"Koirankoppikulttuuri" pehmentyy. Silti joka joukkueessa on hierarkiansa, sanoo Camilo Miettinen.
Nykyurheilussa on muotia sanoa, että urheilija on keskiössä. Mutta entä sitten, kun pelaaja löytää itsensä ilta toisensa jälkeen "koirankopista", eli seuraamasta ottelua katsomosta eikä kentältä?
Espoolainen juniorivalmentaja ja entinen huippukiekkoilija Camilo Miettinen, 36, tietää kokemuksesta, mitä on olla koirankopissa.
– Olen ollut pariinkin otteeseen koirankopissa, uran alussa ja lopussa.
Kokemukset olivat Miettisen mukaan hyvin erilaisia.
– Kun peliaika hiipuu, silloin olo on aina hyvin riittämätön. Tilanne nakertaa jokaista urheilijaa.
Kokemus auttaa kuitenkin ymmärtämään.
– Nuorena kokoonpanon ulkopuolelle joutumista oli vaikea sulattaa. Jälkikäteen ajatellenhan se oli täysin aiheellista, vaikka se ei silloin kivalta tuntunutkaan.
Onkin taitolaji käyttää asemaa joukkueessa oikein.
Syitä pelaajan penkittämiseen voi olla useita: kalliin pelaajan alisuoriutuminen, loukkaantuminen, henkilökemia, törttöily ja niin edelleen. Jokaisen pelaajan tarina on aina omansa, ja näitä tarinoita riittää.
– Itse en ole koskaan ollut vaihtamassa seuraa. Olen ottanut asenteen, että näytän vielä tuolle koutsille, että hän on väärässä. Tähän ei liity vihaa. Periaatteessa koirankopista pääsee pois ainoastaan työnteolla, Miettinen sanoo.
Miettinen huomauttaa, että jokainen urheilija on omanlaisensa persoona, eikä kaikkien kanssa voi olla se paras kaveri. Silti nykyvalmentajat ovat aiempaa parempia kuuntelemaan ja avoimempia keskustelijoita.
– Pelaajista saa paljon enemmän irti, kun päästää hänet lähelle ja valmentajan ja valmennettavan välille syntyy luottamus.
– Ennen koirankoppikulttuuri oli vahvempaa, se perustui valmentajien autoritääriseen asemaan joukkueissa, Miettinen sanoo.
Miettinen valmentaa kolmea eri juniorien ikäryhmää: EPS:ssä 8- ja 11-vuotiaita sekä Kiekko-Espoossa 15-vuotiaita.
– Joukkueen sisällä ilmapiiri ei saisi koskaan olla pelottava. Pelaajien pitäisi myös aina olla veljiä toisilleen, hän sanoo.
Pukukopissa ja pelaajien kesken vallitseekin aina tietty koodisto.
– Pelaajat tietävät aina keskenään, onko valmentaja vai pelaaja itse syypää koirankopitukseen.
Miettinen tietää, että halleilla on myös paljon pelaajia, jotka olisivat omasta mielestään olleet valmiita Liigaan ja rahakentille, mutta valmentaja on pilannut uran.
– Maailma on täynnä selittelijöitä. Kun toiminta on puolin ja toisin rehellistä, jokainen saa sitä mitä ansaitseekin.
Miettinen aikoo ainakin omassa valmentajafilosofiassaan pitää linjat avoimina niin pelaajien kuin vanhempien suuntaan.
– Junnupuolella koirankopittamisella ja kasvatuksella on eroa. Jos juniori poistetaan esimerkiksi kesken pelin penkille tai harjoituksissa laitetaan koppiin kesken treenien, on selvää, että tilanne pitää käydä pelaajan kanssa kasvotusten läpi. Ja julkisesti ei saa koskaan suolata ketään, Miettinen painottaa.
Niin juniori- kuin huippujoukkueissakin on kuitenkin myös aina tietty hierarkia.
– Kaikkiin joukkueisiin on sisäänrakennettu tietty hierarkia. Onkin sitten taitolaji käyttää asemaa joukkueessa oikein. Tämä osaaminen usein erottaa hyvät ja aidot valmentajat sekä joukkuepelaajat, Miettinen tiivistää.