Tapion Sulan Kalle Koljonen pelaa Tokiossa

Kalle Koljonen aloitti sulkapallon 5-vuotiaana. Henkilökohtaisen EM-pronssin lisäksi hänen palkintokaapistaan löytyy myös miesjoukkueiden EM-pronssimitali vuodelta 2014. Arkisto/Sirpa Repo
Sirpa Repo

Sirpa Repo

Sulkapalloilija Kalle Koljonen voi nyt huokaistu. Hänen hyvät esityksensä EM-kilpailuissa tuovat hänelle paikan Tokion olympialaisiin.

Tapion Sulkaa edustava Koljonen teki EM-kisoissa tempun, johon ei ole kukaan suomalainen aiemmin yltänyt. Hän sai aikuisten arvokisamitalin. Pronssi tuo hänelle niin paljon rankingpisteitä, että ne riittävät nostamaan hänet Tokion koneeseen.

27-vuotias Koljonen oli ennen Kiovassa järjestettyjä EM-kisoja maailmanlistalla sijalla 80.

Nyt hän otti jättiharppauksen ylöspäin. Tokion olympialaisiin pääsee 42 pelaajaa. Nyt Koljosen kisapaikan pitäisi olla selviö, koska nimi löytyy sijalta 33.

Olympiakomitea nimeää Tokioon lähtevät suomalaisurheilijat.

EM-kisoissa Koljonen voitti välierissä maailmanlistalla sijalla 12 olleen tanskalaispelaajan.

Viime syksynä Tapion Sulan Joakim Oldorff voitti alle 19-vuotiaiden EM-kilpailuissa pronssia.

Vuoden 2016 olympialaisissa ainoa suomalainen sulkapalloilija oli Nanna Vainio. Hän edusti kotimaassa Espoon Sulkapallo-Badmintonia.

Kommentoi

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut