Suomalainen lajilegenda kommentoi Vladimir Putinin kohtelua – "Oli oikein, että häneltä otettiin titteli pois"

Judo: Juha Salonen sai uraltaan elinikäisiä ystäviä. Hän kumartaa päätökselle viedä Vladimir Putinilta lajin kunniapuheenjohtajuus.

Suomalainen judon lajilegenda Juha ”Pupu” Salonen vietti lapsuutensa Lauttasaaressa touhuten kaikkea mahdollista, kunnes judo vei mennessään.

Vuodesta 1992 Salonen on ollut espoolainen. Muutto Lauttasaaresta ajankohtaistui, kun Salosen oma perhe alkoi kasvaa.

– Iso osa ystävistänikin muutti kauemmaksi Espooseen, kun alkoi tulla perheenlisäystä. Nyt voisi jo katsella Lauttasaaren suuntaan takaisin, mutta hinnat ovat kohonneet viime vuosina aika lailla, viime vuonna 60 vuotta täyttänyt Salonen naurahtaa.

Espoon Vanttilassa asuvan judokan ammattilaisura alkoi jo varhain.

– Valitsin lukioon mennessä epäonnekseni pitkän matikan ja fysiikan. No, tunnit olivat samaan aikaan, kun minulla oli aamuharjoitukset. Jouluna olin jo ihan pihalla, hyväntuulinen Salonen muistelee.

Koulu loppui. Alkoi ammattilaisura.

Judokat eivät koskaan tuittuile tuomareille – eivät koskaan.

– Ammattilaisuus alkoi teemalla ’pappa betalar’, Salonen naurahtaa.

Pienessä Suomessa unohtuu helposti, että judo on maailmanlaajuinen laji. Tokion olympialaisissa voitosta kilpaili satakunta maata. Kilpailu huipulla on erittäin kovaa.

Salonen panosti harjoitteluun alusta lähtien. Hän teki 16 harjoittelumatkaa Japaniin. Pisin jakso oli kolme ja puoli kuukautta Tokain yliopistossa.

Salonen kilpaili ammatikseen 13 vuotta. Raskaassa sarjassa kilpaillut judoka lopetti 31-vuotiaana.

Kolmet olympialaiset ja useat MM-kilpailut otellut ammattilainen siirtyi kilpailu-uran jälkeen Suomen maajoukkueen päävalmentajaksi.

– Valmensin seuraavat kahdeksan vuotta aina vuoteen 2000. Sitten siirryin muihin tehtäviin urheilun ulkopuolelle ensi kertaa elämässäni, vähän päälle nelikymppisenä.

Tällä hetkellä Salosen työpaikka on Etelä-Suomen Media, jossa hän työskentelee mediamyynnissä Länsiväylä-lehdessä.

Salonen kertoo, että judon huippusuosio Suomessa oli 1970-luvun lopussa ja 1980-luvun alussa. Harrastajia oli parhaimmillaan 20 000. Sittemmin määrä on vuosien saatossa laskenut tasaisesti.

Päävalmentajavuosinaan Salonen kävi usein Venäjällä harjoittelemassa virolaisten judokoiden kanssa.

– Suomesta on vaikea saada ainakin isoja ukkoja harjoitteluvastustajiksi. Virolaisten kanssa oltiin paljon tekemisisissä ja heidän kauttaan tutustuimme venäläisiin judokoihin. Saatiin hyviä leirejä ja maailmanluokan harjoitusvastustajia.

Maailmanjärjestystä parhaillaan mullistava Venäjän presidentti Vladimir Putin tunnetaan suurena judon ystävänä. Kansainvälinen lajiliitto poisti häneltä juuri kunniapuheenjohtajuuden Ukrainan sodan takia.

– Oli oikein, että häneltä otettiin titteli pois. Judo pohjautuu toisten kunnioitukseen. Ennen ottelua on hyvin tarkka protokolla, myös tunteiden näyttäminen on rajattua. Judokat eivät koskaan tuittuile tuomareille – eivät koskaan, Salonen alleviivaa tiukkaa lajietiikkaa.

Putin on hyökkäyksensä takia menettänyt myös 9 danin mustan vyön, joka hänellä oli Taekwondossa.

Judossa Salosta kiehtoo taistelu ”urheilija urheilijaa vastaan”. Laji on erittäin tekninen ja hyvin erilainen kuin vaikka paini, jossa voimalla on iso merkitys. Naisten judosta tuli olympialaji 1988.

Vieläkö tatami kutsuu entistä ammattilaista?

– Olen käynyt höntsäilemässä kavereiden kanssa, kerran pari viikossa. Enemmänkin voisi käydä. Se on sellaista sosiaalista puuhastelua, vähän suunsoittoa ja pyörimistä, Salonen naurahtaa.

Judo on antanut Saloselle elämänpituisen yhteyden urheiluun, ammatin ja suuren määrän ystäviä Suomesta ja maailmalta.

Saavutukset

Paras suomalainen olympiajudossa

MM-kilpailut:

1981: pronssia, Maastricht

1991: 5. sija, Barcelona

EM-kilpailut:

1989: kultaa, Helsinki

1983 ja 1985: pronssia, Pariisi ja Hamar

1979: Edinburgh ja Lissabon 1980 nuorten EM-pronssia

Olympialaiset:

Los Angeles 1984.

Soul 1988: 7. sija (paras suomalaissijoitus olympiajudossa).

Barcelona 1992.

Suomen mestaruuksia 8.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut