Futisväki oli ihmeissään, kun vandaalit romauttivat kauan palvelleen "kuplan" Masalassa – nyt samalle tontille nousee entistä hienompi halli

Kirkkonummi: Masalan kuplahalli rakennettiin uusiksi. FC Kirkkonummen aktiivit toivovat kuntaan täysikokoista jalkapallohallia 2–5 vuodessa.

Kesällä 2020 Kirkkonummen jalkapalloväki oli ihmeissään, kun eräänä kesäpäivänä pitkään palvellut Masalan jalkapallohalli oli romahtanut kasaan.

– Halliin kohdistuneesta ilkivallasta johtuen kupla oli painunut alas, Andreas Backman kertaa.

Kirkkonummen kunta ei suostunut enää rahoittamaan uuden kuplahallin rakentamista taloudellisiin syihin vedoten. Touhukkaat vanhemmat päättivät ryhtyä toimeen, ja kunnan kanssa saatiin hyvä vuorovaikutusyhteys.

Vanhan hallin rauniolle perustettiin Kirkkonummen Urheilukentät Oy puheenjohtaja, jonka puheenjohtajana Backman toimii. Uusi halli saadaan käyttöön tammikuussa 2022.

– Keskustelut etenivät nopeasti ja sopimukset kunnan kanssa saatiin maaliin joulukuussa 2020. Työt käynnistyivät tämän vuoden maaliskuussa, Backman kiittelee rivakkaa tahtia.

FC Kirkkonummi omistaa perustetun yhtiön Kirkkonummen Urheilukentät Oy:n sataprosenttisesti. Kunta myi yhtiölle vanhan ”kuplan” irtaimistoineen ja vuokrasi kentän maaperän 15 vuodeksi.

Lisäksi kunta myönsi avustusta kunnostamistöihin. Uuden hallin rakennusbudjetti on 280 000 euroa.

– Olemme tehneet uudet perustukset ja hallin kangas vaihdetaan uuteen. Vanhat koneet huollettiin. Tähän budjettiin ei mahtunut enää koneiden vaihtamista. Vanha kumirouhepinnoite säilyi pelialustana, Backman kertoo.

Paikalliset seurat FC Kirkkonummi ja Veikkolan FC Wild ovat merkittäviä liikuttajia alueella. Kahdessa seurassa jalkapalloa harrastaa runsaat 1 500 tyttöä ja poikaa. Suuri osa pelaajista on FC Kirkkonummen riveissä.

Hallilla on korkea käyttöaste. Hallin kustannukset ja ylläpito katetaan pääsääntöisesti kenttävuorojen käyttömaksuilla.

Kuplahallin merkitys on tärkeä Kirkkonummen jalkapalloilulle.

– Jalkapallo on nykyisellään ympärivuotista harrastustoimintaa. Jos lapset laitetaan pelaamaan ulos pakkassäähän tai räntäkeliin, he valitsevat melko nopeasti uuden harrastuksen, seuran toiminnanjohtaja Sami Rukkila sanoo.

– Meille on olennaista, että lapset ja nuoret saavat harrastaa jalkapalloa tässä lähellä hyvissä olosuhteissa. Halli palvelee myös lähialueen kouluja iltapäivisin, Backman valottaa.

Puheenjohtaja Backman katsoo jo tulevaan. Jatkossakin on tarkoitus kehittää alueen olosuhteita.

– Jos onnistumme taloudellisesti, aikomuksemme on rakentaa alueelle vielä täysikokoinen jalkapallohalli, Backman visioi.

Tällä hetkellä seuralla on erikseen nimetty hallityöryhmä, joka työstää olosuhteita.

– Uskon, että kestää vielä noin 2–5 vuotta kunnes täyspitkä jalkapallohalli valmistuu Kirkkonummelle. Täytyy saada hyvä vuoropuhelu kunnan päättäjien kanssa, tarkat suunnitelmat ja rahoitus. Siinä on marssijärjestys, jolla edetään Rukkila ynnää.

FC Kirkkonummen seuratoimijat toivovat täyspitkän katetun tilan valmistumista innokkaina.

– Ei voi kuin kateellisena katsoa naapurikunnan suuntaan, kun Nummela sai noin vuosi sitten oman täyspitkän hallinsa, Rukkila sanoo ja lähettää terveisiä alueensa kuntapäättäjille.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut