Maastopyöräilijöiden kimppa-ajoista tuli Espoossa ilmiö – "Alkuun ei tarvita kuin pyörä ja kypärä"

Pyöräily: Jerry Novotnyn perustaman ryhmän jäsenet tekevät yhteislenkkejä. Pandemia pisti vain hetkeksi kapuloita rattaisiin.

Ennen kesällä pyöräiltiin ja talvella hiihdettiin. Nykyisin kumpikin laji on siirtynyt ympärivuotiseen rytmiin ja niitä voi harrastaa juuri silloin kuin huvittaa.

Kolme vuotta sitten Suomeen muuttanut, Tšekissä syntynyt Jaroslav ”Jerry” Novotny päätti pari vuotta sitten kerätä yhteen maastopyöräilystä kiinnostuneita ihmisiä ajamaan yhdessä.

Syntyi Facebook-ryhmä, johon on pikkuhiljaa liittynyt jo satakunta innokasta pyöräilyn harrastajaa.

– Laitoin ensimmäisen kerran verkkoon ilmoituksia 2020. Hyvin käyntiin lähtenyt homma jouduttiin keskeyttämään pandemian takia. Viime vuonna jatkoimme ilmoittelua ja yhdessä ajoa, Novotny kertaa.

Lenkit lähtevät aina samasta paikasta Espoontorin Pyörän edestä Espoon keskuksesta.

– Se johtuu lähinnä siitä, että tässä on hyvät parkkipaikat ja paljon erilaisia reittivaihtoehtoja, Novotny summaa.

Isä Ari Tiinus perusti Espoontorin Pyörän 1988. Tänään liikettä ohjaa poika Sakari Tiinus, jonka mukaan hän ja Novotny halusivat yksinkertaisesti kerätä pyöräilevää porukkaa yhteen.

– Vastaavanlaisia ryhmiä maastopyörän harrastajien keskuudessa emme ole havainneet, Tiinus kertoo.

Novotny tuntee pyörät, sillä hän on mekaanikkona Tiinusten liikkeessä.

Ryhmäajoilla ja pyöräliikkeellä ei silti ole mitään kaupallista yhteistyötä keskenään.

Tiinuksen mukaan erilaista porukkaa on liittynyt yhteislenkeille laidasta laitaan. Se onkin hänen mielestään jutun rikkaus.

Pyöräilyn suosio on viimeisen kymmenen vuoden aikana kasvanut räjähdysmäisesti. Yksi syy löytyy kaupunkien halusta parantaa pyöräilyn olosuhteita.

Maastopyöräily on monelle liikkujalle houkutteleva tapa luonnossa liikkumiseen. Se on monipuolinen harrastus, jonka voi aloittaa matalalla kynnyksellä. Lajia voi harrastaa missä päin Suomea tahansa ja erilaisia maastoja on rajattomasti.

– Alkuun ei tarvita kuin pyörä ja kypärä, Novotny vakuuttaa.

Pyöräily on turvallista nivelille. Raittiissa ilmassa maisemat vaihtuvat eikä aika tule pitkäksi. Novotnyn järjestämät kimppa-ajot kestävät pari tuntia.

Espoossa pääsee ajamaan luontoon lähes kaikkialta. Laji soveltuu niin lapsille, nuorille kuin vanhemmille. Maastopyörää voi polkea kesät talvet – talviajonkin suosio on pikkuhiljaa kasvattanut suosiotaan.

– Lenkkivaihtoehtoja vaihdellaan aina fiiliksen mukaan. Ihmisillä on eri suosikkireittejä ja näin tutustutaan alueeseen monipuolisesti, Tiinus kertoo.

Ryhmän perustajat toivottavat kaikki iloisella mielellä mukaan ikään, sukupuoleen tai taitotasoon katsomatta. Kaverukset lisäävät, että mukaan voi tulla myös sähköpyörällä.

Ryhmä kokoontuu yleensä kahden viikon välein lauantaisin. Ennen lenkkiä ilmoitetaan aina tulevan ajon vaatimustasot.

Niin sanottuja polkuvaikeuksia on kaksi: helppo ja haastava. Lisäksi vauhdin voi valita rauhallisen ja nopean väliltä – eli jokaiselle jotain.

Yhteislenkit suunnitellaan turvallisiksi. Novotnyn repusta löytyvät niin pyörän pikahuoltoon tarvittavat välineet kuin myös ensiapulaukku.

– Pitää olla kaikkeen varautunut, Novotny hymyilee.

Pyöräily

Helppo aloittaa

Kaiva vanha pyöräsi kellarista ja lähde luontoon ajamaan, muista laittaa kypärä päähän.

Pyöräillä voi joko yksin tai ryhmässä.

Ole utelias ja valitse rohkeasti erilaisia reittivaihtoehtoja.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut