FC Hongalle jää käteen neljäs sija – Veikkausliiga päättyy runkosarjaan

Tänä vuonna FC Honka ei pääse juhlimaan mitalia. Viime kausi antoi pronssia. Arkisto/Sirpa Repo
Sirpa Repo

Sirpa Repo

Veikkausliigan hallitus on päättänyt, että kuluva kausi päättyy runkosarjaan. Loppusarjoja ei siten pelata.

Palloliiton hallitukselle tehty esitys sarjan jatkamisesta marraskuun loppuun vedetään pois. Runkosarjan tulokset jäävät sarjan lopullisiksi tuloksiksi.

Tällä hetkellä FC Honka on sarjassa neljäntenä eikä pysty petraamaan sijoitustaan viimeisellä kierroksella. Takaakaan ei tule joukkuetta, joka tiputtaisi sijoitusta.

Espoolaisjoukkue sijoittuu siten neljänneksi kuten ensimmäisellä kaudellaan Veikkausliigassa. Viime vuonna joukkue ylsi pronssille.

Syynä loppusarjoista luopumiseen on yhä epävarmempi terveystilanne.

Myöhään keskiviikkoiltana Veikkausliiga sai tiedon, että yhdessä Veikkausliigan seurassa osa pelaajista on altistunut koronavirukselle ja määrätty karanteeniin. Tämä oikeuttaisi seuran siirtämään ottelun pelattavaksi karanteenin jälkeen.

Ottelun siirtyminen eteenpäin siirtäisi myös samanaikaisesti pelattavaa runkosarjan päätöskierrosta eteenpäin. Siirto tarkoittaisi, että loppusarjoja päästäisiin pelaamaan vasta 19. marraskuuta.

Tämä kaventaisi loppusarjojen aikaikkunaa niin paljon, että loppusarjoja ei ole mahdollista pelata loppuun edes 30. marraskuuta mennessä.

Veikkausliigan päätöskierros on merkitty pelattavaksi ensi keskiviikkona.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut