Ohjattu liikunta lisää senioreiden fyysistä ja sosiaalista hyvinvointia Espoossa. Samalla he pääsevät ruokailemaan yhdessä.
Mitä sitä ihminen tarvii jaksaakseen? Ruokaa, liikuntaa ja kontakteja toisiin ihmisiin.
Kivenlahdessa sijaitsevan Mainingin koulun liikunnan ja terveystiedon opettaja Laura Joutsen on kehittänyt uudenlaisen seniorijumpan, jossa nämä kaikki yhdistyvät. Joutsen keksi kutsua seniorit kesken koulupäivän ohjattuun jumppaan ja syömään.
– Tässä syntyy luonnollisia kohtaamisia myös lasten kanssa, ja senioreilla on mahdollisuus yhdistää heille suunniteltu liikunta ja ruokailu.

Senioreille elämänlaatua -hanketta, eli Seelaa, pilotoitiin ensimmäisen kerran 2017.
– Alun kokeilun jälkeen Espoossa oli toimintaa parhaimmillaan viidessä koulussa. Pandemia keskeytti hyvään alkuun päässeen hankkeen, Joutsen valottaa.
Lokakuun ensimmäisellä viikolla tänä syksynä seniorit ja lapset liikkuivat jälleen yhdessä.
– Kehon huoltoa ja venyttelyä. Yleensä vain kävelen ja teen jonkin verran metsätöitä. Täällä saan liikkuvuusharjoitteita, syksyn jumppaan osallistuva Kalevi Mäki, 76, kiittelee.
Neljäsluokkalainen Radi Stefano keskittyy tarkkaavaisesti jokaiseen harjoitteeseen. Seniorit näyttävät rauhoittavan lapsia: salissa kuunnellaan ohjaajaa eivätkä lapset hyöri ja pyöri omiaan.
– Oli kiva jumppa, vähän tuli hiki. Minusta on hauskaa, kun sai liikkua vanhempien kanssa, Stefano luettelee.

Taustalla soi ainakin senioreille tutut Elvis ja The Beatles.
– Hyvä musa, klassikoita, tietää neljäsluokkalainen Peetu Lampi.
Joutsen kertoo, että välillä yläluokkien oppilaita on ollut juttelemassa senioreiden kanssa heidän ruokaillessaan jumpan jälkeen.
– Ruokailu on senioreille lähinnä sosiaalinen ja ryhmäyttävä mahdollisuus, Joutsen sanoo.

Mainingin koulussa yli puolet koululaisista ei puhu suomen kieltä äidinkielenään.
Joutsenen mukaan sukupolvien välinen yhteistyö on lisännyt luonnollisia, lämminhenkisiä kohtaamisia.
– Joillain lapsilla ei ole isovanhempia lainkaan ja toisilla saattaa olla tilanne, ettei ole myöskään vanhempia Suomessa.
– Tosi kivaa, kun lapset ovat mukana jumpassa. Kuulee lasten innostuneita ääniä, se on elämää parhaimmillaan ja lasten ilo tarttuu, Mäki todistaa.

Ulla Forsell, 77, on ollut mukana lähes alusta alkaen.
– Tänne on kiva tulla. Sopivaa liikuntaa tämän ikäiselle. Suosittelen tätä kaikille, täältä lähtee aina hymyssä suin kotiin.
– Monet ovat saaneet varmuutta omaan liikkumiseensa. Useilla on myös ryhti parantunut, kaiken kaikkiaan elämänlaatu on kehittynyt, Joutsen kertaa.
Seniorit ovat verkostoituneet myös keskenään.
– Tiedän, että jotkut ovat käyneet yhdessä sienessä tai muissa kaupungin tarjoamissa tilaisuuksissa, Joutsen valottaa.

Karjalassa syntynyt Marja-Leena Josefsson, 72, saapuu paikalle kävelysauvoilla.
– Olen todella hurahtanut tähän. Lisäksi on hienoja keskusteluja lasten kanssa. Monikulttuurista ja niin avointa. Rakastan aitoja lapsia ja heidän heleitä ääniään.
– Toimintaa kannattaisi ehdottomasti laajentaa muihinkin kouluihin, kaupunkeihin ja kuntiin. Konsepti on edullinen toteuttaa ja sen ennaltaehkäisevät vaikutukset ovat valtavat, Joutsen kehuu.