Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Nyt haetaan nostalgisia kuvia! Nappulaliigan viisi vanhaa mestaria kertoo, millaista junnufutis oli Espoossa 1950–60-luvulla

Lähetä omat muistosi ja Nappulaliiga-kuvasi Länsiväylälle.

Kun nuori Espoo rakentui 1950–1960-luvun taitteilla, lapsia ja nuoria yhdisti urheilu. Jalkapallossa Nappulaliiga kokosi 10–11-vuotiaita poikia kentille.

Tapasimme pitkäaikaisen Honka-toimijan Raimo Konkolan ja hänen entiset pelikaverinsa Helge Henrikssonin, Markku Laineen, Kari Helanderin ja Jorma Jyllin ja muistelimme vanhoja.

– Se oli hienoa aikaa, Nappulaliiga-pelit olivat aina lauantaisin, Henriksson muistaa.

Runsaat viisikymmentä vuotta sitten lauantai oli vielä yleisesti työpäivä, ja lapsilla oli koulua. Nappulaliigan pelit järjestettiin keväisin ennen kevätjuhlia, ja pelit jatkuivat elokuussa koulujen alettua.

– Iltapäivällä oli aina pelit heti koulun jälkeen, Konkola kertoo.

Herrasmiesten mukaan pelejä seurasivat kaikki nappulaliigalaiset, isät, äidit, sisarukset ja kulmakunnan kaverit.

– Fillareilla mentiin joka paikkaan. Jos jossain oli paljon pyöriä, siellä oli aina jotain pelejä, Laine tunnelmoi.

Nappulaliigaa pelattiin lähes joka kolkalla Espoossa. Ihan täyttä yhteisymmärrystä ei saada siitä, oliko Espoon vai Tapiolan Nappulaliiga ensin.

Konkola muistelee, että vuonna 1957 olisi Espoossa pelattu ensimmäiset liigapelit.

– Käpylän Pallo alkoi Helsingin Piirin alueella ensimmäisenä pyörittää Nappulaliigaa. Sieltä se sitten rantautui tänne Espooseen, Konkola arvelee.

Espoo ja Tapiola rakentuivat vinhaa vauhtia 1950–1960-luvun taitteessa. Alue oli puutarhamaista ja pelipaikkoja oli runsaasti.

Herrasmiehet muistavat, että kaikkia otteluita ei aina pelattu kentillä, vaan viheralueilla, joissa oli maalit.

Länsiväylä-lehden edeltäjä Tapiola tänään -lehti julkaisi urheilusivuillaan tiedot tulevista otteluista ja niiden tuloksista.

– Lehden välityksellä aina tiedettiin, ketkä pelaavat ja ketä vastaan. Kauden päätteeksi voittajajoukkue sai mainetta ja kunniaa, tässä lehden rooli oli tärkeä, Konkola kertoo.

Tärkeässä roolissa olivat vanhemmat. Valmentamisen lisäksi isät ja äidit toimivat erotuomareina. Toiminta pohjautui kokonaan vapaaehtoisuuteen. Se yhdisti espoolaisia antaen ikuisia muistoja.

Konkola muistaa, että vuonna 1966 pelipaidat olivat jo aikansa eläneet ja uusia tarvittiin.

– Kiersimme kaverini kanssa paikallisia yrityksiä ja pyysimme rahaa pelipaitoihin. Vastikkeeksi he saivat logon paitaan. Isommilta yrityksiltä pyydettiin aina vähän enemmän kuin pienemmiltä, Konkola nauraa.

Herroja kuunnellessa tuntuu, että kesä oli tuolloinkin maailman parasta aikaa. Tekemistä riitti ja lajikirjoa oli Espoossa laidasta laitaan.

Joukkueiden nimet olivat hauskoja: Nallet, Vuorenpeikot, Pohjanpojat, Otapojat, Jousimiehet – joukkueita oli herrojen muistin mukaan 12.

Vaikka herrat ovat jo iältään 70 ja 80 vuoden välimaastossa, aika Nappulaliigassa pysyvästi mielessä.

– Oli ne hienoja pelejä. Muistaakseni joku ryhmä tuli Leppävaarasta – eihän me hitto edes tiedetty missä se oli, Henriksson nauraa ja näyttää ylpeänä vanhaa Nappulaliigamitaliaan vuodelta 1963.

Länsiväylä julkaisee myöhemmin lisää lukijoidensa kuvia Nappulaliigasta. Lähetä omat muistosi ja kuvasi sähköpostitse osoitteeseen: lv.toimitus@media.fi