Petri Kanerva liikkuu esimerkkinä muille ja jotta arkinen elämä olisi laadukkaampaa.
Vuoden kirkkonummelaiseksi kuntoilijaksi 2022 valittu Petri Kanerva ei enää liiku kello kaulassa. Ennen oli toisin.
Vuoden kuntoilija -valintaan voi vaikuttaa jokainen kuntalainen. Petri Kanervaa, 50, ehdottivat hänen omat lapsensa.
– Minusta tämä on hieno ja positiivinen kunnianosoitus. Kilpaurheilu on tulostavoitteista, kuntoilu taas antaa voimaa omaan arkijaksamiseen ja hyvinvointiin, Kanerva tiivistää kuntoliikkumisen merkityksen.
– Olen myös iloinen, että lapseni näkevät liikunnan merkityksen hyvinvoinnille ja osaavat arvostaa sitä.

Kanervakin liikkui ennen enemmän tulosten perässä. Vuonna 2015 entinen kamppailulajien harrastaja koki pysähdyksen, kun selkä ja polvi menivät kehnoon kuntoon lähes samanaikaisesti.
– Olen ja olin hyvin kilpailuhenkinen, mutta tuolloin vähän päälle nelikymppisenä liikkumista piti miettiä uudestaan.
Kanerva tajusi, että liikkumisen pitää antaa hänelle muutakin kuin parempia aikoja.
Aika ei ole se juttu, vaan se, miten arvotan aikaa.
– Ihminen hakee arjen tasapainoa kuka mistäkin. Minulle sitä tuo liikunta, Kanerva painottaa.
Välilevyn rappeumakin parani ilman leikkausta.
– Kuntoutin ja voimistin keskikehoa aktiivisilla harjoitteilla ja oikealla liikunnalla, ja vältin itse haastavan leikkauksen. Tänään olen paremmassa kunnossa kuin koskaan, Kanerva arvioi.
Aktiivinen liikkuja on myös ymmärtänyt, että kannattaa elää hetkessä.
– Liikun ja urheilen, koska pystyn liikkumaan ja haluan voida hyvin. Haluan myös tehdä asioita, joista nautin.
Viime vuodesta Kanerva halusi tehdä erityisvuoden 50-vuotisjuhliensa kunniaksi. Hän päätti kilpailla vuoden aikana yhteensä 50 tuntia erilaisissa kilpailuissa.
Kanervan kalenteriin merkittiin muun muassa yli 200 kilometrin Red Bull Nordenskiöldsloppet-hiihtokilpailu Ruotsissa, Ironman-kisa Sveitsissä, Rockman swimrun -kilpailu Norjassa sekä Finlandia-hiihto, neljän tunnin Syysroga-suunnistuskilpailu Suomessa ja 107 km rullahiihto Hangosta Kirkkonummelle.
Näistä kisoista kertyi lopulta runsaat 50 tuntia kilpailuliikuntaa.
– Aika ei ole minulle se juttu, vaan se, miten arvotan aikaa, Kanerva sanoo filosofisesti.

Kanerva on töissä Googlella. Vaikka hän harrastaa paljolti kestävyyslajeja, vannoo hän harjoittelevansa järkevyyden rajoissa.
– En halua käyttää viikkotasolla yli kahtakymmentä tuntia harjoitteluun. Minusta järkevä taso on noin 8–12 tuntia viikossa.
Kanervan aika viime kesän Ironman-kisassa oli vähän päälle 12 tuntia. Sitäkin hän joutui vähän aikaa miettimään.
– Minusta triathlonkilpailun voittajat ovat aina ensimmäiseksi tullut ja viimeiseksi maaliviivan ylittänyt. Siinä on minun arvooni kovimmat kamppailijat.
Kulunutkin vuosi on lähtenyt Kanervalla hyvin liikkeelle. Takana on Italian suurin kuntohiihtotapahtuma Marcialonga tyttären kanssa Pohjois-Italian Cavalesessa, sekä Finlandia hiihto.
– Liikkua voi monella tapaa ja siitä pitää nauttia. Oma liikkumiseni rakentuu omien tavoitteideni ja oman hyvinvointini ehdoilla, se auttaa minua arjessa, Kanerva tuumaa.