Urheilu: Maastohiihtäjä Jasmi Joensuun tärkeä päivä on 8. helmikuuta.
Suomen maastohiihtäjät matkustivat Pekingiin viime viikon keskiviikkona. Kisajoukkueessa mukana oleva Jasmi Joensuu kilpaili viimeisen kerran ennen olympialaisia 18.–19. tammikuuta Vantaan Hakunilassa hiihdetyissä Suomen cup -kisoissa. Hän otti perinteisen vitosella ylivoimaisen voiton.
Puolitoista viikkoa aiemmin hän oli hiihtänyt Imatralla parisprintissä Anni Kainulaisen kanssa VHS:n seurahistorian ensimmäisen naisten SM-kullan ja perinteisen kympillä ensimmäisen henkilökohtaisen Suomen mestaruutensa.
Pekingissä Joensuun tärkeä päivä on 8. helmikuuta. Silloin kilpaillaan olympialaisten sprintit.
Joensuu vietti Hakunilan Suomen cupin jälkeisen ajan Vantaalla. Osa hiihtäjistä leireili ennen Pekingiin lähtöä Italiassa.
– Koin, että saan olla Vantaalla vanhempieni luona paremmassa koronakuplassa ja silti tehtyä laadukkaita treenejä, Joensuu, 25, kertoi ennen kisamatkaa.
Olympialaduille Joensuu lähtee ensisijaisesti sprinttihiihtäjänä ja kenties viestikvartetin jäsenenä. Itse hän haluaa vieläkin enemmän.
– Kauden alussa asetin kovan tavoitteen: neljä matkaa Pekingissä. Tuli mitä tuli, kunnioitan valmennusjohdon päätöstä. Ainakin tähän asti ne ovat olleet minun kohdallani reiluja.
Joensuu on joka tapauksessa itsekin sitä mieltä, että tulee todennäköisesti tekemään uransa parhaat saavutukset sprinteissä.
– Mutta haluaisin, että minut muistetaan muutenkin kuin sprintterinä.
Koronan varjo roikkuu synkkänä myös Pekingin olympialaisten yllä.
– Koronakuplasta huolimatta olen pyrkinyt elämään mahdollisimman normaalisti liikaa stressaamatta. Pekingissä ehtii varmasti stressata ihan tarpeeksi.
Jo pari vuotta Rovaniemellä asustellut mutta Vantaan Leinelässä kirjoilla oleva Joensuu vaihtaa maalis–huhtikuun vaihteessa viralliseksi asuinkunnakseen Rovaniemen.
– Muutamme silloin avomieheni Juho Simosen ja puolitoistavuotiaan Keijo-koiramme kanssa omaan rivitaloasuntoon.
Vantaan Hiihtoseuraa hän silti edustaa jatkossakin.
– Pysyn VHS:n urheilijana kilpaurani loppuun asti ja vantaalaiseksi tulen itseäni yhä kutsumaan, Joensuu lupaa.