Grani sai kovan vahvistuksen – SM-sarjan kovin maalintekijä Johanna Hilli palasi kotiin

Johanna Hilli on pelannut lähes 200 SM-sarjan ottelua ja tehnyt niissä yli 1 200 maalia. Sirpa Repo
Sirpa Repo

Sirpa Repo

Grankulla IFK:n naisten käsipallojoukkueen paidassa pelaa tällä kaudella Johanna Hilli. Hän palasi kasvattajaseuraansa monen vuoden tauon jälkeen.

Joukkueensa vanhimmalla ja kokeneimmalla pelaajalla on ikää 26 vuotta. Hän itse vähän hymähtää noille määreille, koska ikää ei ole tuon enempää.

Viime kauden Hilli pelasi HIFK:ssa. Tuolloin hänet valittiin SM-sarjan tähtipelaajaksi.

Korona päätti kauden ennen runkosarjan loppumista. Sen hetken tilanteen mukaan HIFK sai viime kauden rankingissa sijan yksi ja GrIFK neljä.

– Mietin keväällä miten jatkan eteenpäin. Granista tuli sitten työtarjous. Nyt olen GrIFK:n käsipallon toiminnanjohtaja ja pelaan naisten joukkueessa. Lisäksi minulla on fysioterapeuttina oma toiminimi jonka puitteissa teen fyssarin töitä, Hilli selvittää.

Hän kertoo innostuneensa uudesta haasteesta. Nyt hänellä on osin eri rooli kuin HIFK:ssa viime kaudella. Tuolloin hän oli SM-sarjan maalipörssin ylivoimainen ykkönen 170 maalillaan.

En suostu siihen, että isommat jyräävät minut.

Toki tälläkin kaudella häneltä odotetaan maaleja ja paljon.

– Haluan jakaa oppia, jota olen itse saanut ja urani aikana mukaan tarttunut. Takataskussani on monta pelivuotta, jotka tuovat varmuutta tekemiseeni.

– Granissa minun pitää saada nuoret pelaajat ymmärtämään, että heissä on potentiaalia. Minun tulee auttaa nostamaan joukkue uudelle tasolle, konkari pohtii.

Uusi taso on Hillin mukaan se, että joukkue pelaa ensi keväänä finaaleissa. Joukkueen päävalmentaja Gustaf Ahlrooskin vakuuttaa, että pelaajien ja valmentajien mielestä nyt on muiden joukkueiden vuoro olla finaaleissa kuin yleensä.

Hilli sanoo, ettei koe paineita roolistaan joukkueessa.

– On ollut hauskaa ja antoisaa treenata joukkueen kanssa. Uskon, että me pärjäämme hyvin sarjassa, joka on tänä vuonna aiempaa tasaisempi.

Päävalmentaja kertoo, että viime kauden joukkueesta kuusi lopetti ja uusia tuli vain kaksi. Joukkueen haasteena on pieni rinki. Kauden menestyksekäs läpivienti vaatii sen, että pelaajat pysyvät terveinä.

– Omatoiminen treenijakso meni hyvin. Joukkue on yllättäen paremmassa kunnossa kuin vuosi sitten. He ovat nopeampia, vahvempia ja liikkuvat paremmin, Ahlroos kiittelee.

Espoon puolella Kilossa pienenä asunut Hilli aloitti käsipallon 7-vuotiaana. Vuoteen 2013 asti hän pelasi Kauniaisissa ennen kuin lähti Ruotsiin.

– Olin siellä kauden puoliammattilaisena. Seuraavalla kaudella tulin kesken pois, mutta kauden 2018–2019 pelasin taas Ruotsissa. Siinä välissä ja viime kauden pelasin HIFK:ssa, Hilli muistelee menneitä pelikausiaan.

– Pienenä minulla oli tavoitteena, että pelaisin Ruotsissa korkeimmalla sarjatasolla. Koska pelasin siellä vuoden, ei minulla enää ole mitään sellaista tavoitetta.

Sitä hän ei kuitenkaan sulje pois, että joskus vielä pelaisi ulkomailla. Nyt kaikki tavoitteet ovat kotimaassa, kasvattajaseuran menestyksessä ja maajoukkueessa.

Maajoukkueessa Hilli on pelannut vuodesta 2010 lähtien.

– Siellä en sentään ole vanhin ja kokenein, hän naurahtaa.

Hilli sanoo edelleen nauttivansa pelaamisesta.

– Rakkaudesta lajiin. En varmaan pärjäisi ilman käsipalloa. Joukkue antaa todella paljon. Koska meitä pelaajia on vähän, olemme tiivis porukka.

Maalitykki haluaa edelleen kehittyä pelaajana. Hän sanoo, että jokaisella osa-alueella löytyy parannettavaa.

– Tässä lajissa monipuolisuus on tärkeää. On oltava muun muassa nopea ja vahva. Koska minulla ei ole kauheasti pituutta, on löydettävä muita vahvuuksia. En suostu siihen, että isommat jyräävät minut.

SM-sarjan toisella kierroksella GrIFK matkaa Kirkkonummelle Kyrkslät Idrottsföreningenin vieraaksi.

Kotijoukkueen päävalmentaja Birgitta Lindholm kertoo, että heillä on pidemmän aikavälin tavoite, jota kohti edetään kausi kerrallaan.

– Meillä on iso pelaajarinki. Siitä noin puolet on naisia ja puolet nälkäisiä junnuja, jotka kasvavat kauden aikana tähän sarjaan. Kuluvalla kaudella tavoitteemme on saada joukkue pelaamaan yhteen. Se kehitys ei tapahdu hetkessä, Lindholm tietää.

Hänen mukaansa tavoitteeksi on asetettu SM-kulta vuonna 2024. Kuluvalla kaudella tavoitteena on haastaa mitalijoukkueet.

Käsipalloliitto on ottanut saman kannan kuin muutkin liitot kasvomaskien käyttöön. Katsojilta edellytetään kasvomaskin käyttöä. Tämä ei koske alle 15-vuotiaita.

Ottelu KyIFK–GrIFK alkaa sunnuntaina 18. lokakuuta kello 17.30 Kirkkonummen väestönsuojassa.

Käsipallo

SM-sarja

Naisten korkein sarjataso maassamme.

Kuuden joukkueen nelinkertainen runkosarja, josta neljä parasta välieriin.

Runkosarjan kaksi viimeiseksi jäänyttä joukkuetta pelaavat kaksinkertaisen tasonmittaussarjan kahden 1.-divisioonan joukkueen kanssa.

GrIFK pelaa kotiottelunsa Kauniaisten palloiluhallissa ja KyIF Kirkkonummen väestönsuojassa.

GrIFK viime kauden rankingkissa neljäs ja KyIF viides.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut