Mestari Jean Feller on saavuttanut taekwondossa toiseksi suurimman vyöarvon, jonka lajissa voi saada.
Master's TKD ry:n tiedotteen mukaan maailman vanhin taekwondon kattojärjestö International Taekwon-Do Federation (ITF) on myöntänyt Fellerille 8. danin eli kahdeksannen asteen mustan vyön.
8. danin vyöarvo on samassa maailmanliitossa myös toimintaelokuvista tutulla Chuck Norrisilla.
Feller vitsaileekin tiedotteessa, milloin mahtaa tulla kutsu toimintaelokuvien rooleihin uuden vyöarvon myötä.
Korkeinta 9. danin vyöarvoa Fellerin on mahdollista tavoitella kahdeksan vuoden päästä. Saavutus olisi Suomessa ensimmäinen suurmestarin arvo ITF Taekwondossa.
Feller on tehnyt mittavaa lajityötä taekwondon parissa Suomessa. Feller perusti ensimmäisen seuran vuonna 1995 Kirkkonummen Veikkolaan.
Toiminnassa olevia seuroja on edelleen ympäri Suomea. Feller on myös kansallisen kattojärjestön perustaja, joka on perustettu vuonna 2002. Järjestö viettää tänä vuonna 20-vuotissyntymäpäiviä.

ITF Tkd Liitto ry on Suomen Taekwondoliitto ry:n jäsenyhdistys ja myös Suomen olympiakomitean alainen järjestö.
Vyöarvon myönsivät maailmanliiton hallitus yhdessä suurmestareiden kanssa ympäri maailmaa. Feller on myös maailmanliiton teknisen komitean sekä juniori- ja veteraanikomitean jäsen ainoana lajin historiassa Suomesta.
Merkille pantavaa on, että Feller on suorittanut kaikki lajin opettaja-arvot 4. danista lähtien aina etelä- tai pohjoiskorealaiselle suurmestarille ainoana suomalaisena.
Fellerillä on myös pitkä ura personal trainerinä. Hän on suorittanut myös valmennuksen erikoisammattitutkinnon.
Toukokuussa 57 vuotta täyttävä Feller kertoo harjoittelevansa lähes päivittäin. Älykellon mukaan viime vuoden toukokuusta on tähän mennessä kertynyt lähes 500 tuntia harjoittelua.
Työ lajin parissa jatkuu ja Fellerin luoma lajin harjoittelua tukeva seminaarimalli on tiedotteen mukaan saanut runsaasti kiinnostusta kansainvälisellä tasolla.
Edit: lisätty tarkentava tieto, että 9. danin vyö olisi ensimmäinen suurmestarin arvo ITF-Taekwondossa Suomessa. Korealainen Dae-Jin Hwang on saavuttanut 9. Danin eli suurmestarin arvon aiemmin WTF-Taekwondossa ensimmäisenä Suomessa.