Salibandy: F-liigan joukkueet ovat kahlanneet kauden jatkuvassa epätietoisuudessa. Lopulta sekä Oilers että Indians lunastivat paikan pudotuspeleihin. Indiansin Aaro Astala haluaa finaaleihin.
Vaikka F-liigan edellinen kausi oli outo, ja pelejä pelattiin paljon tyhjille katsomoille, tämä kausi ei ole ollut juurikaan auvoisempi.
Otteluita on aika ajoin jouduttu siirtelemään koronatartuntojen takia. Pelejä on siirretty myös siksi, että joukkueellinen pelaajia on altistunut tai sairastunut koronaan.
Tilannetta kuvaa hyvin se, että viikko ennen runkosarjan päätöstä osalla joukkueista on vain yksi ja toisilla neljä peliä pelaamatta 26 runkosarjan ottelusta.
F-liigan runkosarjan viimeiset ottelut pelataan 13. maaliskuuta.
Ennen kautta ennakoimme Länsiväylässä, että Oilers löytää tiensä finaaliin. Samoin uumoiltiin, että paikallisvastus Westend Indians liitelee öljymiesten kannassa jouhevasti pudotuspeleihin.
Tästä kaudesta "inkkareilta" odotettiin paljon. Onhan joukkue pelannut pitkään yhdessä ja siltä löytyy leveähkö pelirosteri.
Valmentajamme ovat saaneet meidät keskittymään oleelliseen.
Aaro Astala, Westend Indians
Lue, miten LV:n Jari Kostiainen ennusti tulevaa F-liigakautta viime syksynä
Kausi ei ole mennyt ihan odotusten mukaisesti. Vielä runsas viikko sitten kumpikin joukkue joutui ynnäilemään pisteitä ja sitä miten runkosarja päättyy. Lopulta molemmat selvittivät tiensä pudotuspeleihin.
Pandemia on aika ajoin tuottanut harmaita hiuksia espoolaisjoukkueiden valmentajille. Ketä voi laittaa kentälle, kuka on karanteenissa? Ja tämän päälle vielä muut loukkaantumiset.
Oilersin kulmapelaajan ja MM-kisoissa upeasti esiintyneen Rasmus Kainulaisen poissaolo joulukuun jälkeen on haitannut joukkueen tehoja.
Westend Indiansin yhdeksi suurimmista vastuunkantajista on noussut Valtteri Kainulaisen tutkaparina pelannut Aaro Astala.
– Hengailemme paljon yhdessä vapaa-ajallakin. Olemme pelanneet nyt noin neljä vuotta lähes jokaisen pelin yhdessä. Kemiat toimivat, Astala kehuu.
Heimolaisten otteet kuluvalla kaudella ovat aavistuksen ailahdelleet. Alku lähti hyvin, mutta MM-kisojen alla peli sakkasi. Uuden vuoden alku on taas ollut nousujohteisempaa.
Astala kertoo, että juuri ennen MM-kisoja oli jaksoja, jolloin harjoituksissa saattoi olla vain kymmenen pelaajaa. Pelejä siirtyi, ja välillä vain harjoiteltiin.
– Pelit tuovat aina oman jännitteensä harjoitteluun. Pidemmät harjoittelujaksot heikentävät keskittymistä ja ennen kaikkea kehittymistä. Jos näköpiirissä ei ole peliä, harjoittelu ei kohdistu suoraan mihinkään.
Maajoukkueen portteja usein kolistellut hyökkääjä on ennen tätä kautta ollut usein enemmän tai vähemmän loukkaantunut.
Nyt loukkaantumiset näyttäisivät olevan taakse jäänyttä aikaa, ja peli kulkee. Tällä kaudella Astala on nakuttanut 23 otteluun 15+26 pistettä.
Astala haluaa finaaleihin. Sitä haluaa koko heimolaisten jengi.
– Olemme valmistautuneet jo pidemmän aikaa pudotuspeleihin. Tavoite on pelata finaalissa. Valmentajamme ovat saaneet meidät keskittymään oleelliseen, kehitämme peliämme nimenomaan tulevaa varten, Astala valaa uskoa salibandykevääseen.