EM-voimistelut menivät alakanttiin Telinetaitureiden miehiltä

Espoon Telinetaitureiden voimistelijat Emil Soravuo, Oskar Kirmes ja Robert Kirmes eivät onnistuneet parhaalla tavalla telinevoimistelun EM-kilpailuissa. Arkisto/Jenni Vaalikivi

Espoon Telinetaitureiden miesten EM-kilpailut eivät sujuneet toivotulla tavalla. Kuusiottelijat eivät päässeet finaaliin ja samaan tulokseen päättyi myös permantospecialisti.

Permantospesialisti Emil Soravuo selvitti karsinnassa permantosarjansa ilman isompia virheitä. Se ei kuitenkaan riittänyt kahdeksan parhaan joukkoon. Soravuo oli kuitenkin toisella varasijalla lauantain permantofinaaliin, mutta paikka ei lopulta hänelle irronnut.

Soravuon paikka Tokion olympialaisiin ratkennee maailmancupin sijoitusten perusteella.

Robert Kirmes kaatui kuusiottelun karsinnassa permannolla yhden volttisarjansa ja renkailla alastulonsa. Hän n päättyi sijalle 43, kun ottelussa finaaliin ylsi 24 karsinnan parasta.

Isoveli Oskar Kirmes aloitti ottelunsa ehjin hyppy- ja nojapuusuorituksin. Sen jälkeen tuli vaikeuksia. Hän putosi rekillä kaksi kertaa irrotuksestaan ja myös hevosella. Voimistelija jätti homman siihen eikä lähtenyt tekemään suoritusta renkailla. Hän jäi ilman täyttä kuusiottelutulosta ja paikka Tokion olympialaisiin jäi vain haaveeksi.

Miesten maajoukkueen vastuuvalmentaja Timo Holopainen arvioi, että Kirmesten asepalveluksen suorittaminen viime syksystä lähtien vaikutti miesten suorituksiin.

– Sarjamäärät olivat vähän matalammat, kuin meillä oli suunnitelmissa. Metsäkeikat verottivat aina jopa viikon kerrallaan harjoittelua, koska voimistelijat eivät päässeet nukkumaan kunnolla. On hyvin henkilökohtaista, miten univelkojen kaltaiset asiat vaikuttavat, ja Oskarilla se painoi ehkä enemmän kuin muilla. Hän ei ollut sellaisessa kunnossa kuin on totuttu, ja yksi suuri syyhyn on tuo armeija, Holopainen sanoo liiton tiedotteessa.

– Tuleen ei saa jäädä makaamaan vaan tästä katsotaan eteenpäin. Nyt vähän levätään ja sen jälkeen käännetään katseet jo ensi syksyn MM-kisoihin.

Kommentoi

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut