Kultaleijona Jere Sallisen valmistautuu jo seuraavaan kauteen –  "Täällä Espoossa on mahtava liikkua"

Jääkiekon kaksinkertainen maailmanmestari sai kiekko-oppinsa Espoon Jäähongassa.

Loppuvat ne juhlat maailmanmestareillakin.

Sveitsin pääsarjassa EHC Bielin joukkueessa pääsääntöisesti laidalla pelaava Jere Sallinen puki työhaalarit päälle heti kesäkuun toisella viikolla.

Harjoitukset alkoivat tutuissa maisemissa Espoonlahdessa.

– Meitä on joukko espoolaisia kiekkoilija, jotka treenaamme Espoonlahdessa. Harjoitellaan ryhmässä muun muassa kahvakuulaa ja nopeutta. Voimaharjoittelut teen oman ohjelman mukaisesti, lisäksi meillä on vapaaehtoisia jäitä, Sallinen, 31, kertoo kesäpuuhistaan.

Harjoituksia on jo usean vuoden ajan vetänyt Matti Kurunsaari.

Ammattikiekkoilijan kesäloma on lyhyt. Sallinen lähtee takaisin työpaikalleen Sveitsiin jo heinäkuun lopussa. Ulkomaalaisvahvistuksen pitää olla hyvässä kunnossa ja valmis pelaamaan heti elokuussa.

– Kausi on ollut pitkä. Tällä hetkellä pidän lähinnä kuntoa yllä, Sallinen sanoo.

Urheilija tykkää liikkua lomallakin. Sallisen kesäohjelmaan kuuluu perinteisen mökkeilyn lisäksi golf, padel ja pyöräily.

Valehtelisin, jos sanoisin, ettei ole paineita.

– Täällä Espoossa on mahtava liikkua. Olosuhteet on tehty hyviksi. Aamulla kävin fillarilenkillä, pyöräpolut olivat hienossa kunnossa. Ulkokuntosaleja on monessa paikkaa, ja tennistä ja fudista on mahdollisuus pelata useilla kentillä, Sallinen kehuu kotikaupunkiaan.

Tapiolan golfkentän läheisyydessä asuva maailmanmestari muistelee lämmöllä kevään Tampereen MM-kotikisoja. Sallisen mukaan tunnelma peleissä ja kaupungissa oli ainutlaatuinen.

– Jokainen ottelu taisi olla loppuunmyyty. Kisojen ollessa ulkomailla tunnelma ei ole läheskään sama. Otteluissa faneilla oli hienosti sinivalkoisia pelipaitoja päällä, jopa oma isäni oli pukeutunut sellaiseen finaaliottelussa.

Sallinen on pelannut lähes kahdeksan vuottaa maajoukkueessa. Hän on voittanut kaksi maailmanmestaruutta ja kaksi MM-hopeaa.

Mikä tekee Suomesta niin ylivertaisen kiekkomaan tällä hetkellä?

– Jokainen pelaajamme osaa kollektiivisen pelitapamme. Lyhyesti kirjattuna se on, että vastustajalle ei haluta antaa maalipaikkoja. Hyökkäyksen jälkeen vastustajalle ei yksinkertaisesti anneta ylivoimaa heidän hyökätessään.

Jääkiekkokartta meni uusiksi Venäjän aloitettua Ukrainan hyökkäyssodan helmikuussa. Lähes kaikki ulkomaalaiset pelaajat lähtivät pois KHL-sarjasta.

Jere Sallisella on kahden vuoden sopimus EHC Bielin kanssa. Hänen valmentajansa on espoolaistaustainen ja juniorivuosiltaan tuttu Antti Törmänen.

– Onneksi tein sopimuksen aikanaan. Nyt on paljon hyviä pelaajia vapaana markkinoilla, Sallinen sanoo.

Sveitsin sarjassa ulkomaalaiskiintiö kasvoi täksi kaudeksi neljästä kuuteen ulkomaalaisvahvistukseen. Ulkomaalaisilla on aina kovat paineet onnistua vieraassa maassa.

– Valehtelisin, jos sanoisin, ettei ole paineita. Sveitsiinkin on vaikea päästä pelaamaan, varsinkaan nykyään. Seuroilla on valinnanvaraa pelaajista ja kilpailu on kovaa, Sallinen alleviivaa.

Miten Sveitsin liiga eroaa kotoisasta Liigastamme?

– Suomessa pelaaminen on kurinalaisempaa. Sveitsissä pelataan niin sanottua luomulätkää, pelaajat saavat tehdä omatoimisesti enemmän ratkaisuja kentällä.

– Joskus se näkyy sellaisena päädystä päätyyn luistelemisena. Taitoa sarjassa löytyy paljonkin, Sallinen tiivistää

Haastattelun jälkeen hän suuntaa Ilmatar Areenan pihalle rupattelemaan ex-pelikaverinsa Camilo Miettisen kanssa.

Kuka?

Jere Sallinen

Ammattijääkiekkoilija vuodesta 2007. Ensimmäinen Liigaseura Espoon Blues.

Myös velipoika Tomi, 33, on ammattijääkiekkoilija. Hän on keskushyökkääjä, joka pelasi viime kaudella SHL:ää Brynäs IF:ssä.

Veljekset olivat samaan aikaan 2014 MM-kisajoukkueessa Valko-Venäjällä.

Jare Sallisen MM-kisamenestys:

Slovakia, 2019 – kultaa

Suomi, 2022 – kultaa

Latvia, 2021 – hopeaa

Valko-Venäjä, 2014 – hopeaa.

Lähde: Elite Prospects

Mainos: HotLips

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Vaalimainoksesi mukana bussimatkoilla ja aamupalapöydissä

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut