Nuorempi Jensen nousi A-maajoukkueeseen maaliskuussa 2017, ja vanhempi Jensen debytoi Huuhkajissa vastaavasti kesäkuussa 2022.
Vaikka Fredrik ”Pikku” Jensen soittelee videopuheluita päivittäin isoveljensä Richardin eli ”Ricken” kanssa, niin parasta veljesten kesken on, kun he pääsevät näkemään toisensa kasvokkain.
Joulun he viettivät yhdessä Porvoossa perheensä luona, mutta sen jälkeen juttelu on ollut videopuheluiden varassa.
Äskettäin he pääsivät kuitenkin nauttimaan pitkästä aikaa taas toistensa seurasta, kun Huuhkajat avasi EM-karsintaurakansa Tanskan Kööpenhaminan Parkenilla ja Pohjois-Irlannin Windsor Parkilla.
Richard Jensen myöntää hymyillen, että paikanpäällä kohtaaminen on ihan eri juttu, kuin videopuhelun kautta jutteleminen. Varsinkin kun kyseessä on Huuhkajat, jossa molemmat ovat toivoneet olevansa jonain päivänä samaan aikaan. Veljekset jakavat luonnollisesti myös yhteisen hotellihuoneen, ettei hetkeäkään menisi hukkaan.
– Meille avautuu nyt Huuhkajien leirien ja pelien kautta mahdollisuus pidempiin hetkiin yhdessä, kuin vain 20 minuutin videopuhelu päivässä, Richard Jensen sanoo Uusimaa-lehden haastattelussa.
– Se on tietenkin kenelle vaan tärkeetä, mutta erityisesti meille kahdelle!
Fredrik Jensen nyökyttelee veljensä vierellä ja toteaa niin ikään, että yhteinen aika on arvokasta, koska sitä ei ole tällä hetkellä ihan hirveän usein. Veljeksethän pelasivat pitkään samassa joukkueessa. Aluksi Porvoon FC Futurassa, josta he siirtyivät Espoon FC Honkaan, sieltä HJK:hon ja lopulta Hollannin FC Twenten akatemiaan, jossa kaksikko nousi Twenten miesten edustusjoukkueeseen. Nyt Fredrik pelaa Saksan Bundesliigassa pelaavassa FC Augsburgissa ja Richard edustaa Puolan Ekstraklasassa pelaavaa Górnik Zabrzea.
– On vain tosi kiva nähdä ja viettää aikaa yhdessä, vaikka emme tekisi mitään sen ihmeellisempää, Fredrik Jensen sanoo Uusimaalle.
– Me vain puhumme paljon keskenämme. Totta kai me puhumme muutenkin joka päivä, mutta se on iPhonen Facetimen kautta.
On vain tosi kiva nähdä ja viettää aikaa yhdessä, vaikka emme tekisi mitään sen ihmeellisempää.
– Ei tässä tarvitse mitään sen ihmeellisempää tehdä. Pääasia, että voimme olla hotellihuoneessa yhdessä. Se riittää hyvin meille molemmille.
Fredrik kertoo, että he voivat istua välillä veljensä kanssa myös ihan hiljaisuudessakin, eikä kummankaan edes tarvitse välttämättä sanoa mitään. Molemmat tietävät, kuinka paljon merkitsee, kun saa olla taas yhdessä.
– Ei meidän tarvitse keksiä mitään kortinpeluuta tai muuta tekemistä. Ollaan vaan ja saadaan olla veljeksiä, jotka ovat pitkästä aikaa taas samassa paikassa, Fredrik Jensen toteaa hymyillen.
– Jäimme täällä Tanskassa hotellin hissiin jumiin kymmeneksi minuutiksi ja siitä syttyi hervoton naurukohtaus molemmille, eikä tiedetty edes miksi, Richard Jensen naureskelee.
– Käymme läpi elämän eri osa-alueita, ja tietenkin silloin tällöin keskustelemme myös meidän yhteisestä perheyrityksestämme.

