Kiekko-Espoon kapteeni Arto Laatikainen lähti Liigaan päästäkseen pelaamaan – kilpailuvietti nosti päätään

Kiekko-Espoon miehistöön tälle kaudelle tullut Arto Laatikainen on tehnyt loppukauden kattavan sopimuksen HPK:n kanssa. Laatikainen oli Kiekko-Espoon kapteeni.

Ennen Espooseen paluutaan hän pelasi hämeenlinnalaisseurassa kaksi kautta. Viime kaudella hän oli liigajoukkueen varakapteeni.

–  Päätös ei ollut helppo, koska minulla on vahvat siteet Espooseen. Kilpailuvietti veti. Haluan päästä pelaamaan ja haastamaan itseäni, 40-vuotias Laatikainen taustoittaa päätöstään.

Mestiksessä ei ole pelattu marraskuun lopun jälkeen. Tiedossa ei ole edes se koska otteluja jatketaan. Seurat eivät ole halunneet pelata tyhjille katsomoille.

– Minulla ei ole edessä hirveän paljon pelivuosia. Kun siirryin HPK:n minulla on mahdollisuus päästä pelaamaan. Sitä ei voi kuitenkaan tietää, miten pitkään pelit jatkuvat koronan vuoksi. Toistaiseksi ainakin, Laatikainen pohdiskelee.

Hän sanoo, että on ollut hankalaa, kun ei ole ollut tietoa Mestiksen pelien jatkumisesta. Epävarmuus on rassannut.

Minulla ei ole edessä hirveän paljon pelivuosia.

Arto Laatikainen

Laatikainen asuu perheensä kanssa edelleen Mankkaalla. Hän arvelee, että kun pelejä saattaa tulla neljäkin viikossa, on mietittävä osan viikosta asumista erossa perheestä.

Laatikainen pelasi yhtä ottelua lukuun ottamatta kaikissa Kiekko-Espoon peleissä. Joukkueen sisäisessä pistepörssissä puolustaja oli sijalla 13. Hän teki 18 ottelussa yhden maalin ja antoi syötön kuuteen.

Pistepörssissä miehen merkitys joukkueelle ei niinkään näy vaan peliajassa. Hänelle kertyi peliminuutteja toiseksi eniten koko joukkueessa. Otteluissa sitä tuli keskimäärin 21 minuuttia 33 sekuntia.

Jäähyaitiossa mies istui 18 minuuttia.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut