Ultrajuoksija Noora Honkalan tähtäin on elokuun sadan kilometrin MM-kisoissa.
Ultrajuoksija Noora Honkalan kesäkausi alkoi komealla voitolla, joka tuo lisää itseluottamusta elokuun MM-kisoja ajatellen.
Lohjalainen voitti äskettäin Sloveniassa Kranjissa käydyn kuuden tunnin juoksun. Kilpailussa toisena lajina oli 12 tunnin juoksu.
Honkala voitti sekä naisten että miesten sarjan osallistujat tuloksella 75, 946 kilometriä. Isäntämaan miesten sarjan voittajan Ales Debeljakin tulos oli 74,704 kilometriä.
Olosuhteet kilpailussa oli haastavat, sillä juoksijat kisasivat yli 30 asteen helteessä.
– Kova kisa oli, jossa kuuma ja kostea ilma asetti omat ehtonsa päivälle. Olin ajatellut, että maailmanennätys, 85,5 kilometriä olisi tällä kunnolla ollut hyvinkin realistinen, mutta jo matkan alkuvaiheilla totesin, että tänään ei niihin kilometreihin päästä. Lopun matkaa huolehdin, että miesten sarjan voittaja pysyi takanani, Honkala kuvaili kisan olosuhteita Länsi-Uusimaa-lehdelle.
Kuuma ja kostea ilma asetti omat ehtonsa.
Noora Honkala
– Kanssakilpailijat kävivät uimassa välillä suihkulähteessä, minä pidin huivista tehtyä jääpalapussia niskassani, mutta tuntui, että huivikin lämpeni ennen kuin jäät olivat sulaneet, Honkala kertoi Länsi-Uusimaalle.
Kilpailuun oli saatu mukaan nimekkäitä ultrajuoksijoita Euroopasta.
Honkala kertoi, että Slovenian kisa oli hienosti järjestetty ja ultrajuoksun huiput pääsivät vaihtamaan ajatuksia ennen kisaa järjestetyssä paneelikeskustelussa.
Puhumassa oli myös moninkertainen ultramatkojen maailmanennätysmies Yiannis Kouros, jota ei ole hetkeen kisapaikoilla enää nähty.
Honkalan seuraavat isot kisat ovat elokuussa järjestettävät sadan kilometrin MM-kisat. Siitä reilun kuukauden päästä Honkala osallistuu jälleen legendaariseen Spartahloniin Kreikassa.
Viime vuonna lohjalainen juoksi hurjan matkan, 246 kilometriä aikaan 26,26,48 ja sijoittui kolmanneksi.
– Edessä on nyt treenipainotteinen kesä. Saatan juosta puolikkaan tai kokopitkän maratonin vielä testatakseni vauhtikestävyyttä, mutta olen MM-kisoja odottanut niin pitkään, että sinne on nyt tähtäin, Honkala kertoo.
Miesten 12h kilpailussa vahvin oli isäntämaan Uros Srnec tuloksella 146,004 km.
Suomen Timo Marjomäki oli 12 tunnin kilpailussa viideskymmenes tuloksella 64,690 kilometriä.
Naisten 12 tunnin kilpailun voitti puolalainen Patrycja Bereznowska tuloksella 131,452 kilometriä.