Kiekko-Espoo lähtee jatkopeleihin mestaruus mielessä – "Juniorit ovat hienosti täyttäneet kokeneempien pelaajien poissaoloja", sanoo kapteeni Toni Kähkönen

Kiekko-Espoo: Mestiksen runkosarja päättyi lauantaina. Nuorten pelaajien oivat otteet ovat olleet mieluista nähtävää.

Kiekko-Espoon kausi on edennyt suunnitelmien mukaan, vaikka korona sotkenut kuvioita tälläkin kaudella. Aika ajoin edustusjoukkueen paitoja ovat kantaneet seuran U20-joukkueen pelaajat.

Seuraikoni Toni Kähkönen, 35, vakuuttaa joukkueen lähtevän pudotuspeleihin vain yksi tavoite mielessä: mestaruus.

Kiekko-Espoon puolivälierät alkavat 2.4.

– Meillä on vahva motivaatio. Seuran juniorit ovat hienosti täyttäneet kokeneempien pelaajien poissaoloja, Kähkönen kehuu juniorituotantoa, jonka kasvatti hän itsekin on.

Kapteenina toimivan Kähkösen rooli on muuttunut vuosien kuluessa. Pian jo viimeisimpiä vuosiaan pelaava laitahyökkääjä kertoo uuden kasvattavamman roolin tuovan uutta virtaa omaankin pelaamiseen.

– On hienoa, kun voi auttaa nuorempaa ammattilaisuralle tähtäävää nuorta. Nuoret ovat erittäin vastaanottavaisia kaikille neuvoille. Kokeneemmat pelaajat opettavat niitä pieniä asioita, joilla voi vaikuttaa omaan terävämpään pelaamiseen joukkueen hyväksi.

Kähkösellä on takanaan yli 500 liigapeliä, joista suurin osa kotikaupungin Espoon väreissä. Hänellä kokemusta, josta ammentaa oppia nuoremmille.

– Isoin sarjojen välinen ero on nimenomaan pienissä asioissa, esimerkiksi syötöissä ja niiden vastaanottamisessa.

Kähkösen mukaan vauhti sarjojen välillä on sama. Erot syntyvät pelikäsityksessä.

– Liigassa peli on enemmän pelipaikkaorientoitunutta kuin Mestiksessä. Täällä voi sattua vähän mitä vain. Liigassa peli on kurinalaisempaa.

Jos Espoossa kannatellaan keväällä Mestiksen mestaruuspyttyä, valmentaja ja urheilutoimenjohtaja Kim Hirschovits saa etsiä tulevalle kaudelle taas nipun uusia pelaajia.

– Voittavista joukkueista aina joku pääsee eteenpäin ylemmälle sarjatasolle. Jos voitetaan mestaruus, se avaa monelle mahdollisuuden liigajoukkueiden tryouteille.

Korona ei hellittänyt tälläkään kaudella otetta viihdeteollisuudesta. Osansa kärsi myös jääkiekko.

– Yleisö ei ole vieläkään löytänyt tarpeeksi katsomoihin. Pelillisesti olemme onnistuneet hyvin, seuran puheenjohtaja Ami Rubinstein harmittelee.

Kaksi vuotta sitten tammikuussa Suomisarjan Kiekko-Espoo–FoPS-ottelua seurasi 1 200 katselijaa. Tällä kaudella on ollut haasteellista saada lehtereille viittä sataa silmäparia.

– Se on tietenkin monen tekijän summa. Ihmisten tottumukset ovat pandemiavuosien aikana muuttuneet, puheenjohtaja arvioi.

Kiekko-Espoo ilmoitti vuosi sitten, että se haluaa olla liigakelpoinen yhteisö kolmen vuoden sisällä. Urheilullisesti seura on ottanut harppauksia.

– Yleisö elävöittäisi ottelutapahtumia ja toisi paljon kaivattua vahvempaa taloutta.

Mestis

Yleisökato vaivasi

Kaudella 2021–2022 Mestiksessä on ollut noin 165 000 hengen yleisö. Täydessä sarjassa osa peleistä pelattiin ilman yleisöä.

Kaudella 2020–2021 yleisö oli 44 539. Pelien määrä todella pieni ja osa pelattiin ilman yleisöä.

Kaudella 2019–2020 yleisöä oli 228 818. Kausi jäi kesken keväällä.

Kannattajat

Joukkueen faniryhmällä hyvät tunnelmat

Kiekko-Espoo kannattajaryhmän puheenjohtaja Heidi Liukkonen sanoo olevansa iloinen joukkueen menestyksestä tähän asti. Sen sijaan katsomoiden tyhjät penkit ovat harmittaneet.

– Olen pettynyt alhaisiin yleisömääriin, joukkue ansaitsisi enemmän tukea yleisöltä. Hienoa on ollut nähdä nuorten pelaajien ottavan vastuuta, kun on pitänyt paikata kokeneempien pelaajien poissaoloja.

Minkälaista kevättä kannattajat odottavat pelillisesti?

– Never give up! Odotan, että joukkue tekee aina kaikkensa, ei anna periksi ja taistelee kiekosta loppuun asti.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut