Sitkeät talousvaikeudet selättänyt Honka pelaa nuorten espoolaiskasvattiensa ja onnistuneen ulkomaalaisvahvistuksen voimin nyt huimaa kautta – onko keväällä edessä erikoinen ongelma?

Koripallo: Hongalle voi avautua mahdollisuus nousta Korisliigaan. Mutta halutaanko sitä jo nyt?

Hongan koripallon miestenjoukkue pelasi viime kaudella ensimmäistä vuottaan miesten 1 divisioona A:ta. Sijoitus oli kymmenes.

Nyt sarja on puolessa välissä, ja Honka johtaa pistetaulukossa.

Voittamaan pitää oppia.

– Hyppäys nuorten sarjoista miehiin näkyi viime vuonna. Tällä kaudella usko työn tekemiseen ja taitoihin sekä erinomaisen ulkomaalaisvahvistuksen tuki ovat tuoneet voittamisen taidon esille, joukkueen päävalmentaja Aapo Heinonen sanoo.

Mikäli loppukausi sujuu yhä hyvin, perinteikkäällä seuralla on mahdollisuus nousta jopa Korisliigaan.

Hongan noin 20 pelaajan ringistä lähes kaikki ovat joukkueen omia kasvatteja.

Olen pelannut iso osan urasta nykyisten pelikavereiden kanssa lapsesta alkaen.

Aamos Laavainen, Honka

– Olen pelannut koko ikäni Hongassa ja ison osan urasta nykyisten pelikavereiden kanssa lapsesta alkaen, kapteeni Aamos Laavainen todistaa.

Mäkelänrinteen lukiota käyvä abiturientti näkisi itsensä ja joukkueensa mieluusti pääsarjassa.

Sentterinä ja laidalla viihtyvän nuorukaisen tulevaisuuden tavoite on päästä USA:n yliopistojen kautta Euroopan rahakentille.

Espoolaisen koripallon taival pääsarjatasolla on ollut viime vuosikymmennet melkoista vuoristorataa. Kasvattajaseuraksi tänään tunnustautuva Honka ja yksi Suomen suurimmista korisseuroista pelasi viimeksi pääsarjatasolla 2014–2015. Kausi päättyi konkurssiin.

Miesten ja naisten edustusjoukkueet siirtyivät sittemmin Espoon Unitedin alaisuuteen, mutta matka päättyi tuolloinkin talousvaikeuksiin.

Miesten joukkueen toiminta päättyi kauden 2017–2018 jälkeen Unitedin konkurssiin. Uutena edustusjoukkueena aloitti II-divisioonasta noussut Hongan kakkosjoukkue.

Ollaanko Hongassa valmiita nousemaan Korisliigaan?

– Varmasti käydään keskusteluja, jos divarin finaaleissa voittaisimme pytyn Espooseen. Haluan kuitenkin, että asemoisimme itsemme myös jatkossa kasvattajaseuraksi, Heinonen miettii seuran tulevaisuutta.

– Rahaa meillä ei ole paljon. Pääprioriteettimme on laadukas junioritoiminta. Jos joskus halutaan nousta, kaiken täytyy perustua omaan pelaajatuotantoon. Korisliigan keskibudjetti on aika lähellä puolta miljoonaa euroa, hän lisää.

Seurassa osataan kasvattaa hyviä pelaajia. Hyvä kasvattaminen ja opettaminen on espoolaisen seuran syvässä DNA:ssa.

– Täällä on aina ollut hyvää valmennusta. Olen itse saanut kokeilla rajojani ja minulle on annettu vastuuta kasvaa, Aamos Laavainen kertaa.

– Divisioona A:ssa on tällä hetkellä vain yksi kasvattajaseura meidän lisäksi. Keväisin meidän pelaajille on aina kysyntää niin kansallisesti kuin kansainvälisesti, päävalmentaja kehuu seuran kasvattajatoimintaa.

Kaikki edustusjoukkueen valmentajat ovat mukana myös nuorempien junioreiden ohjaamisessa.

– Tarjoamme mahdollisuuden kehittyä nimenomaan täällä lähellä kotia, kokopäivätoiminen valmentaja Heinonen tiivistää.

Aamos Laavainen haluaa tehdä isolla sydämellä uutta espoolaista tarinaa. Hongassa on viimeksi taisteltu mestaruudesta runsas 20 vuotta sitten, tuolloin joukkue voitti hopeaa. Tuota ennen joukkue saavutti vuosina 1996–1998 kolmesti pronssia.

Onko Laavainen se pelaaja, joka nostaa kasvattajaseuransa takaisin parrasvaloihin jää nähtäväksi.

– Miesten otteluissa pitää saada heittoa vieläkin pelottavammaksi. Voimatasoja pitää vielä saada lisättyä, 204 senttinen jässikkä tiivistää omat kehityssuunnitelmansa.

Edit 24.1. klo 11.46. Korjattu sukunimivirhe sitaatissa ja korjattu kuvatekstiä.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut