Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Perinteikäs espoolainen pursiseura pitää yllä 116 vuotta jatkunutta perinnettä – "Tässä oppii paljon muutakin kuin purjehtimaan"

ESF:n klubitalolla pitää kiirettä lasten purjehduskoulussa. Koko seura sai alkunsa lasten aloitteesta 1906.

Esbo Segelföreningin, tuttavallisemmin ESF:n, purjehduspaviljongilla käy kova tohina.

Seuran kesäleirit lapsille ja nuorille täyttävät rannat sekä seuran majoitustilat neljän viikon ajan seuran kotisaarella lähellä Amiraalinsatamaa.

Vera Enoksson, 12, ja Jonas Aminoff, 11, aloittivat purjehtimisen noin seitsemänvuotiaana. Kumpikaan ei enää muista, monettako kertaa on leirillä, mutta perinteinen kesän aloitus jaksaa yhä innostaa.

Kaksikolle purjehtimisen alkeet ovat tuttuja, mutta aina oppii jotain uutta.

– Tällä kertaa olen oppinut liikkeelle lähtöä. Olen myös oppinut laittamaan purjetta parempaan asentoon tuulen mukaisesti. Parasta täällä ovat kaverit, Enoksson sanoo ja taputtaa kaveriaan Jonasta hartioille.

Jonas Aminoff muistaa, että ennen on tullut törmäiltyä mutta alkeelliset virheet ovat jääneet vähemmälle.

– Osaan paremmin katsoa ja tarkkailla tuulta ja tehdä vastakäännöksen sen mukaisesti aiempaa paremmin. Samoin reitinvalinta on nykyisin helpompaa, enkä tosiaan ole enää vähän aikaan törmäillyt kehenkään.

Seuran junioripäällikkö Jarkko Vehviläinen kertoo, että kesän leirit ovat 7–14-vuotiaille ja kaikki lapset ovat tervetulleita. Uimataito on ainoa vaatimus.

– Täällä opetellaan, miten vene toimii ja miten sen kanssa ollaan luontevasti eri olosuhteissa, vaikka tuuli olisi kova. Ratkaisut veneessä olisi hyvä tehdä ikään kuin automaattisesti, junioripäällikkö selittää.

Rannan tuntumassa 7–13-vuotiaita purjehtijoita valmentaa 17-vuotias Oscar Kinnala.

– Leirillä olevien lasten tulisi osata edetä turvallisesti vesillä pisteestä a pisteeseen b. Tavoitteena on myös oppia merimerkit ja osata lukea ympäristöä sekä huomioida muita purjehtijoita ja veneilijöitä, Kinnala taustoittaa.

Lasten käyttämä jolla on yleisesti ensimmäinen kosketus purjehtimiseen.

Valmentaja Antton Eklund, 24, on syntynyt purjehdusperheeseen. Hänen äitinsä Bettina Lemström on sijoittunut neljänneksi 470-luokassa olympialaisissa. Eklund sanoo, että purjehdus opettaa lasta päätöksentekoon.

– Jollalla purjehtiessaan lapsi on itse vastuussa tekemistään päätöksistä. Tilanteet ja tuuli muuttuvat koko ajan. Tässä oppii paljon muutakin kuin purjehtimaan, Eklund kehuu lajin moninaisuutta.

ESF:n keskiviikkokisat ovat klassikkoja. Seura on perustettu keskiviikkokisojen ympärille vuonna 1906.

Pentalan rannoilla viihtyvä Mark ”Knäppe” Musgrove, 70, on maailmalla paljon kisoja kiertänyt purjehtija. Hän osallistui ensimmäisen kerran keskiviikkokisoihin 10-vuotiaana 1961.

– Jos tuosta Maren salmesta pääsee läpi, niin voi purjehtia missä vain, Musgrove osoittaa kädellään salmen suuntaan ja nauraa.

Musgrove sanoo, että ESF:n perustan loivat alaikäiset lapset, jotka halusivat purjehtia ja kokoontua täällä Espoon saaristossa.

– Keskiviikkokisa on seuran pitkän historian DNA:ssa vahvasti. Lasten ja nuorten ohjaaminen on koko seuran sydän.