästi enemmän lisääntynyt kuin vähentynyt"
  10. THL: Tartuntojen määrät ovat nousseet selvästi heinäkuusta, erityisesti Helsingissä ja Uudellamaalla
  11. Myös Espoon hammashoidon ajanvarauksessa ruuhkaa – takaisinsoitoissa päivien viive
  12. Raidejokeri sulki katuja töiden nopeuttamiseksi – nyt niitä avataan taas liikenteelle, Ravitielle pääsee jo ensi viikolla
  13. Näyttely Galleria Aarnissa – Heikki Pasanen on taiteilijana oman tiensä kulkija
  14. Poliisi: Varo tuntemattomia halaajia – anastavat vikkelästi koruja, rahaa ja pankkikortteja, useita tapauksia pääkaupunkiseudulla
  15. Fortum aloitti YVA-menettelyn Loviisan ydinvoimalaitoksen jatkoluvasta - päätökset jatkosta parin vuoden kuluessa

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Maskisuositus tuli: Espoo pohtii nyt, missä ja milloin kasvomaskeja aletaan jakaa vähävaraisille
  2. Espoossa todettu 981 koronatartuntaa – viikon aikana 30 uutta tapausta
  3. Leppävaaran uimahallissa ja maauimalassa viikonloppuna olleella henkilöllä todettu koronavirustartunta
  4. Nuuksion naapurista kaupataan taas lomatontteja – Kirkkonummi haluaa eroon kiinteistöistään Siikajärvellä
  5. Kasvomaskeista tuli nyt virallinen suositus – suojaus on tarpeen esimerkiksi joukkoliikenteessä, katso muistilista maskin käytöstä
  6. IS: Kirkkonummen kunta selvittää taas Kimi Räikkösen rakennushankkeita Porkkalassa – nyt vuorossa rantatörmän uima-allas ja tulisija
  7. Keski-ikäinen mies julkaisi salaisessa FB-ryhmässä espoolaisnaisen vähäpukeisen kuvan ja kommentoi seksielämää – oikeus tuomitsi sakkoihin
  8. Poliisi: Varo tuntemattomia halaajia – anastavat vikkelästi koruja, rahaa ja pankkikortteja, useita tapauksia pääkaupunkiseudulla
  9. Raidejokeri sulki katuja töiden nopeuttamiseksi – nyt niitä avataan taas liikenteelle, Ravitielle pääsee jo ensi viikolla
  10. Odotettu maskisuositus tuli – HSL toivoo matkustajien käyttävän suojaa
  11. Myös Espoon hammashoidon ajanvarauksessa ruuhkaa – takaisinsoitoissa päivien viive
  12. THL: Tartuntojen määrät ovat nousseet selvästi heinäkuusta, erityisesti Helsingissä ja Uudellamaalla
  13. Yrittäjägallup: Moni yritys aikoo jatkaa etätöitä pysyvästi – "Työtyytyväisyys on etätyön myötä selvästi enemmän lisääntynyt kuin vähentynyt"
  14. Espoossa avautuu talousneuvola – kokeilussa kysymyksiä vuokrarästeistä, kulutusluotoista ja ulosotosta
  15. Espoon rannoilla rauhallinen kesä – "Paljon sadepäiviä ja kylmyyttä"

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.