Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Espoorastit yhä omatoimisina

Perinteisesti tiistaisin järjestettäviä Espoorasteja ei ole pystytty tänä vuonna järjestämään vielä kertaakaan. Aaro Kuivalainen Espoon Akilleksesta kertoo, ettei näitä yhden illan suunnistuksia ole ainakaan ennen elokuun alkua.

– Suunnistamaan on päässyt ja pääsee kuitenkin koko ajan. Kuntosuunnistus toteutuu nyt omatoimirasteina, Kuivalainen muistuttaa.

Hän sanoo, että omatoimirasteja on siihen saakka, kunnes normaaleja kuntorasteja voi järjestää.

– Omatoimisuunnistus on tuonut lajiin mukaan jonkin verran uusia harrastajia, koska rasteja on voinut hakea oman aikataulunsa mukaan. Paikasta riippuen rastit ovat paikoillaan jopa kuukauden.

Tällä hetkellä rasteja voi etsiä esimerkiksi Puolarmaarissa. Ne ovat paikoillaan heinäkuun alkuun saakka. Vihdin puolella Viinakokkoissa voi kokeilla myös yösuunnistusta kesäyössä, koska siellä rasteilla on myös heijastimet.

Kuten tiistaisin järjestetyissä Espoorasteissa on tapana, on omatoimirasteillakin ratavaihtoehtoja.

Kun on maksanut kartan netissä, sen voi joko itse tulostaa tai hakea Suomenojan Nesteeltä.

– Se on vain etukäteen maksettujen karttojen hakupaikka, Kuivalainen korostaa.

Kun Espoorasteissa päästään palaamaan arkeen, ne jatkuvat pitkälle syksyyn. Iltojen pimetessä suunnistetaan sunnuntaisin keskellä päivää.

– Vaikka tiistairastit alkavat, on tarkoitus pitää rastiliput paikoillaan useamman päivän ajan, jos alue on siihen sopiva. Omatoimiselle kuntosuunnistukselle näyttää olevan kysyntää, Kuivalainen sanoo.

Espoorasteista vastaavat Akilleksen lisäksi Leppävaaran Sisu ja Lynx.

Myös Espoon Suunta järjestää tällä hetkellä omatoimirasteja.