Teresa, 19, innostui 1980-luvun hittilajista – "Kaikki likoon, kun kropasta vielä löytyy puhtia"

Urheilu: Teresa Kortelaisen treenaama aerobic on nyt erilainen laji kuin vuosikymmeniä sitten.

Kuka muistaa vielä aerobicin? Laji tuli tunnetuksi kultaisella 1980-luvulla Jane Fondan johdolla. Aikanaan supersuosituksi muodostunut laji rantautui myös Suomeen ja jokainen itseään kunnioittava ryhmäliikuntasali tarjosi kaikkien haluamia aerobic-tunteja. Nyt lajin suosio on jälleen kasvamassa.

Teresa Kortelainen, 19, haluaa käyttää kaiken liikenevän ajan noustakseen kilpailemaan kansainväliselle tasolla.

Aerobicin kultakausi Suomessa jatkui vielä 1990-luvulle, kun Tuuli Matinsalon riemukulku lajin ehdottomalla huipulla huipentui useisiin arvokisavoittoihin. Vuonna 1999 vuoden naisurheilijaksi valittu laji-ikoni voitti peräti kaksi maailmanmestaruutta ja neljä EM-kultaa.

– Pitää laittaa kaikki likoon, kun kropasta vielä löytyy puhtia. Olen nuori ja tämä on intohimoni, ensimmäistä vuottaan aikuisten sarjoissa urheileva Kortelainen julistaa.

2000-luvulla syntynyt ja viime joulukuussa ylioppilaaksi kirjoittanut urheilija ei juuri muista Matinsaloa. Lajin pariin hänet houkutteli nuoresta alkaen aerobicia harrastanut sisko.

– Aloitin nuorena joukkuevoimistelijana, siirryin aerobiciin seitsemän vuotta sitten vasta 12-vuotiaana, sanoo helsinkiläisurheilija.

Kortelaisen mukaan yksikään voimisteluseura Helsingissä ei tarjoa aerobictoimintaa. Pääkaupunkiseudulla ainoastaan Vantaan Voimisteluseurasta löytyy lajivalmennusta.

– Tiedän Helsingistä vain muutaman juniorin, jotka harrastavat lajia.

Tuuli Matinsalo kilpaili lajissaan aikanaan eri säännöillä ja eri lajiliiton (FISAF) alla kuin Kortelainen.

– Ennen laji oli enemmän fitness-urheilua, voima oli keskeinen lajiominaisuus. Nykyisin tämä on enemmän teknistä ja muutenkin siistimpää, Kortelainen tietää.

Kilpailuissa urheilija tekee puolentoista minuutin suorituksen. Esitykseen sisältyy askelsarjoja ja vaikeusliikkeitä, jotka voivat olla esimerkiksi hyppyjä, punnerruksia ja voimaosia musiikin tahdissa.

– Tänään tuomarit seuraavat eritoten nilkkojen ja polvien linjoja, niiden pitää olla suorassa.

Aerobicissa on neljä eri sarjaa: yksin esiintyminen, trio (kolme), ryhmä (5 henkilöä) ja pariaerobic, jossa keskenään ovat nainen ja mies.

– Minä kisaan yksäreissä ja triossa.

Laji on äärimmäisen haastava. Parhaimmillaan esityksessä hypätään korkealle ja tullaan suoraan alas punnerrusasentoon.

– Olen onneksi säästynyt suuremmilta vammoilta. Vasta viime aikoina olen alkanut lisäämään voimaa harjoitteluun. Ranteet ovat joskus kovilla, Teresa Kortelainen kertoo lajin vaativuudesta.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut