Espoolainen Oskari Muhonen purjehti taas MM-kultaa

Oskari Muhosen seuraava kisa on syyskuun alussa. Silloin purjehditaan EM-kisat Puolassa. *

Espoon Pursiseuran Oskari Muhonen teki historiaa. Hän voitti Finnjollissa kolmannen alle 23-vuotiaiden maailmanmestaruuden.

Hän oli Ranskan Canet’ssa käydyssä kilpailussa täysin ylivoimainen. Hänellä on voitot kisasta vuosilta 2017 ja 2019.

– Ihan jees fiilis kyllä! Ensimmäisellä ja toisella kerralla voitot tuntuivat merkittävämmiltä, koska jouduin taistelemaan niiden eteen enemmän, Muhonen kertoo liiton tiedotteessa.

Hän tuumii, että uusi voitto tuli kohtuullisen helposti. Muhonen arvioi, että tuo se kertoo siitä, että hän on kehittynyt.

Espoolainen voitti viimeisenä päivänä kaikki kolme lähtöä. Hänen huonoin sijoituksensa kilpailussa oli maanantain kolmas sija.

MM-regatta toimi hyvänä kenraaliharjoituksena Puolassa ensi viikolla kilpailtaviin Finnjollien EM-kilpailuihin.

– Sinne on tulossa starttilinjalle lähemmäs 80 venettä. Luvassa on varmasti tiukka kisa, Muhonen ennakoi.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.