Espoon Taitoluisteluklubin Rainbows päätti kautensa kirkkaimpiin mitaleihin

Espoon Taitoluisteluklubin minorijoukkue Rainbows päätti kautensa riemukkaisiin tunnelmiin, kun joukkue voitti kultaa muodostelmaluistelun kansallisten sarjojen loppukilpailussa Kouvolassa.

Rainbows luisteli loppukilpailussa kauniin Somewhere over the Rainbow -ohjelmansa. Puhdas suoritus palkittiin kauden toiseksi korkeimmilla pisteillä 36,21.

Muodostelmaluistelun kovasta suosiosta ja tasosta kertoo, että sarjassa kilpaili yhteensä 19 joukkuetta ympäri Suomen.

Rainbowsin kausi on ollut nousujohteinen. Valmentajat Sanna Tuomisalo, Sara Huuskonen, Roosa Latvala ja Antonia Arrakoski ovat valaneet itseluottamusta 10–13-vuotiaiden tyttöjen joukkueeseen, mikä on näkynyt jäällä.

Ensi kaudella osa kultajoukkueesta nousee SM-noviiseihin Blue Arrows -joukkueeseen. Suurin osa joukkueesta on tällä tietoa pysymässä Rainbowsissa.

Kultajuhlia joukkue vietti Matinlahden koululla tiistaina.

Espoon Taitoluisteluklubin toiminta on kasvanut tasaisesti. Kolme vuosikymmentä toiminut seura on vakiinnuttanut asemansa niin yksin- kuin muodostelmaluistelussa.

Seuran muodostelmaluistelun kiintotähti on SM-tasolla kisaava Lumineers, joka on Espoon Taitoluisteluklubin ja Espoon Jäätaitureiden yhteinen edustusjoukkue.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut