Rangers etenee kohti karsintaa aikataulussa – ensin edessä aluefinaali

Rangers on mättänyt 2. divisioonassa tällä kaudella pelaamassaan 12 ottelussa 175 maalia. Sirpa Repo

Sirpa Repo

Kirkkonummi Rangers on pelannut tähän mennessä mainion kauden. Joukkue johtaa lohkoaan 2. divisioonassa. Se on kärsinyt 12 pelaamassaan ottelussa vain yhden tappion, joka sekin tuli vasta jatkoajalla.

– Tavoitteemme on nousta Divariin. Tämä mielessä valmistauduimme kauteen hyvin. Töitä on paiskittu, sanoo toista kautta joukkueen päävalmentajana toimiva Jari Kallio

Hän tietää, että moni muukin joukkue havittelee nousua sarjaporrasta ylemmäs. Nousuun ei riitä se, että on kahden parhaan joukossa runkosarjan päättyessä.

– Sen jälkeen on selvitettävä kolmiportainen pudotuspelivaihe. Divariin on vaikea nousta. Kevättalvella tulee pienessä ajassa monta tärkeää ottelua, jolloin tulee olla iskussa.

Kallio kehuu joukkuettaan todella tasaiseksi ja taitavaksi. Kun pelaajarinki on suuri, on kilpailu pelipaikoista kova. Se kehittää pelaajia.

– Saamme kaikkiin otteluihin kolme pallollisesti pelaavaa kentällistä. Kun kausi on lähtenyt menemään hyvin, tuntuu, että on voittava joukkue.

Salibandyn Suomen Cupissa Rangers eteni pidemmälle kuin mikään muu 2. divisioonan joukkue. Se tippui jatkosta vasta puolivälierissä. Divarissa pelaava Loviisan Tor voitti ottelun 10–6.

Tätä ennen Rangers kukisti pääsarjassa pelaavan LASB:n.

– Ottelusta saatiin hyvää kokemusta.

Cupissa joukkueen matka kuitenkin jatkuu. Se pelaa etelän aluefinaalissa.

– On hienoa pelata pikkufinaalissa. Saamme kotiottelussa haastajaksi 2. divarin toisen lohkon kärkijoukkueen Blackbirdsin.

Sama joukkue saattaa olla vastassa Divarikarsintojen alueellisissa pudotuspeleissä.

Aluefinaali on edessä Kirkkonummen väestönsuojassa perjantaina 19. tammikuuta tämän hetken tietojen mukaan kello 19.45. Alkamisaika saattaa vielä aikaistua.

Rangersin kausi jatkuu 2. divisioonassa kotiottelulla perjantaina 12. tammikuuta kello 19. Vieraaksi tulee silloin Jokerit.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Valtion lupaus rahoittaa puolet kaupunkiradasta saa Espoossa myös kritiikkiä – Vuornos: ”Hanke vaakalaudalla”
  2. Hallituksen lisäbudjetti: Espoo on saamassa hieman alle 140 miljoonaa kaupunkiradan jatkeeseen
  3. Leppävaaraan suunnitellusta urheiluhallista jätettiin valitus oikeuteen
  4. Koronakriisi taustalla: Elokuvakeskus ja hotelli eivät tulekaan Tapiolaan, tilalle "pääkonttoritasoisia" toimistotiloja
  5. Retkeilijäyhteisössä pääsee mukaan Haukkalammen kehittämiseen
  6. "Lähden nyt pois ja lyön ensimmäistä, joka yrittää estää" – kolmekymppinen mies raivostui putkaan vietäessä
  7. "Maksimiyleisökapasiteetti on 450 henkeä" – huippumusasta nautitaan sittenkin Helsingin perinteisessä festaripaikassa kesäkuussa
  8. "Ohikulkijat joutuivat väistelemään korkealta pudonneita tölkkejä" – poliisi epäilee nuorten miesten nakelleen juomatölkkejä Helsingin 134-metrisestä tornitalosta
  9. Hus: Koronaviruspotilaita enää 1,7 prosenttia hengitystieoireisista, potilaita joutunut uudelleen teholle sekavuuden takia
  10. Kuusikymppinen mies sai vakavia vammoja – Poliisi pyytää havaintoja törkeästä pahoinpitelystä Pohjois-Espoossa
  11. Uutta tietoa Espoon Mäkkylän räjähdyksestä: Räjähteet olivat ansa poliiseille
  12. 180 kilometriä tunnissa kuudenkympin rajoitusalueella – Porkkalantiellä triplanopeutta ajaneen motoristin kortti hyllylle
  13. Kerassa saa kokeilla tramppaa
  14. Lipunmyynti loppuu kaukojunissakin koronaviruksen takia– "Algoritmi maksimoi etäisyyden muihin matkustajiin"
  15. Tupakannatsan maahan nakkaavia ollaan valmiita sakottamaan – "Tumpista leviää ympäristöön vaarallisia kemikaaleja"

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Koronakriisi taustalla: Elokuvakeskus ja hotelli eivät tulekaan Tapiolaan, tilalle "pääkonttoritasoisia" toimistotiloja
  2. Kauppakeskus Liilan uudistus valmistuu syksyllä – tyhjiin tiloihin uusia liikkeitä
  3. Teetkö sinäkin tämän virheen kauppareissulla? – käsidesiäkin voi käyttää väärin
  4. Hallituksen lisäbudjetti: Espoo on saamassa hieman alle 140 miljoonaa kaupunkiradan jatkeeseen
  5. Laajalahden Bredis alkaa kasvaa – valmista pitäisi olla kesällä 2021
  6. Valtion lupaus rahoittaa puolet kaupunkiradasta saa Espoossa myös kritiikkiä – Vuornos: ”Hanke vaakalaudalla”
  7. Hus: Koronaviruspotilaita enää 1,7 prosenttia hengitystieoireisista, potilaita joutunut uudelleen teholle sekavuuden takia
  8. "Lähden nyt pois ja lyön ensimmäistä, joka yrittää estää" – kolmekymppinen mies raivostui putkaan vietäessä
  9. Leppävaaraan suunnitellusta urheiluhallista jätettiin valitus oikeuteen
  10. Asennustyöt sulkevat kaistoja Kehä I:n tunnelissa Leppävaarassa
  11. Uutta tietoa Espoon Mäkkylän räjähdyksestä: Räjähteet olivat ansa poliiseille
  12. 180 kilometriä tunnissa kuudenkympin rajoitusalueella – Porkkalantiellä triplanopeutta ajaneen motoristin kortti hyllylle
  13. Koronavirusta Helsingin jätevedessä – "Jätevesistä voidaan havaita ennakkoon, jos virusta kiertää väestössä enenevissä määrin"
  14. Kuusikymppinen mies sai vakavia vammoja – Poliisi pyytää havaintoja törkeästä pahoinpitelystä Pohjois-Espoossa
  15. Kesälomalaiset Louna ja Wilma olivat ensimmäisinä isossa altaassa – maauimalassa ja uimahallissa noudatettiin uusia sääntöjä

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.