BMX Racing eli pyöräkrossi on kasvava nuorten ja lasten laji.
Hiekka pöllysi ja vauhdin hurman saattoi aistia Espoo Bike Clubin järjestämällä BMX racing-leirillä Matinkylän urheilupuistossa kesäkuun alussa.
Onni Kaattari, 13, ja Viola Holopainen, 11, todistivat molemmat yhteen ääneen, että lajissa nimenomaan kiehtoo vauhti.
– Huippua olla täällä leirillä. Olen saanut uusia kavereita ja oppinut uusia juttuja, Kaattari iloitsee.
Kaattari on BMX-pyöräillyt neljä vuotta. Pyöräilyn lisäksi hän harrastaa jääkiekkoa.
Latokaskessa asuva Kaattari haluaa oppia lisää kaarreajosta. Haastavinta on löytää oikeita ajolinjoja.

Holopaisen tausta on maantie- ja maastopyöräilyssä. Pian paljastuu, että harrastuksia on enemmänkin.
– Pelaan jalkapalloa, tanssin, koodaan ja pelaan tennistä. Myös triathlonia olen kokeillut, ensi kertaa BMX-pyörää kokeileva Holopainen ynnää.
BMX racing -pyöräily on Suomessa verrattain nuori laji, joskin BMX-pyöriä näki lajin harrastajilla jo 1980-luvulla. Espoo Bike Clubin toiminnanjohtaja Sini Savolainen sanoo, että laji kiinnostaa nyt varsinkin nuoria.
– Meillä on Espoossa jäseniä noin sata, heidän keski-ikänsä on noin 11 vuotta.
Leirillä opetetaan muutakin kuin BMX racing -ajamista. Viikon aikana opetellaan myös muita pienpyörien lajityyppejä kuten trialia ja BMX freestyleä.
– Meillä on täällä elementtejä ja materiaalia, joilla lapset saavat itse rakentaa temppuradan. Radoilla opetellaan muun muassa nostamaan etu- ja takarengasta sekä tasapainoilemaan.
Savolainen kertoo, että BMX-pyöräilyssä keskittyminen ei saa herpaantua hetkeksikään. Keskittyminen onkin suurin haaste lapsille ja nuorille.
– Siinä on yksi syy, miksi leiri alkaa vasta puolelta päivin. Lapset saapuvat tänne levänneinä ja ovat syöneet lounaan ennen harjoituksia. Leiri kestää neljä tuntia.
Kaatumisiakin sattuu. Siksi nuorilla on kypärät ja asiaankuuluvat varusteet.
Kaikki on mietitty tarkasti, jotta lapsilla on turvallista opetella lajin alkeet. Pyöräkrossin neljä tärkeää elementtiä ovat porttilähtö, pumppaus, kaarreajo ja pienet hypyt.
– Täällä opituista taidoista on hyötyä myös tavallisessa liikenteessä liikkumiseen ja ympäristön havainnoimiseen.

Maantiepyöräilyn tähti ja Ranskan ympäriajon pistekilpailun seitsenkertainen voittaja Peter Sagan kilpaili myös nuorena BMX racingissä.
Lajin tulevaisuus on hyvä. Ratoja tulee koko ajan lisää ympäri maata.
– Meillä seura on panostanut kokopäivätoimiseen työntekijään toisen seuran kanssa yhteispalkkauksena. Näin saamme mahdollisuuden tehdä toimintaa entistäkin ammattimaisemmin, Savolainen iloitsee.