Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Nuori tennislupaus Mikko Rouvala, 24, hurahti padeliin, ja nyt laji työllistää häntä kokopäiväisesti – Keran hallien pikkujoulupeleistä on kasvanut padeljuhla

Nuori tennislupaus Mikko Rouvala hurahti padeliin. Nyt hän valmentaa Keran halleilla.

Espoon Kerassa Padel Housessa valmentava Mikko Rouvala, 24, rakasti tennistä. Ensimmäiset kosketukset padeliin kuitenkin sytyttivät miehessä kipinän, ja kolme vuotta sitten massakentät vaihtuivat lasikoppiin.

– Tulin tutustumaan lajiin ja paikkaan tänne Keraan, kun täällä rakennettiin ensimmäisiä kenttiä loka–marraskuussa 2019. Kavereideni kanssa saavuttiin ihan uteliaisuudesta uutta lajia kohtaan. Täällä oli ihan upea pöhinä, ihastuin paikkaan ensi silmäyksellä, Rouvala kertoo.

Yhtäkkiä kaverukset huomasivat viettävänsä kaikki illat Kerassa. He pelasivat kolme–neljä tuntia joka päivä.

– Tunnelma oli erittäin yhteisöllinen. Innoissamme päätimme parin viikon jälkeen järjestää kahdella kentällä pienet pikkujoulupelit. Tapahtuma kasvoi nopeasti, ja paikalle tuli noin kuukausi paikan avaamisen jälkeen lähes sata pelaajaa, Rouvala muistelee innoissaan.

Rouvala voitti tenniksen nelinpelin Suomen mestaruuden yleisessä sarjassa vuonna 2018. Parina oli tamperelainen Roni Rikkonen.

Rouvalan tennisura oli tuolloin nupussaan: lajivalmennus oli muuttunut kesätyöstä päätyöksi.

Tapahtumissamme on myös kansainvälisiä huippuja.

– Alkuun olin tenniksessä tosi kehno. Aloin pelata sitä vasta 9-vuotiaana, mutta rakastuin peliin silmittömästi. Halusin heti kilpailla, mutta hävisin varmaan kymmenen ekaa matsia. Alun vaikeudesta huolimatta halusin kehittyä ja oppia lisää, Rouvala kertaa tennisaikaansa.

Kolmen padel-vuoden jälkeen laji työllistää Rouvalaa nyt kokopäiväisesti. Nuori pelimies järjestää turnauksia ja tapahtumia sekä valmentaa eri ikäisiä ja eri tasoisia pelaajia.

Rouvala on myös vastuussa Padel Housen nuorten valmentamisesta.

– Meillä on täällä paljon erilaisia tapahtumia ja valmennuksia. Niiden kautta viemme nuoren lajin ilosanomaa uusille lajiharrastajille.

Tällä hetkellä monella kansallisella padel-tähdellä on tennis- tai muu mailapelitausta. Rouvala arvelee, että jo jonkin ajan päästä lajin kärkeen nousee uusi sukupolvi, joka on kasvanut padel-mailan kanssa.

– Moni päälajinaan padelia harjoitteleva nuori on ennättänyt pelaamaan lajia jo muutamia vuosia. He harjoittelevat määrätietoisesti ja paljon. Myös lajivalmennus kehittyy koko ajan.

Rouvala itse nauttii valmentamisesta, kun pelaajan ja valmentajan vuorovaikutussuhde kehittyy molempia osapuolia palkitsevaksi.

– Toivon myös valmennettaviltani halua kehittyä, kykyä haastaa itsensä ja valmentajansa.

Intohimon liekkiä pitää yllä uuden lajin yhteisöllisyys.

– Meidän tapahtumissamme on ollut tärkeää, että olemme saaneet paikalle myös kansainvälisiä huippuja esittelemään lajitaitojaan Kerassa. Viime kesän tapahtumassamme oli lähes 300 osallistujaa 12 eri maasta ja pelaajia maailman 30:n parhaan joukosta.

Joulukuun 16.–18. Kerassa pelataan Xmas-games-tapahtuma, jolta Rouvala odottaa paljon.

– Tiedossa hienoa padel-juhlaa. Pyritään saamaan jälleen paljon porukkaa paikalle. Tässä kaikki on niin alussa, ja lajissa tapahtuu niin paljon täällä Espoossa, pääkaupunkiseudulla kuin koko Suomessa, Rouvala iloitsee.