Korte, Neziri ja Hurske ottavat mittaa toisistaan Leppävaarassa

Annimari Korte saa Espoossa kanssaan samalle lähtöviivalle Reetta Hurskeen ja Nooralotta Nezirin. Annika Pitkänen
Sirpa Repo

Sirpa Repo

Espoo Liikkuu Games -kilpailuissa nähdään tämän viikon lauantaina odotettu kohtaaminen. Maamme kolme kärkiaituria kilpailee tällä kaudella ensimmäisen kerran samalla suoralla.

Reetta Hurske, Annmari Korte ja Nooralotta Neziri juoksevat illan aikana kaksi kertaa pika-aidat. Koko kolmikko osallistui viime vuoden MM-kisoihin.

Teemakilpailuissa lajeja on selvästi vähemmän kuin Espoossa 5. elokuuta järjestettävissä GP-kilpailuissa. Nyt lajit on rajattu hyppyihin ja juoksuihin. Niissäkään mukana ei ole koko kirjo.

Seipääseen on ilmoittautunut muun muassa SE-tulosta juuri lähennellyt Wilma Murto ja kolmiloikkaan on tulossa Simo Lipsanen. Kovan ajan juhannuksena juossut Sara Kuivisto osallistuu 800 metrille ja Elmo Lakka 110 metrin aitoihin.

Aikuisten kävelyt alkavat tämän hetken aikataulun mukaan kello 17.05. Kisaillan päätteeksi miehet juoksevat kymppitonnin kello 20.40 lähtien.

Televisioitavista kisoista vastaavat Esbo IF ja Espoon Tapiot.

– Meillä on myynnissä vain 400 lippua, jotka myydään ennakkoon. Linkki niihin löytyy seuramme nettisivuilta, vinkkaa Tapioiden puheenjohtaja Esko Kuha.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Polkupyörävarkauksien sesonki kuumenee – Vuorokauden saldo Länsi-Uudellamaalla 22
  2. Gräsan uurnalehdon kunnostus alkoi – muistoesineet kehotetaan hakemaan perusparannuksen ajaksi pois
  3. Tapiolan pihoilta Espoon johtajaksi – 60 vuotta täyttävä Jukka Mäkelä on varttunut yhdessä kasvavan Espoon kanssa
  4. Tapiolan kahluualtaalla oleilleen koronaviruksen kantajan jäljiltä ei tiedossa jatkotartuntoja – koronapuhelin ruuhkautui tapauksen tultua julki
  5. Espoossa todettu 901 varmistettua koronatartuntaa – viikon aikana kuusi uutta tapausta
  6. Enkelinsiipinen hanhi jouduttiin lopettamaan – Korkeasaaren asiantuntija: Ei pullaa eikä leipää vesilinnuille
  7. Poliisi otti kiinni miehen, jota epäilee usean alaikäisen tytön seksuaalisesta ahdistelusta Kannelmäessä – Uhrit satunnaisia vastaantulijoita
  8. Poliisi pidätti Helsingin Veräjämäessä kiertäneen varkaan, joka murtautui koteihin asukkaiden ollessa kotona – Yksi asukas kaadettiin kumoon
  9. Koronakevät rojautti uusien henkilöautojen rekisteröinnitkin ennätyksellisen alas – sähköautojen ja hybridien suosio kasvaa edelleen
  10. Somessa on lietsottu huhuja Venäjällä sattuneesta ydinonnettomuudesta – Seurauksena mahdollisesti terveyshaittaa aiheuttava hamstrausilmiö
  11. "Sähköauto kulkisi tällä tuotannolla yli 10 miljoonaa kilometriä" – Sipoon jättimäiseen logistiikkakeskukseen asennetaan 4 000 aurinkopaneelia
  12. Vuokrat nousivat eniten isoissa kaupungeissa – poikkeusajasta huolimatta vuokra-asuntoja haettiin keväällä ennätysmäärä
  13. Kysely: Kosketuksia välttelee koronan takia enää alle puolet suomalaisista, myös luottamus asioinnin turvallisuuteen on noussut
  14. USU: Moni vuokranantaja vaati vuokralaiselta henkilötakaajan – Kuluttajaliitolla on erilainen suositus
  15. Lidlin jakelukeskuksissa kierrätetään kaikki jäte – saivat auditoinnissa korkeimman kierrätysluokituksen

Näytä lisää

Luetuimmat

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.