Yksi Jensenin veljesten suuri unelma toteutui viime vuoden syyskuussa, kun he pääsivät samaan aikaan kentälle Huuhkajissa Kansojen liigan ottelussa Romaniaa vastaan. Tätä molemmat toivovat jatkossa lisääkin, koska maha ei ole vielä todellakaan täynnä ja molemmilla on edelleen kovat tavoitteet jalkapalloilijoina.
– Se, että meidän yhteisestä unelmastamme on jo tullut totta, on vaikeeta kuvailla sanoilla, ja se on asia, josta me molemmat olemme todella ylpeitä, Richard Jensen kommentoi.
– Yhdessä pelaaminen tuntuu sinänsä hyvinkin normaalilta, kun pelasimme koko junnuvuodet samassa joukkueessa. Aikalailla koko elämämme olemme kulkeneet käsikädessä, Fredrik Jensen vastaavasti toteaa veljensä vierellä.
– Toki meidän unelmamme on aina ollut, että voisimme pelata Huuhkajissa yhdessä ja toivoimme molemmat, että tämä tapahtuu vielä niin monta kertaa kuin mahdollista.
– Isoin asia on kuitenkin se, että pääsee viettämään yhdessä aikaa broidin kanssa. Emme kuitenkaan näe toisiamme ihan hirveän montaa kertaa vuoden aikana.
Tulemme tekemään kaikkemme sen eteen, että pääsemme taas kisoihin.
– Nyt pääsimme olemaan viikon yhdessä EM-karsintojen ansiosta, joka oli ihan paras juttu tässä hommassa.

Nyt kun Huuhkajat ovat päässeet EM-kisojen loppuotteluun, ovat tavoitteet luonnollisesti taas astetta kovemmat kuin edellisellä kerralla. Toki EM-kisapaikka pitää nytkin ensin lunastaa, mutta jos paikka aukeaa, niin tavoitteena on pistää kutosvaihde silmään ja pistää vieläkin kovempaa peliä peliin kuin edellisissä EM-kisoissa.
– Jos pääsemme EM-kisoihin taas uudestaan, niin tavoitteet ovat luonnollisesti korkeammalla kuin viimeksi, Richard Jensen korostaa.
– Eli kyllä nyt tavoitteena on edetä alkulohkosta myös jatkopeleihin. Eli stepit menevät koko ajan vähän korkeammalle.
Fredrik Jensen kertoo, että edelliset EM-kisat tarjosi paljon hyviä muistoja, joita kaikki janoavat nyt lisää.
– Tulemme tekemään kaikkemme sen eteen, että pääsemme taas kisoihin, hän painottakin.
– Olemme nyt kerran saaneet maistaa miltä tuntuu olla EM-kisoissa ja aikamoisia tunteita se herättää.
– Ei Huuhkajien tavoitteista tarvitse hirveästi keskustella ja kyllä kaikki ne tietää.
– Juu olimme arvokilpailuissa, mutta ei me siihen olla tyytyväisiä, että me sinne kerran pääsimme.
– Kyllä me sinne uudestaankin haluamme. Nyt on uusi mahdollisuus ja me haluamme näyttää kaikille, että pystymme siihen jälleen kerran.
Molemmilla soi varmuudella Metallica jossain vaiheessa ennen peliä.
– Tämä projekti lähti nyt käyntiin Tanskasta, ekasta EM-karsintapelistämme ja lähdemme hakemaan samanlaista draivia kuin viime EM-karsinnoissakin.

Mitä pelaamiseen ja jalkapalloon tulee, niin Fredrik ja Richard Jensenin ei tarvitse ihan hirveästi antaa neuvoja toisilleen, eikä kummankaan tarvitse potkia toista eteenpäin.
– Ricke on aina mun isoveli ja minä tulen varmasti aina olemaan se ärsyttävä pikkuveli, joten eiköhän se riitä, Fredrik Jensen naureskelee.
– Me kunnioitamme toisiamme ja pystymme ymmärtämään toistemme ajatukset ja tunteet, Richard Jensen vastaavasti kommentoi.
– Kyllähän se auttaa, kun tietää jonkun oikeasti ymmärtävän sinua, niin hyvissä kuin huonoissakin hetkissä!
– Ja molemmilla soi varmuudella Metallica jossain vaiheessa ennen peliä.
Tämä juttu on julkaistu aiemmin Uusimaa-lehdessä.